40 partiolaista matkalla Nepaliin

Suunnitelmissa kehitysyhteistyötä ja vuoristovaellus 4000 metriin

40 partiolaisen retkikunta lähtee lokakuussa Suomen Partiolaisten matkalle kohti Nepalia. Matkan aikana partiolaiset vaeltavat Annapurnalla ja puhuvat koululaisille naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi. Matkalla tutustutaan myös maan kulttuuriin ja paikallisiin partiolaisiin.

Suomen Partiolaiset matkaavat Nepaliin 21.10.-17.11.2018. Nepaliin lähtevät partiolaiset osallistuvat muun muassa Stop the Violence -kehitysyhteistyöhankkeeseen kouluissa tapahtuvan kampanjoinnin avulla. Kyseessä on partiotyttöjen maailmanliiton hanke, jolla pyritään lisäämään tietoisuutta naisiin kohdistuvasta väkivallasta.

Matkanjohtaja Mia Fast halusi olla mahdollistamassa partiomatkaa, jossa vuoristovaelluksen lisäksi osallistujat pääsevät tutustumaan nepalilaiseen kulttuuriin, paikallisiin partiolaisiin ja kehitysyhteistyöhön.

– Näiden eteen on tehty paljon töitä yhdessä osallistujien kanssa jo ennen matkaa esimerkiksi paikallisten kontaktoinnin ja erilaisten kehitysyhteistyöprojektien kartoittamisen muodossa. Innolla jäämme odottamaan, millaisiin seikkailuihin matkamme meidät lopulta vie, sanoo Mia Fast Inkoon Samoilijoista.

Matka sisältää myös liki kahden viikon mittaisen vaelluksen, jonka aikana on tarkoitus saavuttaa Annapurnan perusleiri yli neljän kilometrin korkeudessa. Yksi matkalle lähtijöistä on turkulainen Salli Suominen, joka odottaa matkan olevan huikea elämys.

– Mukaan matkalle sai hakemaan kiinnostus omien rajojen ylittämiseen ja epämukavuusalueelle menemiseen sekä tietenkin rakkaus matkailua kohtaan, kiteyttää Suominen.

Suomen Partiolaisten kolmannelle matkalle kohti Nepalia lähtee nyt 40 hengen ryhmä eri puolilta Suomea. Suomen Partiolaisten ja Nepalin partiolaisten kumppanuus on jatkunut aina 1970-luvulta asti tähän päivään ja aikaisemmin kumppanimaahan on matkattu vuosina 2010 ja 2013.

Tavoitteena on, että myös jokainen partiolainen Suomessa voi tutustua Nepaliin oman ryhmänsä kanssa. Sitä varten on koottu ohjelmapaketti, jonka aktiviteettien avulla pääsee tutustumaan mm. Nepalin kulttuuriin, luontoon, ruokaan, leikkeihin ja kehitysyhteistyöhön.

Retkikunnan matkan etenemistä voi seurata osoitteessa www.nepal2018.partio.fi.

Kuvassa Nepalin retkikunta harjoitusvaelluksella.