Partio-ohjelma Ohjelmauudistus Yleinen

Ohjelmauudistus tulee – mitä siis lippukunnassa pitää nyt tehdä?

Marraskuun jäsenkokouksessa päätettiin partion peruskirjan päivittämisestä. Peruskirjan päivittäminen on osa pidempää Ohjelmauudistus 2028 -projektia, jonka ensimmäiseen osavaiheeseen on kuulunut partiokasvatuksen perustan tarkasteleminen. Jäsenkokous kannatti peruskirjan päivittämistä ehdotetulla tavalla, ja vaikutus heijastuu jo nyt myös lippukunnan toimintaan, vaikka suuremmat ohjelmaan liittyvät muutokset ovat tulossa vasta parin vuoden kuluttua. 

Mikä muuttuu ja mitä se tarkoittaa lippukunnan toiminnan kannalta?

Lippukunnan toiminnan kannalta on kolme keskeistä kohtaa, jotka tulevat muuttumaan heti peruskirjan päivittymisen myötä. Seuraavassa on vinkkejä siihen, miten muutokset kannattaa lippukunnassa vastaanottaa. 

1. Partion kohderyhmän ikä nousi 22 vuodesta 25 vuoteen

Jatkossa vaeltajaikäkausi jatkuu aina 25 vuoteen asti. Vaeltajaohjelman sisältö uudistuu vasta tulevan kahden vuoden aikana, mutta jo nyt kaikki 23-25-vuotiaat voivat halutessaan palata tekemään nykyisen vaeltajaohjelman aktiviteetteja. Lisäksi lippukunnissa on hyvä miettiä, miten tarjota luotsin aikuista tukea myös vähän vanhemmille nuorille aikuisille. Piirien ja keskusjärjestön tapahtumissa uusi ikäraja tultaneen myös huomioimaan heti ensi vuoden tapahtumissa. 

2. Partiomenetelmä uudistui

Partiomenetelmä kertoo sen, miten partiossa lapset ja nuoret kasvavat ja miten heitä kasvatetaan. Se on siis välttämätön työkalu jokaiselle ryhmää vetävälle johtajalle. Lippukunnan johtokolmikon onkin syytä varmistaa, että jossakin alkuvuoden johtajistossa, toiminnansuunnittelussa tai neuvostossa käytetään aikaa siihen, että jokainen johtaja pääsee tutustumaan uuteen versioon partiomenetelmästä. Tutustumisen voi tehdä esimerkiksi asiaan liittyvien videoiden, lippukuntakohtaisen työstön tai ryhmän itsearviointiin sopivan työkalun avulla. Näitä on tulossa tarjolle lähiaikoina.

3. Partion kasvatustavoitteet uudistuivat

Partion kasvatustavoitteet kertovat, millaiseksi lapsi tai nuori voisi kasvaa, kun hän on osallistunut partiotoimintaan. Partion päämääränä on persoonallisuudeltaan ja elämäntavoiltaan tasapainoinen, vastuuntuntoinen, aktiivinen sekä itsenäisesti ajatteleva paikallisen, kansallisen ja kansainvälisen yhteisön jäsen. Kasvatustavoitteet ja niistä johdetut ikäkausikohtaiset kasvatustavoitteet konkretisoivat niitä keinoja, joilla tuohon päämäärään päästään. Kasvatustavoitteet ovat erityisesti suunnattu partiokasvatuksesta syvemmin kiinnostuneille henkilöille, joten esimerkiksi ohjelmajohtajan on hyvä ne lukea läpi alkuvuodesta. Uudistuneita tavoitteita käytetään pohjana, kun uusia partio-ohjelman aktiviteetteja kirjoitetaan tulevina vuosina. 

Mikä puolestaan ei muutu ja mitä lippukunnassa ei kannata tehdä?

Ohjelmauudistus ei muuta sitä tosiasiaa, että partion ydintä ovat lapset ja nuoret ja heidän kanssaan toimiminen. Uudistus tähtää siihen, että jatkossakin partio on ajassa elävä ja houkutteleva harrastus mahdollisimman monelle lapselle ja nuorelle. Tavoite myös on, että aikuisen olisi mahdollisimman mukava toimintaa toteuttaa.  

Partio-ohjelman rakenne ja aktiviteetit tulevat muuttumaan. Vielä ei kuitenkaan tiedetä miten, vaan se on ohjelmauudistuksen kakkosvaiheen tehtävä. Lippukunnan on siis turha vielä hermoilla, miten uudistus vastaanottaa. Sen sijaan kannattaa seurata uudistuksen etenemistä ja osallistua sen tekemiseen omien mahdollisuuksien mukaan. Koska uudistus tulee, ei lippukunnan varastoja kannata enää täyttää nykyisen ohjelman merkeillä ja materiaaleilla kuin vuosien 2025 ja 2026 tarpeisiin. Kompassi ja partio-ohjelma.fi -sivusto pyörivät normaalisti, joten kannattaa ehdottomasti edelleen lisäillä toteutusvinkkejä kaikkien ideoiksi. Toteutusvinkkipankin välityksellä hyvät ideat jatkavat matkassa mukana myös tulevaan ohjelmaan.

Tämä blogiteksti on julkaistu alun perin 21.10.2024 ja sitä on muokattu sanamuotojen osalta 18.11.2024, sillä partion peruskirja päivitettiin Suomen Partiolaisten jäsenkokouksessa edellisenä viikonloppuna.