Yleinen Pestien tuki Lpk:n johtaminen

Lennähdä Ko-Gi:lle!

Ko-Gi – mitä ihmettä? Minulleko? 

Ko-Gi on erikoisen kuuloinen kirjainyhdistelmä, mutta käytännössä kyseessä on partiojohtajan jatkokoulutus. Kolmiapila-Gilwell-koulutuksen juuret ovat kansainvälisessä Kolmiapilakoulutuksessa ja Gilwell-koulutuksessa. Nimi juontaa suomalaisen partion historiasta ja myös sinä voisit olla osa tätä historiaa.

Johtajakoulutuksena Ko-Gi on kestoltaan partiojohtajan peruskurssia pidempi ja sisällöltään huomattavasti laajempi. Kurssi koostuu kahdesta lähiosasta sekä toimintaosasta. Toimintaosan aikana pääset kehittämään toimintaa sekä kehittymään johtajana missä ikinä partiota harrastatkin, eli lippukunnassa, piirissä tai keskusjärjestössä. Tueksesi ja sparraajaksi saat oman ohjaajan, jonka kanssa pääset myös pohtimaan omaa johtajuuttasi syvemmälle ja syvemmälle. 

Kiinnostaako kuulla ajatuksia Ko-Gi:n käyneiltä? Selaa siis alaspäin!

Ko-Gi 141, Kuvaaja: Robert Lecklin

Kuulostiko alun info-osuus tylsältä tai liian työläältä? Ko-Gi-koulutus sisältää paljon elementtejä, joiden puolesta moni Ko-Gi-koulutuksen käynyt on valmis väittämään toisin. 

Kurssilta saat nimittäin uusia ajatuksia ja ystäviä ympäri Suomea (oman piirin ulkopuolellakin on partiota, usko tai älä). Kurssiosia myös järjestetään ympäri Suomea eli voit valita oman mielesi mukaan lumisen Lapin, pitkän leirin Evolla, saavutettavamman toteutuksen kurssikeskuksessa tai reippailua kaipaaville sopivan vaelluksen. Ja on sitä saaristossakin usein vierailtu! Eri toteutusvaihtoehdot tarjoavat sinulle erityisiä kokemuksia, mikä tekee jokaisesta Ko-Gi:sta omalaatuisensa. Myös aikataulut tarjoavat vaihtelua, esimerkiksi pitkällä leirillä koulutusasioista ehditään käydä läpi enemmän ja syvemmin, eli kotiin tehtäviä jää vähemmän. Koulutuksessa pääset valmiin ohjelman äärelle ja saat siltä osin olla huoleton kuin sudenpentu. Kerrankin joku muu järjestää ja huolehtii. 

Koulutus sisältää teemoja partion sisältöjen lisäksi johtamisesta laajalti. Sekä muiden, että itsensä johtamista. Lisäksi käydään läpi laadun ja kehittämisen teemoja, arvopohdintaa, syvää partiotietoutta että tämän päivän partion kuumimpia asiakokonaisuuksia. Kouluttajina on vartiollinen kokeneita ja paljon partiota tehneitä kouluttajia. Oman vartion kanssa nuotiolla kehkeytyy syvällisiä keskusteluja, jotka myös kuuluvat perustavana osana Ko-Gi-kokemukseen.

Jos siis PJ-peruskurssi on suoritettuna vähintään kaksi vuotta sitten ja olet iältäsi vähintään 22-vuotias, niin laita ajatus hautumaan. Lisätietoja löydät osoitteesta www.partio.fi/ko-gi

Ajatuksia Ko-Gi-koulutuksen käyneiltä

Kokemuksia Ko-Gi:lta kysymykset: 

  1. Mikä Ko-Gi-koulutuksessa on/oli parasta? 
  1. Mikä on tärkein oppi jonka Ko-Gilta olet saanut?  
  1. Kenelle suosittelisit koulutusta? 

