Partio-ohjelma

Ohjelmajohtajan rooli johtokolmikossa

Ohjelmajohtaja on lippukunnan tärkeimpiä johtajia. Hän johtaa lippukunnan kasvatustoiminnan toteuttamista kaikissa ikäkausissa mahdollisimman laajasti. Apunaan ohjelmajohtajalla on lippukunnan ikäkausivastaavat (tai pienessä lippukunnassa sammot, akelat ja luotsit). Ohjelmajohtaja huolehtii siitä, että lippukunnan päätöksenteossa huomioidaan ikäkaudet ja kasvatustavoitteet, ja hän toimii yhdessä lippukunnanjohtajan ja pestijohtajan kanssa.

Ohjelmajohtajan pestaa lippukunnanjohtaja. Tarpeen mukaan pestikeskusteluun kannattaa pyytää mukaan myös alueen ohjelmavalmentaja. Ohjelmajohtajan olisi myös hyvä olla lippukunnan hallituksen jäsen. Ohjelmajohtajan pesti korvaa aiemman kaikkien ikäkausien ikäkausivastaavan pestin.

Ohjelmajohtaja on onnistunut pestissään, kun:

Partiokasvatus toteutuu lippukunnassa mahdollisimman laajasti ja laadukkaasti ja jokaisella on mahdollisuus osallistua täysipainoisesti oman ikäkautensa ohjelmaan.
Lippukunnan partiokasvatus

Partiolla on yksi ainoa tehtävä, ja se on kasvattaa tähän maailmaan järjen ihmisiä, jotka aktiivisesti toimivat yhteiskunnan ja maailman hyväksi. Siihen meillä on välineenä partio-ohjelma, jota toteuttamalla jokainen ryhmänjohtaja tulee tietoisesti tai tietämättään kasvattaneeksi partiolaisia kohti kasvatustavoitteita ja partion päämäärää. Ohjelmajohtaja ymmärtää tämän, ja auttaa muitakin muistamaan partiokasvatuksen päämäärät arjen hälinässä. Hän osaa soveltaa partiomenetelmää moneen käyttöön ja muistaa huolehtia sujuvista siirtymistä ikäkausien välillä.

Ohjelmajohtaja

  • pysyy ajan tasalla lippukunnan jokaisen ikäkauden tilanteesta.
  • pestaa ikäkausivastaavat (tai pienessä lippukunnassa sammot, akelat ja luotsit)
  • huolehtii että jokainen ikäkausi toteuttaa ikäkauden partio-ohjelmaa
  • huolehtii siitä, että kaikille ikäkausille on tarjolla partio-ohjelman mukaiset ikäkausitapahtumat joko lippukunnan, alueen, piirin tai keskusjärjestön järjestämänä
    kannustaa ryhmiä kaikista ikäkausista osallistumaan lippukunnan, alueen, aluejärjestön, piirin ja keskusjärjestön tapahtumiin
  • varmistaa yhdessä ikäkausivastaavien (tai pienessä lippukunnassa sampojen, akeloiden ja luotsien) kanssa, että lippukunnan ryhmien toiminta on suunnitelmallista ja tavoitteellista
  • koordinoi ikäkausien yhteistä toimintaa ja kannustaa ikäkausijohtajia, luotseja ja ikäkausivastaavia toimimaan yhdessä
  • tuntee Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry:n turvallisuusohjeet ja varmistaa, että toiminta on niiden mukaista

Alueellinen yhteistyö

Jokaisen ikäkauden partio-ohjelmaan liittyy monta tapahtumaa, ja monet niistä on varsin järkevää toteuttaa yhdessä alueen muiden lippukuntien kanssa. Aivan erityisesti kannattaa kiinnittää huomio ROK-koulutukseen, mutta mahdollisuuksia löytyy joka ikäkaudesta:

Supenpennut: sudenpentukisat
Seikkailijat: sepeli
Tarpojat: KITT
Samoajat: ROK
Vaeltajat: U-projekti + Suomi-projekti

Yhdessä tehden yhden lippukunnan johtajiston ei tarvitse läkähtyä työmäärän alle ja tehdä kaikkea tai vaihtoehtoisesti potea huonoa omaatuntoa tekemättömistä tapahtumista, ja tapahtumista tulee vieläpä hyviä ja innostavia, kun yhdistetään useamman lippukunnan tekemisen tavat ja perinteet, ja osallistujat saavat tavata ikätovereita muistakin lippukunnista. Lisäksi tapahtumien tekeminen on yksinkertaisesti mielekkäämpää vähän isommalle porukalle. Ohjelmajohtaja huolehtii myös siitä, että tarvittaessa perustetaan alueellisia samoaja- ja vaeltajavartioita, jos alueen lippukuntien väki ei riitä omien ryhmien mielekkääseen toimintaan.

Ohjelmavalmentaja kutsuu säännölliseti alueen lippukuntien ohjelmajohtajat koolle. Näissä kokouksissa paneudutaan paitsi partiokasvatuksen syvyyksiin, myös suunnitellaan vaikkapa seuraavana vuonna yhdessä järjestettävät tapahtumat. Ohjelmajohtaja ei toivottavasti itse ole järjestämässä jokaista tapahtumaa, vaan diilaa esimerkiksi lippukunnan samoajaikäkauden vastaavan alueen ROK:n suunnittelupalaveriin ja pari innokasta akelaa sudarikisakokoukseen. Ohjelmajohtaja on aktiivisesti mukana ja edistää erityisesti niitä kohtia ohjelmasta, joita omassa lippukunnassa on haastava toteuttaa.

Ohjelmajohtaja

  • osallistuu yhdessä alueen muiden ohjelmajohtajien kanssa vuosittain yhteisesti toteutettavien ohjelmatapahtumien suunnitteluun alueen ohjelmavalmentajan johdolla
  • delegoi alueellisesti järjestettävien tapahtumien järjestelyihin lippukunnasta sopivat tekijät

Pestissä kehittyminen

Ohjelmajohtajan kannattaa käyttää hyväksi ohjelmajohtajien alueelliset tapaamiset ja juuri ohjelmajohtajia varten olemassa olevat piirin ohjelmavalmentajat työkaluineen ja keskusteluineen. Myös ohjelmajohtajan kannattaa rekrytä itselleen mentori. Mentori on henkilö, joka voi olla esimerkiksi joku aikuinen, joka tuntuu siltä, että hänellä voisi olla ajatuksia itseä askarruttaviin kysymyksiin. Mentorin kanssa sovitaan siitä, miten usein nähdään tai miten pidetään yhteyttä, ja hänen kanssaan voi pohtia just niitä asioita, jotka pohdituttavat.

Ohjelmajohtaja

  • käy keskusteluja alueen ohjelmavalmentajan kanssa siitä, miten lippukunnan toimintaa toteutetaan yhä paremmin
  • osallistuu ohjelmajohtajien tapaamisiin, jotka alueellinen ohjelmavalmentaja kutsuu koolle ja ohjelmajohtajalle suunnattuihin koulutuksiin
  • osallistuu aktiivisesti koulutuksiin ja muihin pestiään tukeviin tapahtumiin