Yleinen Jäsenhankinta

Iloa ilman yhteistä kieltä

Helsingissä ja Espoossa muutamat partiolaiset yhdistivät voimansa ja kutsuivat vastaanottokeskusten asukkaat mukaan partioon. Heidän vinkkiensä avulla lippukunnat voivat tuoda iloa Ukrainan pakolaislapsille ja samalla esitellä partion toimintaa.

Kaisa ”Ammu” Kukkonen oli idean äitinä, kun Nihtisillan ja Pitäjänmäen vastaanottokeskuksissa päätettiin järjestää partion tutustumisiltoja. Molemmissa paikoissa järjestettiin kaksi tutustumisiltaa. Tavoitteena oli saada asukkaat mukaan partion perustoimintaan. Yhteistyötä tehtiin niin vastaanottokeskusten kuin jo Suomessa asuvien ukrainalaisten kanssa.

”Ensin kokosimme yksityiseen Facebook-ryhmään kaikki aiheesta kiinnostuneet henkilöt ja järjestimme muutaman Teams-kokouksen. Mukana oli henkilöitä Ukrainalaiset Suomessa -yhdistyksestä, partiojärjestö Plastin partiolaisia ja lippukuntiemme johtajia. Ensimmäinen palaveri pidettiin jo maaliskuun lopussa ja kesäkuussa oli sitten ensimmäinen tutustumisilta”, toiminnassa mukana ollut Nina Kapiainen kertoo.

Tutustumisillasta ja partiosta kerrottiin etukäteen vastaanottokeskusten seinille viedyillä ukrainaksi käännetyillä infojulisteilla. ”Kun järjestimme nämä tutustumisillat kesäkuussa ja elokuussa, niin huomattiin, että tällaista toimintaa todellakin kaivataan! Ja lapsilla on valtava halu leikkiä”, Kapiainen lisää.

Tutustumisilloissa on ollut kymmenestä kolmeenkymmeneen osallistujaa. Illat ovat olleet keskenään erilaisia. Joskus vanhemmat ovat osallistuneet ja joskus mukana on ollut vain lapsia.

”Osallistujat ovat olleet joka kerta lopulta ihan täysillä mukana. Aloitimme illat niin, että leikimme keskenämme peiliä. Sitä on helppo katsoa ensin vierestä ja aika äkkiä leikin idean hoksaa myös ilman yhteistä kieltä. Houkuttelimme osallistujia aktiivisesti mukaan leikkiin ja lopulta kaikki olivatkin innolla mukana. Joskus vanhemmat katsoivat lähinnä sivusta, mutta muutaman kerran ohjelma meni selkeästi perhepartiopainotuksella.”

Kun jää on murrettu, ohjelmassa on ollut kaikenlaista hauskaa. ”Viestijuoksua, rapupalloa, tukkihumalaa, Kimin leikkiä, hippaa, kirkonrottaa, tutustumisleikkejä…”, Nina Kaipiainen luettelee. ”Jokaisen tutustumisillan päätteeksi olemme tehneet trangioilla popkornia ja tarjoilleet mehua. Popparit ovat aina hitti. Aikuisten on mahdollista kysellä lisää partiosta ja myös Ukrainalaiset Suomessa -yhdistyksen henkilöt ovat jututtaneet vanhempia.”

Tilaisuuksissa on ollut mukana kaksi tai kolme ukrainankielistä tulkkia Ukrainalaiset Suomessa -yhdistyksen kautta. Näiden lisäksi avuksi on pyydetty englanninkielentaitoisia vanhempia. ”Vaikka olemme panostaneet erityisesti ukrainan tulkkaamiseen, tilaisuudet ovat olleet avoimia kaikille vastaanottokeskusten asukkaille. Englannin kielen käyttäminen tekee kaikkien olon tervetulleeksi ja jokaisen kiinnostuneen on helppo osallistua”, Kapiainen kertoo.

Monissa vastaanottokeskuksissa on varmasti mahdollista järjestää vastaavaa toimintaa. ”Olimme alkuun hieman ylivarovaisia, ettemme herätä kenenkään traumoja esimerkiksi vääränlaisilla leikeillä, mutta lopulta kaikki on ollut tosi mutkatonta. Lasten arkuus muuttuu nopeasti iloksi ja osallistumiseksi”, Nina Kapiainen hymyilee.

Kokeilujen jälkeen yhteystietonsa jättäneille lähettiin sähköpostitse ukrainankielinen infokirje, jossa heidät kutsuttiin osallistumaan partion perustoimintaan.

Kuusi vinkkiä muille lippukunnille

  1. Uskalla kokeilla, saatat tykätä! Kokoa porukka – neljän vetäjää on hyvä kokoonpano per kahden tunnin toimintakerta. Mitä isompi porukka, sen jatkuvampaa toiminta voi olla.
  2. Kontaktoi ja verkostoidu. Ehdota tapahtumailtaa vastaanottokeskuksen, sieltä ohjataan asioimaan oikean henkilön kanssa. Toimita tapahtumainfo printattavaksi vastaanottokeskuksen seinälle. Halutessasi saat meiltä ukrainaksi käännetyn tekstin.
  3. Pyydä apua ukrainalaisilta! Kokeile, saisitko mukaan tulkkia ukrainalaisten yhteisöistä tai vastaanottokeskuksen kautta. Lasten vanhemmat tai muut aikuiset vastaanottokodeissa ovat myös tärkeä resurssi ja toiminnan mahdollistaja tulkin puuttuessa.
  4. Kerää leikkivinkit talteen. Hyväksi koettuja leikkejä olivat mm: peili, hippa, rapupallo, tukkihumala, kirkonrotta, viestikilpailut, KIM-leikki ja tutustumisleikki (seisotaan ringissä kasvot pois keskustaasta, kukin vuorollaan kertoo, mistä pitää ja kaikki samoin kokevat kääntyvät hetkeksi kohti keskustaa – tämä tulkaten). Loppuillan varma hitti on trangiapopparit ja mehu/ kaakao.
  5. Heittäydy – leikki on yhteinen kieli, ja nauru, ilo ja kiitollisuus siitä saatava jaettu kokemus.
  6. Turvaa jatkon mahdollisuus – kerro miten partiotoimintaan pääsee mukaan.

Lue myös aiemmin julkaistu blogikirjoitus ”Partiotoimintaa turvapaikanhakijoille” ja lataa itsellesi vinkkimateriaali.

Esimerkkimainos tapahtumasta englanniksi ja ukrainaksi.