Yleinen Partio-ohjelma

Hae mukaan Dialogue for Peace -koulutukseen

Hei vaeltaja tai aikuinen partiolainen! Oletko kiinnostunut rauhantyöstä tai haluaisitko kehittää dialogitaitojasi?

Dialogue for Peace -koulutus lisää katsomusten ja kulttuurien välistä ymmärrystä sekä antaa konkreettisia välineitä konfliktien ja jännitteiden käsittelemiseen dialogimenetelmien avulla. Tämä ainutkertainen koulutus vaeltajille ja aikuisille järjestetään Suomessa lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna 2021 Tampereen seudulla.

Koulutuksessa käydään läpi esimerkiksi aktiivista kuuntelua, dialogin ja konfliktinratkaisun perusteita sekä dialogikahvila-menetelmää partiomaisella tavalla. KAICIID:n ja WOSM:n kehittämä Dialogue for Peace, lyhyemmin D4P, on nyt jo muutaman vuoden ajan kouluttanut eurooppalaisia partiolaisia dialogiin ja rauhanrakentamiseen liittyen. D4P-kurssi on rakennettu partiomenetelmän mukaisesti, ja sen ote työskentelyyn on toiminnallinen, keskusteleva ja ryhmälähtöinen. Vakavasta aiheesta puhutaan innostavasti ja välillä jopa ilmapalloja käyttäen!

Koulutuksen tarkoitus on myös yhdistää dialogista kiinnostuneita henkilöitä kansainväliseen partioyhteisöön. D4P-kurssin jälkeen WOSM kannustaa jatkamaan dialogin käyttöä jokapäiväisessä elämässä. Käymällä kurssin sinun on myös mahdollista vahvistaa dialogitaitojasi kansainvälisissä tapahtumissa ja edetä esimerkiksi D4P-kouluttajaksi.

Jos siis olet kiinnostunut kulttuurien ja katsomusten välisestä vuoropuhelusta, kansainvälisestä yhteistyöstä ja dialogitaitojen soveltamisesta omassa elämässäsi, tämä on sinun kurssisi. Sisällöstä on ammennettavaa sekä partiopesteihin että elämään partion ulkopuolella. Kurssin kouluttajat ovat eurooppalaisia D4P-kurssikokonaisuudessa edenneitä partiolaisia ja koulutuskieli on englanti. Kurssin käytännön järjestelyistä vastaa suomalaisstaabi.

Lisätietoa ja ilmoittautuminen kurssille