Pestien tuki

Aikuisena partioon – Tiina ja Lotta innostuivat partion luonnossa tekemisestä!

Aikuisena partioon liittyminen on mahdollista! Tässä harrastuksessa yhdistyy luontoliikunta, uskomattomat kokemukset retkillä ja leireillä, mahdollisesti oman ammatillisen osaamisen käyttäminen ja uuden oppiminen uusia ystävyyksiä unohtamatta.

Tiina liittyi partioon oivallisen rekrymailin innostamana syksyllä. Opiskelijajärjestön sähköpostilistalle oli tullut viesti vanhalta järjestöaktiivilta. Paluu ulkomailta Suomeen oli ajankohtainen ja diplomityön kirjoittamisen oheen sopisi uusi harrastus.

Ensimmäinen pesti oli Kelotyttöjen Pikku Pandat-lauman akelana. “Laumanjohtaminen antoi todella paljon energiaa arkeen. Lapset eivät kyselleet milloin diplomityö valmistuu, joten siinä hommassa pääsi todella irti arjesta”, Tiina kertoo.

Partiotaivalta jonkin verran kerättyään Tiinaa pyydettiin Uudenmaan Partiopiirin hallitukseen. Tiina aloitti 2014 vastuualueenaan talous. Myöhemmin ministerisalkkuun tuli myös yhteiskuntasuhteet talouden lisäksi. Piiripesti on oivallinen näköala lippukuntatoimintaan ja järjestötasolle Suomen Partiolaisiin. Partiopolku on vienyt myös kansainväliseen WAGGGS:n johtajakoulutukseen Ghanaan.

Kuvassa Lotta (vas) ja Tiina (oik.) sudenpentujen kanssa kämppäretkellä maaliskuussa 2014. Aiheena oli etsiä mahdollisimman erilaisia jälkiä metsän eläimistä. Arvatkaatteko, mitä eläintä Lotta esittää?

Tiina halusi jakaa tätä kokemusta myös muille ja pyysi entisen työkaverinsa Lotan mukaan toimintaan. “Tiinan ehdotus sudenpentujohtajan pestistä kuulosti ensin aika hurjalta. En ollut aikaisemmin harrastanut lasten tai nuorten kanssa, joten mietin olisiko minusta siihen“, Lotta muistelee.

Pesti olikin Lotan yllätykseksi haastava ja hauska. Lotta oppi paljon itsestään ja sai myös eturivin näkökulman siihen miten 7-9-vuotiaat kokevat ja näkevät maailman. Viikottaisen toiminnan lisäksi lauma teki retkiä, joista nauttivat sekä lapset että aikuiset. Maailma-teemaisen retken kohokohdiksi nousivat makkaran paisto nuotiolla ja vaahtokarkkien syöminen, vaikka kämpässä oltiin myös hienosteltu sushilla. Tämä oli hyvä muistutus siitä, että yksinkertainen on usein toimivaa ja metsäluonto paras leikkipuisto.

Partiossa löytyy paikka niin käytännön tekijöille kuin suurille visionääreille. Lotta on toteuttanut itseään sudenpentulaumanjohtajana, aikuisryhmän johtajana ja tällä hetkellä Suomen Partiolaisten metsäryhmän jäsenenä. “Olen kokenut itselleni luontaiseksi rooliksi aikuisena olemisen lasten maailmassa. Voin mahdollistaa heille erilaisia hyviä kokemuksia“, Lotta pohtii.

Tiinan ja Lotan mielestä tärkeintä on, että harrastus on hauskaa ja siitä nauttii. Voi itse päättää, kuinka kauan aikaa päättää käyttää. Aikuisena partiossa on ok harrastaa omalla tavallaan ja omien resurssien mukaan. Tukea saa muilta aikuisilta ja koulutuksista ryhmänjohtamiseen eri tasoilla. Sudenpennusta saakka mukana olleet ja aikuisena partion aloittaneet ovat yhtä tärkeitä ja tuovat monipuolisuutta toimintaan. Tule mukaan tekemään maailmasta parempi paikka!