Ilmoittaudu partioehdokkaaksi seurakuntavaaleissa

Oletko partiolainen ja ehdolla vuoden 2026 seurakuntavaaleissa? Hienoa, olet oikeassa paikassa.

Partioehdokkaaksi voi ilmoittautua, jos on

  • maksanut partion jäsenmaksun vuodelle 2026
  • tai on liittynyt kuukausilahjoittajaksi eli Partion ystäväksi.
  • Partioehdokas on tutustunut partion seurakuntavaalitavoitteisiin. (julkaistaan 1.3.2026)

Partioehdokas hyväksyy partion toimintaperiaatteet ja toimii niiden mukaisesti:

  • Kaikessa toiminnassa ja päätöksenteossa noudatetaan avoimuuden ja yhdenvertaisuuden periaatteita.
  • Partioliikkeen tavoitteena on alueellinen tasavertaisuus ja että kukaan ei tulisi syrjityksi ikään, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen, kieleen, kulttuuritaustaan, etniseen taustaan, uskontoon, poliittiseen näkemykseen, sosioekonomiseen asemaan taikka terveydentilaan tai muuhun vastaavaan tilaan perustuen.
  • Partioliike sitoutuu toiminnassaan Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien sopimukseen ja ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen julistukseen.
  • Partio toimii kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.
  • Partio on nuorisojärjestö ja nuoret ovat partiossa aktiivisia toimijoita. Partio edistää kaikilla tasoilla partioliikkeen sisällä, suomalaisessa yhteiskunnassa ja maailmanlaajuisesti nuorten osallistumista päätöksentekoon.

Tiedot julkaistaan, kun ne on tarkistettu. Jos haluat lähettämisen jälkeen muuttaa tietoja, poistaa ne tai lisätä esimerkiksi uuden vaalikuvan, ota yhteys tea.hurme(at)partio.fi

Nuorten aikuisten vaikuttamisryhmä NAVI on julkaissut kattavan oppaan ehdokkaalle, johon pääset tutustumaan tästä.

Henkilötietojen käsittelystä: https://www.partio.fi/suomen-partiolaiset/tietoa-meista/henkilotietojen-kasittely/

Om hantering av personuppgifter: https://www.scout.fi/fissc/om-oss/hantering-av-personuppgifter/

Ilmoittaudu partioehdokkaaksi!

  • Valitse seurakuntasi listalta. Seurakunnat ovat aakkosjärjestyksessä/ Välj din församling från listan. Församlingarna är i bokstavsordning.
  • Sen valitsijayhdistyksen nimi, jonka ehdokkaana olet/ Namnet på din valmansförening.
  • Ikä vaalipäivänä 2026/ Din ålder på valdagen 2026.
  • Kerro lyhyesti (enintään 1000 merkkiä), mihin asioihin haluat vaikuttaa seurakunnassasi ja kirkossa. / Berätta kort (upp till 1000 tecken) vad du vill påverka i din församling och kyrka.
  • Max. tiedoston koko: 1 MB.
    Voit ladata itsestäsi kuvan (tiedoston koko max 1 MB), joka julkaistaan sivuilla/ Du kan ladda upp en bild på dig (max 1 MB) som publiceras på webbsidan.
  • Ehdokkaalle voidaan lähettää vaalien aikana ja niiden jälkeen aiheeseen liittyvää viestintää Suomen Partiolaisilta tai partiopiiriltä. Osoitteita ei julkaista sivuilla eikä niitä luovuteta eteenpäin. /Kandidaterna kan under och efter valtiden få meddelanden som rör ämnet från Finlands Scouter eller scoutdistrikten/FiSSc. Adresserna publiceras inte på sidan och ges inte vidare.
    Partioehdokkaaksi voi ilmoittautua, jos on maksanut partion jäsenmaksun vuodelle 2026 tai on liittynyt kuukausilahjoittajaksi eli Partion ystäväksi. Partioehdokas on tutustunut partion seurakuntavaalitavoitteisiin ja sitoutunut partion arvoihin ja toimintaperiaatteisiin. Partioehdokkaiden tiedot (nimi, sähköposti, kunta) tallennetaan partion asiakasrekisteriin vaalikauden ajaksi. Suomen Partiolaisilla on oikeus poistaa ehdokkaan tiedot sivuiltaan jos ehdokas käyttäytyy partion arvojen vastaisesti. Valitsemalla kyllä hyväksyt nämä ehdot. / Du kan anmäla dig som scoutkandidat om du har betalat scouternas medlemsavgift 2026 eller om du registrerat dig som månadsgivare via Scoutingens Vänner. Scoutkandidaten har bekantat sig med scouternas församlingsvalsmål och förbinder sig till scoutingens värderingar och verksamhetsprinciper. Scoutkandidatens uppgifter (namn, e-post, kommun) sparas till scouternas kundregister under mandatperioden. Suomen Partiolaiset-Finlands Scouter har rätt att radera kandidatens uppgifter från sidan om kandidaten inte agerar enligt scoutingens värderingar. Genom att klicka i ’ja’ godkänner du dessa villkor.