Pestien tuki Yleinen

Minä partiolaisena -koulutus antaa inspiraatiota partiopolulle

Minä partiolaisena -koulutus on kurssi niille aikuisille, jotka haluavat kehittää omaa johtajuuttaan ja tutkia omia arvojaan. Kun partiolainen tuntee olonsa kotoisaksi johtajan roolissa, pystyy hän myös paremmin johtamaan muita. Koulutuksesta saa voimaa, iloa ja inspiraatiota henkilökohtaiseen johtamiseen. 

Ruotsin partiolaisilta Suomeen jalkautunut koulutus tarjoaa osallistujalleen arvopohdintoja oman partioroolin ja partion mahdollisuuksien äärellä. Koulutus muodostuu neljästä kokonaisuudesta: kuka olen partiossa, kuka haluan olla, kuka olen ryhmässä ja kuinka toiset voivat auttaa minua. Kurssin aikana käydään pari- ja pienryhmäkeskusteluita annetuista aiheista, jonka lisäksi on aikaa itsenäiseen pohdiskeluun. Suuri osa pohdinnoista perustuu vahvuuksiimme ja arvoihimme ja siihen, miten ne liittyvät johtajuuteen.  

Koulutus on tarkoitettu kaikille aikuisille partiojohtajaperuskurssin käyneille partiolaisille, jotka haluavat kehittyä liikkeen sisällä, riippumatta siitä onko partiovuosia takana muutamia tai lukuisia.  Koulutusta varten ei tarvitse olla tietyssä pestissä tai esimerkiksi Ko-Gi:a käytynä, vaan sen pohdinnat sopivat jokaiselle, joka haluaa tutustua itseensä partion näkökulmasta. Koulutus sopii myös taukotuvalla olevalle.  

Minä partiolaisena -koulutuksen kesto on kaksi viikonloppua, lisäksi koulutusosia ennen tehdään pieni itsenäinen työ ja niiden välissä tehdään ryhmässä tapahtuva työskentely. Toiminnallisilla keskusteluilla ja yksilöpohdinnoilla on suuri rooli viikonlopuissa. Majoittuminen sen sijaan tapahtuu leirikeskuksissa, joten erätaitoja ei tässä koulutuksessa pääse oppimaan. Koulutus on valtakunnallinen ja siihen otetaan kerrallaan maksimissaan 25 kouluttautujaa hyvän vuorovaikutuksen mahdollistamiseksi.  

Lisätietoja Minä partiolaisena -kurssin Instagramista @minapartiolaisena. 

Kehitä hyvää, johda paremmin, innostu ja voimaannu! 


Ilmoittaudu mukaan nyt!

Ilmoittautuminen vuoden 2023 Minä partiolaisena -kurssille on auki. Kurssi koostuu kahdesta viikonlopusta, 16.-17.9.2023 ja 11.-12.11.2023 Hämeen Laitikkalassa Pälkäneellä.

Ilmoittautuminen tapahtuu osoitteessa https://kuksa.partio.fi/Kotisivut/login.aspx?Id=59174.

Kurssin hinta on 100€.