Saavutettavuus

Helppo tulla- tunnus kertoo, miten tapahtumassa on saavutettavuus ja moninaisuus huomioitu. Tunnuksen avulla osallistujan on helpompi arvioida, onko tapahtuma hänelle saavutettava.

Satahanka XIV leirin suunnittelu vaiheessa, kuin itse leirin aikanakin rakennetaan aktiivisesti ilmapiiriä, jossa jokainen voi olla ja tulla hyväksytyksi omana itsenään. Päivitämme saavutettavuustietoja nettisivuille jatkuvasti!

Voit olla meihin yhteydessä kaikissa mieltäsi askarruttavissa leirin moninaisuuteen ja saavutettavuuteen liittyvissä asioissa.

Moninaisuus- ja saavutettavuuspäälliköt
Piia Hongisto ja Emilia Syrjällä
etunimi.sukunimi@partio.fi

Miten ilmoitan henkilökohtaisen avustajan leirille?  

Leirille on mahdollista osallistua henkilökohtaisen avustajan kanssa. Avustajalle on mahdollista hakea vapautusta osallistumismaksuun täyttämällä stipendilomake ja kirjoittamalla sen lisätietoihin, kenen avustajana toimii leirillä ja millä perusteella henkilö tarvitsee avustajaa. Muilla lomakkeen vastauksilla ei ole merkitystä avustajan stipendiä haettaessa. 

Esteetön kulku tapahtumassa?  

Tapahtuma järjestetään leirialueella metsässä. Peruspalveluihin, esimerkiksi ruokailuun, päälavalle, kahvilaan, ensiapupisteelle, suihkuun ja wc:hen pääsee leveää polkua tai hiekkatietä, ja ne sijaitsevat tasaisella maalla lähellä leirisuoraa eli tapahtuma-alueen pääväylää. Osa tapahtuman aktiviteeteista on järjestetty metsämaastossa, johon ei välttämättä kulje polkua. Satamaan pääsee pyörätuolilla avustajan kanssa, mutta se on vaikeaa. Leirialueen läpimitta on linnuntietä noin 800 metriä. Suosittelemme maastopyörätuolia alueella liikkumiseen. 

Terveyssähkö 

Tapahtumaan järjestetään tarpeen mukaan terveyssähkö. Tarve tulee ilmoittaa ilmoittautumisen yhteydessä. 

Saavutettavuustakuu

Saavutettavuustakuu on voimassa 15.5. asti. Saavutettavuustakuu oikeuttaa leiriosallistumisen perumiseen tilanteessa, jossa leiriläisellä on saavutettavuuteen liittyvä tarve, jota Satahangan leiriorganisaation ei yrityksistä huolimatta pysty täyttämään.

Saavutettavuustakuun soveltaminen edellyttää aina, että osallistuja on kirjallisesti yhteydessä Satahangan organisaatioon osoitteessa satahanka@partio.fi ja ilmoittaa saavutettavuustarpeen. Saavutettavuustakuun käyttöön vaaditaan aina lääkärin- tai vastaava todistus leiriläisen erityistarpeesta.

Saavutettavuustakuun tapauksessa osallistumismaksu palautetaan osallistujalle. Lisää saavutettavuustakuusta voi lukea ilmoittautumis- osallistumis- ja peruutusehdoista sivulta 2

Hyvä Olla 

Satahanka XIV leirin suunnittelu vaiheessa, kuin itse leirin aikanakin rakennetaan aktiivisesti ilmapiiriä, jossa jokainen voi olla ja tulla hyväksytyksi omana itsenään. 

Satahanka leiri on kiusaamisesta, häirinnästä ja syrjinnästä vapaa. Leirillä on Henkisen turvan tekijöitä, jolta voi kysyä apua ja kertoa asiansa. He auttavat ja kuuntelevat, sekä tarvittaessa hoitavat kiusaamis- tai häirintätapauksen jälkipuinnin. Lisäksi jokaisessa leirilippukunnassa on oma Turva-aikuinen. 

Satahanka XIV kokoaa yhteen niin meripartiolippukunnat kuin meripartio-ohjelmasta kiinnostuneet partiolaiset. Tapahtuman toimintatavat ohjeistetaan huolellisesti ja niin selkeästi, että ensikertalainenkin osaa toimia muiden mukana. 

Ruoka 

Ilmoittautumisen yhteydessä osallistujalta kysytään erityisruokavaliot ja muonitus huolehtii soveltuvan ruuan tarjoilusta. Satahanka XIV leirillä tarjottava ruoka on laktoositonta ja kasvisruokaa.  

Jos jokin mietityttää liittyen erikoisruokavalioihin, voi olla yhteydessä palvelujohtajaan aamos.wilhelms@partio.fi 

Raha 

Leirimaksu noudattaa aikaisempien vastaavien suurleirien maksuja. Leirille voi osallistua koko ajaksi tai halutessasi vain osaksi aikaa päivämaksulla. Stipendiä leirille on mahdollista hakea ilmoittautumisen yhteydessä.  

