Ohjeita lippukunnille

Yhteisvastuu kerää varoja, jotta nuoret voivat kasvaa turvallisessa yhteisössä, harrastaa ja oppia uusia taitoja. Nuorilla pitää olla mahdollisuus unelmoida ja rakentaa hyvää tulevaisuutta.

Aikataulu

  • 2024 marras-joulukuussa on tiedossa seurakuntien keräyspäälliköt.
  • 2.2.2025 Yhteisvastuukeräys käynnistyy.
  • 2025 Lahjoittaminen on mahdollista koko kalenterivuoden ajan.
  • 2026 Keräystuotto tilitetään kumppaneille viimeistään kesäkuussa.

Keräysvaihe

Lippukunnan yhteisvastuukeräyksestä vastaava henkilö ja seurakunnan keräyspäällikkö sopivat keräyksen toteuttamiseen liittyvistä käytännönjärjestelyistä. Yleisohjeet julkaistaan partion verkkosivuilla.

Lippukunta ja seurakunta voivat järjestää yhteisiä keräystempauksia ja lippukunta voi tehdä keräystä omissa tapahtumissaan. Hyviä ideoita jaetaan partion verkkosivuilla.

Keräyksen aktiivisin aika painottuu helmikuun ensimmäisestä sunnuntaista toukokuulle. Partion pääkeräysviikot sovitaan syksyllä 2024.

Keräystuotot

Keräyksen tuotosta (30%) ohjataan seurakunnan kautta paikalliseen auttamistyöhön.
Lippukunta voi esittää seurakuntaneuvostolle seurakunnan päätettävissä olevan tuotto-osuuden jakamisesta vuoden 2025 teeman mukaisesti lippukunnan toimintaan nuorten unelmoinnin, tulevaisuudenuskon ja toimijuuden vahvistamiseksi.

Keräyksen tuotosta (20%) ohjataan Suomen Partiolaisten kautta lasten ja nuorten rauhankasvatuksen edistämiseksi. Partiossa nuoret ovat toiminnan mahdollistajia sekä toimintaan osallistuvia. Heillä on paljon ideoita ja osaamista omatoimisten retkien ja muun ohjelman toteuttamiseen. Tuotto käytetään nuorten toiminnan tukemiseen ja esimerkiksi taloudellisten esteiden poistamiseen. Tarkoituksena on lisätä vähävaraisista perheistä tulevien lasten ja nuorten mahdollisuutta harrastaa partiota.

Keräyksen tuotoista (50%) ohjataan Kirkon Ulkomaanavun kautta kansainväliseen katastrofityöhön.