Yleinen Jäsenhankinta Partio-ohjelma

Kajaanin Eränkävijöillä partiokerho ukrainalaisille nuorille

Lippukunnanjohtaja Lasse Pikkarainen kertoo johtajiston innostuneen partiokerhon perustamisesta, kun he pohtivat konkreettisia keinoja paikallisten ukrainalaisten lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseksi. Ajatus partiokerhon perustamisesta syttyi, sillä kunta oli jo aiemmin lähestynyt lippukuntaa Harrastamisen Suomen mallin tiimoilta. Malli on opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamuoto, jossa tavoitteena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen.

Ohjaajiksi partiokerhoon lupautuivat pitkän työuran Kajaanin kaupungin maahanmuuttajatyön parissa työskennellyt Seppo ”Pojo” Jonninen sekä Svetlana Kauhanen, joka puolestaan toimii Kajaanissa toimivan maahanmuuttajayhdistys Mathuskan ry:n puheenjohtajana. Molempien osaamista todellakin tarvitaan, sillä sujuva yhteydenpito kunnan ja kerhon välillä sekä lasten ja nuorten vanhempien välillä on tärkeää. Svetlana toimiikin ryhmän tulkkina ja Pojo puolestaan yhteyshenkilönä Kajaanin kaupungin ja partiokerhon välillä. Rautaisempaa osaamista tähän ryhmään saa hakea.

Metsää. Kaksi ihmistä kävelee tien viertä.

Partiokerhon tarkoitus on tarjota nuorille matalan kynnyksen toimintaa, johon he tulevat mielellään. Kajaanilaisen partiokerhotoiminnan lähtökohtana on osallistujien toiveet, joihin yhdistetään partio-ohjelmaa. Kerholaiset ovat tehneet muun muassa koruja ja saviruukkuja sekä käyneet luistelemassa. Näiden lisäksi on tutustuttu partioperinteisiin ja niiden eroavaisuuksin eri maiden välillä sekä opeteltu puukon ja trangian käyttöä. Toimintaan sovelletaan pikkuhiljaa erilaisia partio-ohjelman mukaisia aktiviteetteja, joista erityisesti painotetaan retki- ja erätaitoja. Tulevana keväänä luvassa on ensiaputaitojen opettelua, nuotion sytyttämisen opettelua ja nuotiolla ruuan valmistamista. Kerhossa valmistaudutaan myös sovellettuun tarpojien majakkaan, joka pidetään lippukunnan kämpällä.

Tällä hetkellä partiokerhossa käy kymmenen 14 -16 -vuotiasta ukrainalaista, joista yhdellä on partiotaustaa. Kajaanin Eränkävijät perustaisivat mielellään yhden tai useampia uusia partiokerhoja, mikäli niille löytyisi vetäjiä. Kerhoihin toivotaan mielellään ohjaajia lippukunnan ulkopuoleltakin.

Kajaanin Eränkävijät kannustaa myös muita lippukuntia kokeilemaan rohkeasti uusia toimintatapoja osaksi vakiintunutta toimintaa. Partiokerhon avulla voidaan lisätä lippukunnan toiminnan näkyvyyttä sen ulkopuolelle sekä ennen kaikkea saada tulevaisuudessa uusia jäseniä.

Innostuitko partiokerhosta? Voisiko sinusta tulla uusi partiokerhon ohjaaja Kajaanissa? Hienoa! Voit ottaa yhteyttä lippukunnanjohtaja Lasse Pikkaraiseen, lasse.pikkarainen@partio.fi.