Ohjelmauudistusprojekti on edennyt jo reilusti yli puolen välin. Loppukeväästä 2027 saamme tutustua uuteen, taitojen kautta tuotettuun partio-ohjelman sisältöön. Parhaillaan kirjoituksen kohteena ovat samoajien aktiviteetit ennen kuin urakka huipentuu vaeltajien aktiviteetteihin.
Samanaikaisesti innokkaat vapaaehtoiset sudenpentu-, seikkailija- ja tarpojaryhmät testaavat oman ikäkautensa aktiviteetteja ja antavat niistä arvokasta palautetta. Palautteen perusteella kunkin ikäkauden ohjelmaa hiotaan vieläkin paremmaksi loppuvuodesta. Mukaan kaivataan syksyksi samoaja- ja vaeltajaryhmiä testaamaan kyseisten ikäkausien ohjelmaa ja antamaan ideoista palautetta. Ilmoittaudu siis testaajaksi Ohjelmauudistus 2028 kokeiluryhmäksi ilmoittautuminen – Täytä lomake. Tarjolla on myös ihkauusi katsomuskatsojan pesti sinulle, jolla on vankkaa kokemusta eri ikäkausista ja kasvatuksellista näkemystä. Pestin hakulomake löytyy täältä.
Ohjelman rakenne ja merkit ovat vielä työn alla
Se, miten aktiviteetit jaotellaan eli miltä kunkin ikäkauden ohjelman rakenne tulee näyttämään, on vielä työn alla. Samoin mietinnässä on vielä se, milloin saa merkin. Tällä hetkellä suunnitelma on, että sudenpennuilla, seikkailijoilla ja tarpojilla ohjelman rakenne tulee olemaan keskenään samanlainen ja vastaavasti samoajien ja vaeltajien ohjelma noudattaa keskenään samanlaista rakennetta. Merkkipohdintojen tueksi huhtikuun aikana jokainen yli 15-vuotias partiolainen saa partio-ohjelman symboliikkaan liittyen kyselyn. Vastauksia käytetään tukena ohjelman symboliikan rakentamisessa. Ohjelmamerkit tulevat joka tapauksessa muuttumaan, eli jo nyt on hyvä muistaa, että nykyohjelman merkkejä ei kannata hankkia lippukunnan varastoon.
Uuteen ohjelmaan pääsee tutustumaan loppukeväästä 2027
Uuden partio-ohjelman valmistuessa myös siihen liittyvät kokonaisuudet uudistuvat. Esimerkiksi koulutusryhmä pohtii parhaillaan, millaiset koulutukset tukevat parhaiten lippukuntia jatkossa. Samoin mietinnässä on tarkempi suunnitelma uuden ohjelman jalkauttamiselle. Ensi toimintavuosi mennään vielä tutulla nykyisellä ohjelmalla. Osin jo syksyllä ja erityisesti ensi keväänä 2027 jokainen tulee kuulemaan, millainen uusi ohjelma oikein on ja miten se omassa ryhmässä ja lippukunnassa otetaan käyttöön. Ei siis huolta, tietoa ja tukea on rutkasti luvassa, vielä pitää vain malttaa hetki.