Yleinen Jäsenhankinta Partio-ohjelma

Minusta tuli partiokamu

Aloitin partion, kun olin peruskoulun toisella luokalla. Partio on opettanut minulle vastuullisuutta, kehittänyt organisointi- ja ihmissuhdetaitojani. Harrastukseni on rohkaissut minua tarttumaan asioihin myös partion ulkopuolella ja olen sitä kautta päässyt vaikuttamaan asioihin, jotka ovat minulle tärkeitä.

Mielestäni partio kuuluu kaikille, eikä partiossa kuulu tuntea oloaan syrjäytyneeksi tai vaivautuneeksi. Sen takia halusin partiokamuksi. Haluan edistää lippukuntatoimintaa ja haluan mahdollistaa erityistä tukea tarvitsevan partiolaisen ja/tai hänen partioryhmänsä toimintaa lippukunnassa.

Jos jossain ryhmässä on partiolainen, joka tarvitsee erityistä tukea, eivätkä ryhmänjohtajat pysty ja ehdi sitä riittävästi antamaan, on tällöin hyvä kutsua partiokamu paikalle. Partiokamun voi kutsua apuun kokouksiin tai retkille. Partiokamu ei puutu ryhmänjohtajien ohjelman vetämiseen, vaan hän on paikalla partiolaista varten, joka tukea tarvitsee. Partiokamun ei tarvitse olla joka kokouksessa mukana, vaan hän voi osallistua niihin kokouksiin tai tapahtumiin, joihin ryhmänjohtajat toivovat taustatukea. Ryhmänjohtajien on tärkeää huomata oman laumansa erityistuen tarpeet. Partiokamu mahdollistaa sekä kamutettavan että muiden ryhmäläisten toiminnan.

On ihanaa huomata, miten oma läsnäoloni voi olla niin suuri asia tukea tarvitsevalle partiolaiselle. Mielestäni partiokamuksi haluavan on hyvä olla rento ja joustava. Hänen täytyy olla välittävä, osata ennakoida, kuunnella ja omata tilannetajua. On tärkeää, että partiokamu tietää, millaisissa asioissa kamutettava tarvitsee erityistä tukea. Tärkeintä on, että partiokamun ja kamutettavan välillä on yhteys. On todella palkitsevaa huomata, että on pystynyt auttamaan kamutettavaa. Partiokamukoulutusta voi hyödyntää kaikenlaisessa kanssakäymisessä ihmisten kanssa. Oma johdettava laumani aloitti toisen partiovuotensa syksyllä. Minulle oli hyötyä koulutuksesta partiotoiminnassa, vaikkei laumassani ole ketään varsinaisesti erityistukea tarvitsevaa. Olen kuluneen vuoden aikana havainnut, että partiokamupesti auttaa hurjan paljon myös muussa elämässä. Olen oppinut olemaan rennompi lasten, aikuisten sekä vanhusten kanssa. Koulutus on tehnyt minusta luontevamman kaikenlaisessa kommunikoinnissa.

Kuva Olivia Mattilasta istumassa metsässä

Sain itse vinkkiä Partiokamukoulutuksesta Lounais-Suomen Partiopiirin sivuilta. Partiokamukoulutuksessa käytiin läpi monia eri toimintamenetelmiä kuten osittamista, kuvien käyttöä, ryhmän sääntöjä ja ennakointia. Partiokamun pitää yrityksen ja erehdyksen kautta löytää ne toimintamenetelmät, jotka sopivat juuri kyseessä olevalle lapselle tai ryhmälle. Selkeä struktuuri kokouksen kulussa voi auttaa kamutettavaa. Jotkut lapset hyötyvät siitä, että kokouksen rakenne on mahdollisimman samanlainen joka kerralla. Apuna voi käyttää esimerkiksi kuvia. Kokouksen kulun voi kuvittaa eri kuvien avulla: alkuun kuulumiset, kokouksen aihe, leikki ja lopetus. Koulutuksessa käytiin myös läpi, miten säännöt saa tehtyä positiivisuuden kautta. Sen sijaan, että säännöissä lukisi ”älä juokse sisällä”, voi niissä lukea ”sisällä kävellään”.

Suosittelen partiokamupestiä kaikille niille, jotka pitävät lapsista ja ovat valmiita sitoutumaan auttaakseen heitä parhaansa mukaan. Pesti voi olla välillä rankkaakin riippuen siitä, kuinka suurta tukea kamutettava tarvitsee. Parempaa tunnetta en kuitenkaan ole partiossa kokenut kuin mitä kamutettava on minulle hymyllään antanut.

Teksti on julkaistu alun perin Lounais-Suomen Partiopiirin piirilehti Repolaisessa 4/2018

Partiokamukoulutuksia on suunnitteilla myös Hämeen partiopiirin ja Pääkaupunkiseudun partiolaisten alueilla.