Yleinen Turvallisuus

Meripartiopäiviltä evästystä vesillä toimintaan

Meripartiopäivät pidetiin 1.–2. huhtikuuta Suomenlinnassa. Meripartioryhmäläiset Janne Puikko, Aleksi Alho, Aleksi Silfver ja Satu Raudasoja summaavat päivien antia.

Meripartiopäivillä Suomenlinnassa kävimme keskustelua Satahanka 2025 -meripartioleiristä. Edustusta oli jokaisesta partiopiiristä FiSSciä lukuun ottamatta. Porvoo kantoi Kymin piirin ääntä. Keskustelu oli rakentavaa ja eteni hyvässä, syvässä yhteisymmärryksessä. 

Viikonloppu piti sisällään turvallisuusohjeiden lisäksi ajankohtaista meripartioasiaa, kuulumisia partiopiireistä, keskustelua meripartio-ohjaajan pestistä, uusien turvallisuusohjeiden julkistuksen, meripartio-ohjaajien tapaamisen, vuoden 2025 Satahangan suunnittelua, katsauksen kurssiuudistukseen, yhteisen päivällisen innostavan tietovisan saattelemana, vapaamuotoisempaa iltaohjelmaa sekä tutustumista Suomenlinnaan yhteistyössä meripartiolippukunta Suomenlinnan Merisusien kanssa.

Satahangan johtajaparin pestaus aukeaa ennen kesää, ja meripartioryhmä on toimittanut Meripartiopäivien annin Suomen Partiolaisten hallitukselle pestausta ajatellen.

Meripartiopäiviä vietettiin huhtikuun alussa Suomenlinnassa. Kuva: Janne Puikko

Satahangan lisäksi keskustelua käytiin vesillä tapahtuvan partio-ohjelman tilasta ja kehittämisestä, juteltiin kansainvälisistä aiheista ja tapahtumista, Itämeripäivästä sekä koostetiin tulevia eskaadereita ja regattoja. 

Meripartiopäivien pääteemana oli uudet turvallisuusohjeet partiotoimintaan vesillä. Turvallisuusohjeiden uutta sisältöä, sekä niiden tuomia muutoksia meripartiotoiminaan käsiteltiin yhdessä päivien aikana. Turvallisuusohjeiden lisäksi kuulimme kurssiuudistuksen tilanteesta, erityisesti uuden Förstikurssin osalta.

Uudet turvallisuusohjeet meripartiotoimintaan tulivat voimaan sunnuntaina 4.2.2023. Sunnuntaipäivänä jalkauduimme Suomenlinnaan. Suomenlinnan kierroksella saimme kuulla kiehtovan kattauksen saaren historiasta meriarkeologian näkökulmasta, Suomenlinnan Merisusien opastuksella. Tutustuimme paikalliseen partiokoloon ja Suomenlinnan kirkkoon aina kryptasta välikatolle. Kuivatelakan satama-allaskierroksella kuulimme telakan vaiheista, siellä telakoitavista aluksista ja suunnitelmista.

Tutustu uusiin turvallisuusohjeisiin