Yleinen Pestien tuki

Miten teillä kiitetään?

Joulukuun alussa vietettävä vuosittainen vapaaehtoisten päivä nostaa vapaaehtoisten tekemää arvokasta työtä valokeilaan ja teemapäivän aikaan kiitetään vapaaehtoisia tärkeästä työstä. Tänä vuonna vapaaehtoisten päivää vietetään perjantaina 3. joulukuuta. Kiittämistä ei kannata koskaan pantata, mutta erityisesti vapaaehtoisten päivän aikaan on hyvä hetki pysähtyä miettimään kiittämistä myös lippukunnassa.

Useissa lippukunnissa on omia hauskoja kiittämisperinteitä. Kiittämisen tapoja on yhtä monia kuin lippukuntiakin ja hyvä niin! Kiittämiseen ei tarvita tarkkoja ohjeita tai tiukkoja raameja: tärkeintä on että kiitetään. Jokainen vapaaehtoinen on kiitoksensa ansainnut.

Mikäli teidän lippukunnassanne kaivataan vielä ideoita kiittämiseen, tässä muutamia eri lippukunnilta kerättyjä ideoita. Käytä sellaisenaan tai sovella teille sopivaksi!

Kiertopalkinnot ja kierrätettävät pinssit muistuttavat säännöllisesti kiittämisestä, kun palkinto tai pinssi luovutetaan aina seuraavalle:

Meillä on tehty omia kiitos-solkia. Niitä ihmiset saavat itselleen joltain toiselta johtajalta, joka haluaa kiittää juuri sinua. Sitten sitä pidetään max puoli vuotta ja laitetaan eteenpäin.

 

 

 

 

Kiertopalkintoja erilaisista asioista: esim. talkoojyrä, vuoden lippukuntalainen, paras supejohtaja jne.

Kiittämisen voi yhdistää muihin jouluperinteisiin, kuten joululaulujen laulamiseen tai kirkkoon:

Joululaulukierros samoajille, käydään ennen aattoa luotsien kanssa laulamassa samoajien kotiovella joululaulu ja luovuttamassa lippukunnan lahja

Pieni kiitoslahja jaetaan aina Partiokirkossa kaikille aktiivisille johtajille

Kiitoksien yhteydessä vuoden onnistumisien muistelu lämmittää varmasti mieltä:

Jouluna pieni lahja ja kortti, johon personoitu teksti, esimerkiksi asiasta, jossa kyseinen johtaja pärjäsi hyvin tai onnistui

Johtajiston oma retki ja siellä vahvuuskarttoja, jossa sanoja, jotka kuvaavat asianosaista kuluneen vuoden aikana

Partiota ei olisi ilman lukuisia vapaaehtoisia, jotka antavat aikaansa ja tekevät suurella sydämellä. Valtavan suuri kiitos kuuluu ihan jokaiselle vapaaehtoiselle. Kiitos sinulle!

Muita vinkkejä kiittämiseen täällä.