Pestien tuki Lpk:n johtaminen

Kahdeksan vinkkiä kiusaamisen ennaltaehkäisyyn

Kiusaamista ei hyväksytä partiossa missään muodossa. Kiusaamisen estämiseksi voi tehdä paljon jo ennalta. Tässä kahdeksan asiaa, johon voit kiinnittää huomiota!

1. Luo hyvä yhteishenki

Kiusaamisen ennaltaehkäisemiseksi tärkeintä on lippukuntien ja ryhmien hyvä yhteishenki. Yhteishenkeä luodaan yhteisillä kokemuksilla ja monipuolisilla ryhmäytymisen keinoilla sekä sopivan kokoisilla toimintaryhmillä. Hyvä yhteishenki ei säily itsestään, vaan sen ylläpitäminen vaatii jatkuvaa työtä. Ihmisten tunteminen ja ihmisten välinen luottamus ovat kaiken perusta.

2. Tehkää yhteiset säännöt

Ryhmän yhteiset konkreettiset säännöt, joihin kaikki sitoutuvat, voivat helpottaa mahdollisiin kiusaamistilanteisiin puuttumista.  Jos säännöissä sanotaan, että kaikki mahtuvat yhteiseen leikkiin tai peliin, ei asiasta tarvitse neuvotella, vaan voidaan viitata aiemmin sovittuun.

3. Ole hyvä roolimalli

Partiossa ryhmien johtajat ovat tärkeitä roolimalleja. Voidakseen toimia kasvua tukevalla tavalla, johtajalla tulee olla riittävä ymmärrys kyseisen ikäryhmän kehitysvaiheista. Tällöin johtaja voi huomioida, minkälaisia asioita kukin ryhmän jäsen harjoittelee omassa kehityksessään ja miten niitä on mahdollista tukea partiomenetelmän keinoin. Ikäryhmän kehitysvaiheiden tunnistamisessa apua saa oman lippukunnan ikäkausivastaavalta, luotsilta tai ohjelmajohtajalta.

4. Huomioi jokainen

Joskus riittää, että lapsi, nuori tai aikuinen saa tietää, että hänen toimintansa on huomattu ja sitä tarkkaillaan. Tässä keinona voi olla toisen johtajan tai turva-aikuisen osallistuminen ryhmän kokoukseen taustalla seuraamassa ryhmän toimintaa, jotta saadaan lisää ymmärrystä siitä, mitä tapahtuu ja miten ryhmä näyttää toimivan.

5. Anna hyvää palautetta

Jokaisessa on jotain hyvää, jokainen on myönteisen palautteen arvoinen. Opettele katsomaan jokaisen ryhmäläisen vahvuuksia ja kiinnitä huomiosi niihin. Ryhmän sähläri voi olla paras rentouden tuoja (eikä keskittymisen rikkoja), tai ryhmän hiljainen voi olla paras tietopankki. Yritä parhaasi mukaan nähdä haastavan käytöksen taakse. Kaipaako partiolainen huomiota, omaa rauhaa tai jotain muuta. Anna hänelle mahdollisuus onnistua ja kun hän onnistuu, muista kehua.

Myönteinen palaute edistää jokaisen itsetunnon ja minäkuvan kohenemista. Palautteen antaminen on merkityksellistä sekä toiminnan aikana että sen jälkeen.  Palautteen avulla henkilö saa tietoa toiminnastaan suhteessa toiminnalle asetettuihin tavoitteisiin.  Huomaa kuitenkin myös yrittäminen ja pienetkin etenemiset. Mitä pienempi lapsi, sen nopeammin palaute tulisi antaa.

6. Luo selkeä rakenne

Partiokokouksen toistuva rakenne tukee keskittymistä ja hyvässä hengessä tapahtuvaa toimintaa. Kokouksen rakenteen esittäminen kuvilla voi helpottaa tulevan toiminnan hahmottamista. Kokoukseen sisältyvästä toiminnasta, esimerkiksi aloitus, leikki, uuden opettelu, siivous, voi piirtää kuvia tai tulostaa niitä esimerkiksi papunet.net -sivustolta.

7. Tutustu lasten vanhempiin

Mahdollisten kiusaamistilanteiden käsittelyn vaikeutta voi lieventää sillä, että johtajat ovat tutustuneet lasten vanhempiin jo toiminnan alussa. Tuttujen vanhempien kanssa on huomattavasti luontevampaa ja helpompaa käsitellä myös vaikeita asioita.

8. Ole rohkea ja puolusta kaveria

Kiusaamista pyritään ehkäisemään rohkaisemalla sivustakatsojia puuttumaan aktiivisesti. Hiljainen enemmistö on merkittävä! Kiusatuksi joutuneen puolustaminen on taito, josta voidaan keskustella yhdessä ja jota voidaan harjoitella.  Kaikkia rohkaistaan kertomaan johtajalle, jos kokee toisen kiusaavan tai kohtelevan toista ikävästi.  Tällaisissa tapauksissa on tärkeää, että johtaja reagoi aina kerrottuun.

 

Vinkit on poimittu partion uudesta Mukavasti yhdessä -ohjeesta, joka antaa työkaluja kiusaamisen ehkäisyyn ja siihen puuttumiseen. Tutustu ohjeeseen!

Kuva: Susanna Mikander