Poimi tästä viisi vinkkiä Koitoksen hyödyntämiseen
Koitos on kahdeksan osainen Youtube-sarja, jossa neljä tubesta tuttua eturivin vaikuttajaa testaa osaamistaan erilaisten partiohaasteiden parissa. Sarjaa voi hyödyntää myös kokouksissa ja retkillä, poimi parhaat vinkit omaan käyttöösi!
Koitoksessa nuorten suosikkitubettajat Roni Back ja Julia Ahonen sekä Roponen ja Pernilla Böckerman seikkailevat joukkueina ympäri Suomea ja kisaavat partioaiheisissa tehtävissä merellä, metsässä ja kaupungissa. Jaksoissa tubettajat joutuvat muun muassa rakentamaan rinkkalautan, antamaan ensiapua, tekemään trangialla ruokaa, pystyttämään majoitteen, soutamaan kirkkoveneellä, laskeutumaan kalliolta ja purjehtimaan merellä! Kilpailijat vierailevat myös kolmella piirileirillä, Ilveksellä, Ryskeellä ja Kajahuksella. Partiolaisille tutut jutut ovat kisaajille ihan uusia ja tiimien on pakko tehdä yhteistyötä selviytyäkseen kunnialla.
Miten Koitosta voi hyödyntää lippukunnassa?
1. Katsokaa uusien jäsenten kanssa Koitosta
Koitoksen jaksoissa näytetään monipuolisesti erilaista partiotoimintaa. Koitos onkin hauska tapa näyttää uusille jäsenille mitä kaikkea partiossa voi päästä tekemään! Katsokaa vaikka ensimmäistä kertaa isommalle leirille lähtijöiden kanssa Koitoksen leirijaksot ja miettikää yhdessä mitä kaikkea tulevalla leirillä olisi kiva päästä kokeilemaan!
2. Järjestäkää Koitos-maraton
Koitos on viihdyttävää seurattavaa, sillä moni on päässyt tekemään samoja juttuja itse partiossa. Järjestäkää lippukunnan retkellä tai koloillassa maratonputki ja katsokaa kaikki jaksot putkeen! Tehkää bingo tai Koitos-visa, arvostelkaa suoritukset tai arvatkaa ennakkoon joka jakson voittajat – pienellä vaivalla teillä on helppo ja viihdyttävä iltaohjelma retkelle. Etenkin nuoremmille partiolaisille Koitoksen tubettajat ovat isoja idoleita – Koitosta katsomalla harrastusylpeys kasvaa ja siitä on kiva vinkata kavereillekin.
3. Testatkaa Koitos-tehtäviä
Katsokaa ensin miten tubettajat saavat tehtyä vaikkapa majoitteen kevytpeitteestä tai onnistuuko heidän trangiapizzansa. Kestääkö rinkkalautta ja meneekö ensiaputehtävä putkeen? Harjoitelkaa sen jälkeen samaa tehtävää oman ryhmän kanssa. Ottakaa vaikka leikkimielinen kisa – onnistutteko tehtävässä nopeammin tai paremmin kuin tubettajat?
4. Pitäkää kaverikokous Koitos-teemalla
Kaverikokouksen järjestäminen on yksi hyvä keino täyttää ryhmää ja kokouksen voi hyvin järjestää Koitos-teemalla! Sopikaa kaverikokouksen ajankohta ja sisältö yhdessä ryhmän kanssa etukäteen. Kun tiedossa on hauska kokous, on lasten myös kiva kutsua siihen omia kavereita mukaan. Koitoksen avulla voitte lisätä lippukuntanne lasten ja nuorten harrastusylpeyttä ja käyttää sitä toiminnan markkinoinnin tukena. Katsokaa sarjaa yhdessä kokouksessa, ja kutsukaa mukaan myös evp-kaverit. Katso lisävinkkejä kaverikokoukseen.
5. Järjestäkää Koitos-KITT
Pistäkää pystyyn koko ikäkauden tarpojatapaaminen (KITT) Koitos-teemalla. Valmiit vinkit ja KITT-aktiviteetit voit poimia Pääkaupunkiseudun Partiolaisten kokoamasta vinkkipaketista. Kiva tapa juhlia vaikkapa partiosyksyn päätöstä ja kutsua myös EVP-kaverit mukaan. Ja miksipä ei samalla idealla voisi tuunata tapahtuman myös muille ikäkausille!
Mistä Koitosta voi katsoa?
Kaikki jaksot löytyvät Youtubesta Splay Suomen kanavalta. Pikalinkit jaksoihin sekä kivaa taustatietoa sarjasta löydät www.partio.fi/koitos sekä @partioscout Instagram-tililtä.
Katso myös koostevideo Koitoksen jaksoista partion kanavalta: