Pestien tuki

Aikuisluotsi uuden aikuisen tukena

Oma lippukuntani Viikin Vesikot on viime vuosina kovaa vauhtia kasvanut lippukunta (vuosikymmenen alussa sitten jäseniä oli alle 100, nyt meitä on reilusti yli 200). Alueella asuu paljon alakouluikäisiä lapsia, joten tulijoita on enemmän kuin olemassa oleva johtajisto pystyy vetämään. Tästä syystä olemme aktiivisesti houkutelleet lasten vanhempia erityisesti sudenpentuosastoon akeloiksi. Osalla uusista akeloista on partiokokemusta (yleensä viime vuosituhannelta), osalla ei. Myös toinen vaeltajaluotseistamme on partioonpalaaja.

Koska uusien johtajien kiinnittyminen toimintaan on meille toiminnan pyörimisen kannalta kriittisen tärkeää, panostamme uusien aikuisten sisäänajoon. Me tarkoittaa tässä yhteydessä erityisesti minua lippukunnan aikuisluotsina ja pestijohtajaa.

Yleisperehdytys

Osa uusista aikuisista käy piirin järjestämän Terkku-kurssin. Tämän lisäksi pidämme keväisin toiminnasta kiinnostuneille aikuisille Lippukunta tutuksi -koulutuksen (ilman sitoutumisvelvoitetta). Viime kesänä tarjosimme kiinnostuneille mahdollisuuden osallistua kesäleirille vuorokaudeksi. ”24h-leiriexperience” kesti otsikkonsa mukaisesti noin vuorokauden. Osallistujat pääsivät kädet savessa tutustumaan meihin ja toimintaan, jokaiselle osallistujalle oli varattuna pieni pesti leiriltä. Kutsuimme tulemaan mukaan vaikka koko perheen voimin, perheiden pienimmät kulkivat omien aikuistensa mukana pestiä tekemässä tai osallistuivat vaihtoehtoisesti perhepartio-ohjelmaan. Tätä kautta saimme pari uutta johtajaa lippukuntaan!

Toimintaan mukaan lähteville pidetään syksyn aluksi yhteinen yleisperehdytys lippukunnan käytäntöihin. Eli pari tuntia faktatykitystä kololla.

Ikäkausivastaavat tukevat kauden edetessä uusia johtajia käytännön kysymysten kanssa.

Henkilökohtainen luotsaus

Viikkotoiminnan lähdettyä käyntiin tapaan jokaisen uuden aikuisen henkilökohtaisen luotsauskeskustelun merkeissä. Käytännön työkaluna tässä toimii hyvin Aikuisena partioon
-vihko. Jonkun kanssa ollaan istuttu kololla, toisen kanssa käyty kävelyllä ja kolmannen luona olen käynyt iltateellä. Tapaamisessa ollaan käyty läpi henkilön partiohistoriaa, ajatuksia ajankäytöstä ja partiosta ylipäänsä, omia toiveita ja odotuksia toimintaa kohtaan sekä koulutustarpeita. Ja mitä nyt ylipäänsä on mielen päällä. Viimeistään tässä vaiheessa on uudelle aikuiselle nimettynä myös lippukunnasta oma kummi (yleensä samassa ryhmässä oleva kokeneempi johtaja tai samasta ikäkaudesta joku muu johtaja), jonka puoleen aikuinen voi kääntyä milloin vain kysymystensä kanssa.

Toinen tapaaminen pidetään tammikuun alkupuolella. Tapaamisessa käydään läpi kulunutta kautta ja fiiliksiä ja katsotaan uudestaan koulutus- ja tukitarpeita. Kolmas tapaaminen kevätkauden päätteeksi summaa kuluneen kauden. Tässä vaiheessa uusi aikuinen on yleensä jo hyvin ajettu sisään lippukuntaan 🙂

Ryhmäyttäminen

Meillä on sellainen onnekas tilanne, että osastojen yhteiset retket ajoittuvat alkusyksyyn. Olen yleensä nakittanut jonkun retkelle osallistuvista vanhoista johtajista vähän katsomaan uuden / uusien perään, kyselemään retken aikana tunnelmista ja huolehtimaan siitä, että uudet ovat myös retken ”vapaa-ajalla” mukana johtajistoporukassa – iltateellä, saunassa ja johtajapalavereissa.

Houkuttelemme pestijohtajan kanssa uusia osallistumaan koko johtajiston yhteiseen johtajahuoltoon, jotta muidenkin ikäkausien johtajat tulisivat heille tutuiksi.

Olen viime syksystä alkaen järjestänyt vaeltajille ja aikuisille tarkoitettuja Aikuisten taitoiltoja pari kertaa syyskaudella ja pari kertaa kevätkaudella. Muutaman tunnin kestävissä illoissa opetellaan uusia taitoja rauhassa aikuisporukalla (ja yksi meidän samoajista pyörittää samaan aikaan lapsiparkkia, joten osallistuminen on mahdollista myös nuorempien lasten vanhemmille). Taitoiltojen teemat on saatu kyselyn kautta: vaeltajilta ja aikuisilta kysyttiin, mitä taitoja he haluaisivat oppia tai opettaa muille. Tähän mennessä olemme kokanneet trangialla risottoa ja täytekakkua, leikkineet ja nostaneet/laskeneet lippua, harjoitelleet erilaisia solmuja ja köytöksiä sekä teroittaneet erilaisia työkaluja. Loppusyksystä on tulossa karjalanpiirakkapajaa ja ensi keväänä videokoulutusta. Leppoisan tekemisen äärellä porukka tutustuu mukavasti toisiinsa!

Jonska Junkkari
Kirjoittaja edistää työpartiossa PäPan lippukuntakoordinaattorina sitä, että partio kuuluisi kaikille. Kotipartiossa (eli vapaaehtoishommissa) toimii Viikin Vesikoissa kolmannen vuoden seikkailijoiden sampona ja lippukunnan aikuisluotsina.