Avustajan osallistumismaksu katetaan stipendillä, joka tulee hakea ilmoittautumisen yhteydessä. Stipendi kattaa avustajan koko leirimaksun. Muistathan avustaja mainita stipendihakemuksessa avustettavan nimen!

Lapsille tarjotaan ikään perustuvat alennetut hinnat, ja alle 3-vuotiaat osallistuvat maksutta.  

Kuljetukset eivät sisälly leirimaksuun. 

Liikkuminen 

Satahanka XIV ei järjestetä leirille yhteiskuljetuksia. Kukin lippukunta huolehtii kuljetusten järjestämisestä leirille ja sieltä pois itsenäisesti. 

Leirialueella liikkuminen tukeutuu paljon olemassa oleviin teihin, kevyenliikenteen väyliin ja pururataan. Alaleirit sijaitsevat peltoalueella ja osa ohjelmasta on läheisten metsäpolkujen varrella. Satamaan siirtyminen pyörätuolilla on haasteellista ja edellyttää avustajan. 

Hygienia 

Leirialueella on sukupuolineutraalit vessat sekä inva -vessoja. Leirillä pääsee uimaan meressä ja peseytymään suihkuissa. Peseytyminen on mahdollista myös esteettömissä ja yksityisissä suihkuissa.  

Lepo ja yöpyminen 

Satahangalla majoitutaan alaleireissä leirilippukunnittain teltoissa. Leirillä ei voi majoittua matkailuautossa tai matkailuvaunussa.  

Leirillä on yöhiljaisuus, jonka toteutumista valvotaan. Pestissä olevien riittävästä levosta huolehditaan myös. Satahanka XIV:n aikana on mahdollisuus vetäytyä hiljaiseen / pimeään tilaan lepäämään esimerkiksi migreenikohtauksen ajaksi tai jos aistit ylikuormittuvat. 

Lääkitys ja ensiapu 

Satahanka XIV leirillä on ammattitaitoista ensiapua saatavana sitä tarvitseville ja jokaisessa leirilippukunnassa on oma EA-vastaava. Osallistuja voi tarvittaessa säilyttää lääkkeensä kylmässä.  

Leirille järjestetään tarpeen mukaan terveyssähkö. Tarve tulee ilmoittaa ilmoittautumisen yhteydessä.  

Näkö-, kuulo- ja hajuaisti 

Satahanka XIV leirin ohjelman järjestäjät pyrkivät huomioimaan aistiherkkyydet.  

Tapahtumassa ei ole kirkkaita, välkkyviä tai voimakkaasti häikäiseviä valoja tai jos jossakin osuudessa on, niin niistä kerrotaan ennakkoon. Melutaso pysyy suurimmaksi osaksi alle 80 desibelissä. Jos äänenvoimakkuus on tilapäisesti suurempi, siitä kerrotaan ennakkoon. Osallistujille tarjotaan leirillä korvatulppia. 

Toivomme jokaisen osallistujan välttävän vahvoja hajusteita. Kaikille turvallisemman leirin varmistamiseksi lemmikkieläinten tuominen leirille ei ole sallittua.  

Kieli 

Tapahtumassa käytetty kieli ja viestintä on ymmärrettävää myös heille, jotka eivät tunne partioslangia. Tapahtumaan voi osallistua useammalla kielellä. Leirin opastekyltit tehdään selkeiksi suomeksi, ruotsiksi, englanniksi sekä myös kuvin. KV-tiimi auttaa kaikissa kieliasioissa leirin aikana. 

Lapsiperhe 

Satahanka XIV leirillä perheet majoittuvat perheleirissä. Perheleiriläisille on käytettävissä mikro ruokien lämmittämiseen. Suihkut sijaitsevat perheleirin välittömässä läheisyydessä ja perheleirissä on oma pyllyn pesu- piste lapsille.  

Katsomus 

Satahanka XIV leirillä jokainen voi osallistua ja jokaisen katsomus nähdään yhtä tärkeänä. Hengelliseen ohjelmaan osallistuminen on vapaaehtoista. Toivomme, että kerrot meille etukäteen, miten voimme juuri sinun uskontosi harjoittamisen huomioida, ottamalla yhteyttä saavutettavuus- ja moninaisuuspäällikköön piia.hongisto@partio.fi 

Ohjelma 

Leiristä ja sen aktiviteeteista tehdään kuvaukset, jotka kertovat kenelle tapahtuma ja aktiviteetit sopivat ja ohjelma on sukupuolisensitiivistä. Tapahtumaan liittyvä ennakkomateriaali, johon osallistujien toivotaan perehtyvän, toimitetaan hyvissä ajoin.  

Vesiohjelmaan kuuluu vesiaktiviteetteja ja rannalla järjestettävää ohjelmaa, joista osa pyritään suunnittelemaan liikuntarajoitteisille sopiviksi.