Suomalainen yhteiskunta ajatellaan usein tasa-arvoiseksi. Yhteiskunnallinen epätasa-arvoisuus on kuitenkin ollut kasvusuunnassa jo useamman vuoden. Samalla tilanne on tämän hetken tiedon valossa kärjistynyt koronapandemian seurauksena. Julkisuudessa puhutuin on ollut koulutuksen kiihtyvä epätasa-arvoisuus, mutta epätasa-arvo osuu yhtä lailla muun muassa ihmissuhteisiin, ravitsemukseen ja terveyteen.
Nuorisojärjestöillä on tärkeä rooli nuorten kasvavan epätasa-arvon taklaajana. Partiossa ratkaiseva rooli on lippukunnilla ja sen johtajilla, jotka tukevat lasten kasvua ja kehittymistä osana heidän arkeaan. Yksi epätasa-arvon lähteistä on usein yksinkertaisesti puutteellinen tiedonkulku ja vaikeudet tiedon saavutettavuudessa. Partiossa tätä ongelmaa on perinteisesti pyritty ratkomaan yhteisten aktiviteettien ja vastuunkannon kautta.
Yksi epätasa-arvon ilmentymä on seksuaaliterveyden epätasa-arvoinen toteutuminen yhteiskunnassa, mutta silti se on edelleen yhteiskunnallinen tabu, josta mieluimmin vaietaan erityisesti lasten ja nuorten kohdalla. Osa seksuaaliterveyttä on myös kuukautisterveys, josta puhuminen koetaan vaikeaksi. Suomen Partiolaisten kehitysyhteistyöhanke #NoMissedSchoolDays asettuu osaksi tätä jatkumoa.
#NoMissedSchoolDays on Suomen Partiolaisten kehitysyhteistyöhanke Ugandan partiojärjestöjen, Uganda Scouts Association ja Uganda Girl Guide Association kanssa muun muassa kuukautisterveyttä koskevan tiedon levittämiseksi ja asenteiden muuttamiseksi. Ugandassa kuukautiset johtavat usein koulun keskeyttämiseen, jolloin koulunkäynti hidastuu ja riski koulun lopettamiseen kasvaa. Monessa tapauksessa ongelmia on jo siinä, että nuori ei kuukautisten alkaessa tiedä mitä hänelle on tapahtumassa. Tämä tietämättömyys kertaantuu ugandalaisessa yhteiskunnassa häpeänä, ennakkoluuloina, syrjintänä ja naisten yhteiskunnallisen aseman heikkoutena.
Hanke ei kuitenkaan suuntaudu vain ugandalaiseen yhteiskuntaan. Suomalaisessa yhteiskunnassa tyttöjen ja naisten kuukautiset ovat tabu siinä missä Ugandassakin. Tämä heijastuu muun muassa siihen, ettei tyttöjen ja naisten kuukautisista johtuvia hankaluuksia osata ottaa huomioon. Kuinka moni on tullut ajatelleeksi esimerkiksi wc-tilojen toimivuutta kuukautishygienian hoitamisen näkökulmasta? #NoMissedSchoolDays -hankkeessa seikkailijoille ja tarpojille suunnattu partiomerkki, mihin liittyvät aktiviteetit pureutuvatkin juuri tähän ongelmaan!
Aktiviteeteissa tutustutaan kuukautisiin liittyviin stereotypioihin, minkä lisäksi aktiviteettipaketti tarjoaa toiminnallista tekemistä muun muassa lautapelin ja Kahoot’n muodossa sekä hyödyllisiä vinkkejä omien leiripaikkojen fasiliteettien kartoittamiseen kuukautisterveyden näkökulmasta. Yhdessä mietitään myös sitä, kuinka leiriolosuhteita sitten tulisi kuukautisterveyden näkökulmasta kehittää muun muassa tutustumalla erilaisiin kuukautisterveystuotteisiin.
Ajatuksena on, että partiomerkin suorittanut oppii myös ugandalaisesta yhteiskunnasta ja kansainvälisestä yhteistyöstä yhteiskunnallisten ongelmien selättämisessä. Aktiviteettipaketissa opitaankin myös ugandalaisnuorten ajatuksista ja kokemuksista liittyen kuukautisiin. Mukana on myös ugandalaisia arjentaitoja ja vinkkejä kuten ruokareseptejä. Aktiviteettipaketti pitää sisällään myös ohjeistuksen partiojohtajille.
Tutustu kaikkiin #NoMissedSchoolDays-hankkeen aktiviteetteihin täällä!