Yleinen Partio-ohjelma

Mitä ohjelmajohtajan pitää huomioida toiminnan järjestämisessä juuri nyt?

Koronan aiheuttamat poikkeusolosuhteet vaikuttavat syksyn toimintaan ja voivat tuoda muutoksia lyhyelläkin varoitusajalla. Joka tapauksessa on tärkeää, että lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus partion harrastamiseen, niillä tavoin kuin se on milläkin hetkellä mahdollista. 

Koronatilanne eri puolilla maata on hyvin erilainen, joten SP:n ohjeiden lisäksi on tärkeää seurata myös oman partiopiirin, sairaanhoitopiirin ja kunnan alueellisia ohjeita.  

Linkit partiopiirien ohjeisiin löytyvät samalta sivulta SP:n koronaohjeiden kanssa

Linkit sairaanhoitopiirien ohjeisiin löytyvät täältä

Vinkkejä kasvokkain tapahtuvaan toimintaan 

Kasvokkain tapahtuvaa partiotoimintaa voi ja kannattaa edelleen jatkaa, jos paikkakunnan koronatilanne sen sallii. Kasvokkain tapahtuvassa toiminnassa on kuitenkin erityisen tärkeää muistaa käsihygienia, turvavälit ja muut ohjeet. Näistä koronaan liittyvistä ohjeista on hyvä muistutella aina kokoontumisten ja tapahtumien yhteydessä ikäkaudelle sopivalla tavalla. Etenkin nuorimpien partiolaisten kanssa turvavälit voivat helposti unohtua kiinnostavan toiminnan parissa. 

Turvaväleistä voi muistutella myös suojamuuri-leikin avulla: 

“Leikkijöille jaetaan lapuilla ryhmäkaverin nimi (tai vaihtoehtoisesti jokainen valitsee hiljaa mielessään jonkun kaverin nimen). Tämä nimetty kaveri on VAARA, jota ei saa päästää suoraan näköyhteyteen. Hänen nimeään ei myöskään saa paljastaa muille.  

Leikin alkaessa partiolaiset ovat jakautuneena eri puolille leikkialuetta. Leikin aikana tehtävänä on olla itse niin, että oman VAARA-kaverin ja oman itsen välissä on koko ajan joku toinen partiolainen, suojamuuri. Kun kaikki yrittävät suojautua omalta kaveriltaan yhtä aikaa, tehtävä ei ehkä ole ihan helppo. 

Leikki loppuu pillinvihellykseen tms. merkkiin, jolloin kaikki jähmettyvät paikoilleen. Ryhmä tarkastaa ketkä ovat onnistuneet tehtävässä ja pysyvät suojassa. Sitten voidaan valita uudet VAARA-kaverit ja ottaa uusi erä.” 

Retket ovat keskeinen osa partiotoimintaa ja niitä kannattaa järjestää, jos vain olosuhteet antavat myöten. Jos yöretken järjestäminen arveluttaa, niin syksyn aikana voi panostaa päiväretkiin. Ainakin isommissa lippukunnissa koko lippukunnan retket voi olla hyvä jättää väliin tällä kertaa ja keskittyä ikäkauden tai ryhmien omiin retkiin. Pienemmät retket mahdollistavat myös joustavuuden retken järjestelyissä, jolloin retken toteutumisen ja tarkemmat yksityiskohdat voi varmistaa vielä juuri ennen retkeä. Retkien päivämäärät on hyvä ilmoittaa partiolaisten kotiväelle jo hyvissä ajoin, esimerkiksi saatesanoilla, että tarkemmat tiedot retken yksityiskohdista ja ilmoittautumisohjeet toimitetaan esim. 2 viikkoa ennen retkeä. Retkien suunnittelua kannattaa jatkaa niin pitkään, kun vain olosuhteet antavat myöten – ettehän siis peru retkiä varmuuden vuoksi! 

Plan B – siirtyminen tarvittaessa etäpartioon 

Joillakin paikkakunnilla koronatilanne voi vaatia muutoksia kasvokkain tapahtuvan partiotoiminnan järjestämiseen, jolloin normaalit partioillat täytyy laittaa tauolle. Oma partiopiiri ohjeistaa tilanteissa, joissa kasvokkain tapahtuvaa toimintaa ei järjestetä.

Tällöin kannattaa miettiä ne keinot, miten partiotoimintaa voidaan jatkaa. Esimerkiksi viime kevään etäpartiokauden jäljiltä löytyy paljon vinkkejä, kuinka voidaan järjestää partiotoimintaa etänä. 

Partio-ohjelman etäpartiosivut

Lisää etäpartiovinkkejä löytyy esimerkiksi padletista

Myös kesällä julkaistu Ketänä-etäkesäleirimateriaali tarjoaa kuvausaiheisia partiomaisia vinkkejä, joita voi toteuttaa etäpartiossa.

Ryhmän kokouksen järjestäminen etänä

Yläkuva: Petteri Ojala