Lpk:n johtaminen Yleinen

Minä lopetan partion

“Lopetan partion” kuulostaa aktiivisen harrastajan korviin ikävältä, vaikka lähdölle voi olla hyvä syy. Haluamme oppia paremmin ymmärtämään miksi partioharrastus päättyy, ja löytää ratkaisuja, miten voimme pidentää partiossaoloaikaa. Tietoa kerryttääksemme käynnistimme keväällä partion Exit-tutkimuksen: partiosta eronneille lähetetään jatkossa automaattinen palautekysely. Vastauksia on ropissut riittävästi ensimmäisten havaintojen tekemiseen.

1) Partio koetaan laadukkaaksi ja merkitykselliseksi

Partiosta eronneet kehuvat vuolaasti partiota ja kokevat saaneensa harrastukselta paljon. Peräti 82 % suosittelee partiota, vaikka partio omalla kohdalla on äskettäin päättynyt. Partio-ohjelmaan tai partiobrändiin liittyviä laatuongelmia ei nouse esiin avoimissa kommenteissa eikä esimerkiksi järjestyshäiriöitä valittu kertaakaan eroamisen syyt -listasta. Partiota pidetään hyvänä harrastuksena. “Lopetan partion” ei siis onneksi tarkoita halua lopettaa koko partioliike. Moni vastaaja kertoo, että itse tai huollettava voisi hyvin palata partioon, kun elämäntilanne sen jälleen sallii.

“Partio on ollut suuri osa elämääni ja rakas harrastus.”, “Underbara, engagerade ledare. Så tacksam för deras insats!”, “Saanut todella paljon kavereita, joiden kanssa pidetään yhtä.”, “Minulla on partiosta tonnikaupalla ihania muistoja ja harrastus oli lapsena ja nuorena ihan valtavan tärkeä minulle.”

2) Lapsilla ja aikuisilla on eri syyt erota partiosta

Yli 16-vuotiaat vastaajat kertoivat lopettaneensa partion yleisimmin ajankäytöllisistä syistä. Lapset eroavat tavanomaisimmin koska kaverikin lopetti tai harrastus vaihtuu toiseen. Muita eroamisen syitä aikuisilla on toiselle paikkakunnalle tai ulkomaille muutto tai se, ettei aikuisille ole omaa toimintaa.

“Opiskelut vievät suurimman osan ajastani, enkä enään kerinnyt käydä tapahtumissa yms.” Lapsilla ja nuorilla uusi/säilyvä harrastus on useimmiten liikuntaa ja urheilua. “Pojalla alkaa jääkiekkoharrastus viemään aikaa 4 päivää vkossa, ei halunnut omasta toiveesta jatkaa muuta.”

Sopimattoman kokoontumisajan ja muualle muuton aiheuttamiin eroamisiin tulisi löytää ratkaisuja esimerkiksi joustavammasta ohjauksesta toiseen ryhmään tai toiseen lippukuntaan.

3) Partioon mukaanpääsy voi olla todella hankalaa

Sydäntäriipaisevaa oli lukea vastauksia, joissa useista yrityksistä huolimatta ei olla päästy osaksi ryhmää tai pahimmillaan edes aloittamaan partioharrastusta.