Mari Voutilainen, Ko-Gi-ryhmän puheenjohtaja, Helsingin Kotkat, kurssi 81 (2003):

  1. Vartio ❤️ Kurssilaisena, kummina ja Palokärkenä. Ja leirikokemus joka kerta. 
  1. Toiminnallisuuden ja yhdessä toimimisen mieletön voima. Olen oppinut itsestäni ryhmän jäsenenä ja sitä kautta itsestäni ja ryhmädynamiikasta. Lisäksi pysäköin palomiesparkkiin aina kun mahdollista. Tämän opin vasta 6. kertaa kouluttaessani 😅 
  1. Ko-Gi sopii toimivalle partiojohtajalle ikään tai partiokokemukseen katsomatta. Tärkeintä on avoin mieli ja halu kehittyä. 

Nina ”Ninni” Martin, TG-utbildare, Östersundom Scouter, kurs 122 (2017):

  1. Det mest värdefulla för mig var att TG gav mig möjligheten att stanna upp och reflektera över min scoutstig, men också över mina värderingar och mitt liv i stort. Jag deltog i Treklöver Gilwell-kursen som ordnades som långt läger (9 dagar) i Evois. Det var första gången i scoutledarålder som jag själv fått delta i ett läger och leva lägerliv utan ansvar för yngre scouter. Friluftslivet och samhörigheten med de andra kursdeltagarna kommer jag ihåg med värme ❤️ 
  1. Oj, det är svårt att välja en sak. Det som jag haft mest nytta av efter kursen (både inom scoutingen och på jobbet) är de olika reflektionsmetoderna som jag fått från TG. Kursen gav mig också många nya scoutvänner och modet att prova på sådana uppdrag som jag tidigare inte hade vågat ta mig an. Jag deltog i en tvåspråkig kurs (finska-svenska) och lärde mig också massor om scouting på finska i Finland och de traditioner som finns på finskt håll. 
  1. Alla som har möjligheten, men kanske framför allt om du känner att du vill hitta ny inspiration för scouting och lära dig mer om scoutledarskap. Mitt tips är att ge tid åt dig själv att ta in det som kursen kan ge: möten med andra scoutledare, reflektion, upplevelser och traditioner – då kan TG bli en väldigt givande resa. 

Antti Lillvis, Riistaveden Vaarunvartijat, kurssi 142 (2021):

  1. Ko-gilla parasta oli yhdessä tekeminen ja oppiminen. Ja ennen kaikkea se, että kouluttajat ja koulutettavat oli aikuisia, niin saatiin aikaan syviä keskusteluja sekä näkemyksiä monilta eri katsontakannoilta. Myös aika ja paikka antoi hyvän mahdollisuuden oppia uutta kaikilta. 
  1. Tärkein oppi, mitä olen Ko-gilta saanut lähti kytemään jo ennen koko koulutusta, monta vuotta sitten. Aikanaan halusin kogille melkein heti kun olin 18 vuotiaana käynyt pjpk:n. Kerroin kurssihalustani eräässä partiotapaamisessa aikuiselle jo Ko-Gi:n käyneelle. Hän sanoi, että kannattaa ehkä hieman kasvaa ennen kuin menee, vaikka sitten lähempänä 30v. Hän oli siinä täysin oikeassa, sillä maailmankatsomukseni oli tuossa välissä avartunut (kävin Ko-Gi:n 39 vuotiaana). Koen, että osasin kasvettuani sisäistää ja saada kurssista paljon enemmän irti, kuin jos olisin heti mennyt pjpk:n jälkeen. Tärkein oppi Ko-Gi:lta oli ehkä se, että opin vielä paremmin näkemään asioita eri näkökulmista ja eri elämäntilanteista. 
  1. Oman kokemukseni pohjalta suosittelisin Ko-Gi-kurssia vähintään 5 vuotta partiossa olleelle aikuiselle ja mielummin yli 25 vuotiaalle partiotoimintaan sitoutuneelle partiolaiselle. 
Ko-Gi 147, Kuvaaja: Elina Seppälä