“Minulle ei annettu tietoa miten pääsen toimintaan mukaan ja milloin mitäkin tapahtuu pyynnöistä huolimatta. Minua ei ollut partiolle olemassa.”, “Ei omia tuttuja kavereita, muut olivat kaveriporukassa, lapsi ei ehkä päässyt niin hyvin mukaan tähän.”, “Ilmoitimme lapsen syyskuussa partioon. Aikamme odotimme jotain informaatiota sieltä, emme saaneet mitään tietoa. Ajattelin, että jos spostini olikin mennyt vaikka roskapostiin ja sen takia emme saa mitään vastausta tiedusteluihin -> mieheni laittoi toisen kysymyksen ja noin kuukauden päästä laitoin työspostista. Ei vastauksia. Joulukuussa lapsi ilmoittautui toiseen harrastukseen. Tammikuun alussa tuli info (ja lasku), että lapsi pääsisi nyt partioon, mutta tapaamiset siirrettiin juuri tuon uuden harrastuksen kanssa päällekkäin. Joten lapsi meni siihen harrastukseen, johon oli hyväksytty aiemmin ja joiden kanssa viestintä toimi.”, “Kaikki kivat kaverit lopettivat aiemmin. Kaksi ryhmää yhdistettiin, mutta käytännössä ne eivät kuitenkaan oikein yhdistyneet.” ja “Minulle kyllä soitettiin lopulta puolen vuoden jälkeen liittymisestä ja luvattiin laittaa sähköpostitse lisätietoja miten pääsen toimintaan mukaan, milloin tapahtuu mitäkin, mutta sähköpostia ei ikinä tullut, joten erosin.” ovat karua luettavaa.

Meillä on paljon petrattavaa siinä, miten otamme uudet nopeasti, sujuvasti ja matalalla kynnyksellä mukaan osaksi yhteisöä ja meitä. Ryhmäyttämisosaamista ja perehdyttämistä tulee lisätä.

4) Kiusaamiselle nollatoleranssi

Muutama vastaaja kertoi, että partiosta erottiin kiusaamisen vuoksi. Määrä on pieni, mutta jokainen kiusaamistapaus on liikaa. “Jatkuva kiusaaminen ryhmässä. Retkellä partiokaveri esim. kävi syömässä herkut rinkasta! Vartsun ohjaajat eivät saaneet tätä loppumaan!” Ryhmänjohtajien valmiuksia ennaltaehkäistä ja puuttua kiusaamiseen tulee vahvistaa esimerkiksi Mukavasti yhdessä -materiaalien tunnettuutta lisäämällä.

Tehtävä sinulle

On iloista, että suurella osalla suomalaisista on partiosta saatuja eväitä elämään, vaikka partioharrastus on syystä tai toisesta päättynyt. Lyhytkin partiokokemus ehtii sisältää monenlaista hyödyllistä ja hauskaa tekemistä ja uutta osaamista. Kuuntelemalla partiosta eronneiden palautteita löydämme keinoja ehkäistä tilanteita, joissa eroamiseen päädytään vääristä syistä.

Tämän ensimmäisen palautekoonnin myötä kehotan huomioimaan erityisen hyvin ensi syksyn uusien tulokkaiden mukaan ottaminen. Pidäthän huolta, että jokainen ryhmääsi tai lippukuntaasi ilmoittautuva saa lämpimästi tervetulleen vastaanoton ja että hän tietää mitä seuraavaksi tapahtuu ja kehen voi olla yhteydessä. Hyvä tapa on nimetä uudelle aikuiselle alkutaipaleen tueksi kummi, jonka kanssa osallistua ensimmäisiin tapahtumiin. Ikäkausiryhmissä kannattaa ohjata tutustumisleikkejä ja harjoitteita silloinkin, kun olemassa olevaan ryhmään liittyy yksittäinen lapsi tai nuori.

Mukaan ottamista voi harjoitella kesän leireillä, purjehduksilla ja vaelluksilla: Kerro selkeästi, kuinka toimitaan, jos mukana on yksikin joka ei tunne tapoja, on ilman tuttuja kavereitaan tai on ensimmäistä kertaa vaikkapa tiskaamassa käsin astioita tai pystyttämässä laavua. Sano hei ja kysy mitä kuuluu? Mene vierelle, hymyile, ole läsnä. Huomioi yksinjäävät, ei-partiolaiset ja hiljaiset. Ole kaveri.

Mari Sundell
Suomen Partiolaisten hallituksen aluetyöstä vastaava jäsen

Lue uutinen Exit-tutkimuksesta.

Ensimmäisiä tuloksia tarkemmin Jemmassa (vaatii kirjautumisen).