Palaute on yksi tärkeimmistä lahjoista, joita jokainen meistä voi toiminnastaan saada. Palaute nimittäin auttaa sen saajaa kehittämään itseään ja näkemään oman toimintansa vaikutuksia ympärillään toimivissa ihmisissä sekä koko ympäristössään. Voidaankin ajatella palautteen olevan peilipinta, joka heijastaa tekemisen takaisin tekijään.
Voimme antaa monenlaista palautetta ja niillä kaikilla on oma tarkoituksensa. Vahvistavalla palautteella yritämme kertoa palautteen saajalle hänen toimintansa positiivista vaikutuksista ja saada häntä jatkamaan samanlaista toimintaa. Vahvistavalla palautteella tunnistamme ja tunnustamme toisen ominaisuuksien ja toiminnan tärkeyttä ryhmässä. Kehittävää palautetta annamme, jotta voimme auttaa toista ihmistä muuttumaan ja kehittymään. Kehittävä palaute antaa mahdollisuuden peilata omaa toimintaa ja nähdä sen vaikutus toisissa. Kriittistäkin palautetta saa antaa. On todella tarpeen puuttua vahingoittavaan ja ilkeään toimintaan. Näissäkin tilanteissa on hyvä muistaa, että teon takana on jonkinlainen tarve, jota tekijä yrittää tyydyttää.
Palautteen saaminen ja antaminenkin voi tuntua välillä pelottavalta – mikä olisi oikean tilaisuus ja tilanne? Useimmiten palaute tulisi antaa mahdollisimman pian tapahtuman jälkeen kuitenkin antaen mahdollisten tunnekuohujen laskeutua. Vahvistavaa palautetta kannattaa antaa jatkuvasti, mutta pitkälti jälkikäteen annettu kehittävä palaute ei auta palautteen saajaa enää yhdistämään omaa käytöstään tapahtuneeseen, joka taas voi vähentää tahtoa oman toimintansa muuttamiseen. Samalla meidän täytyy muistaa, että annettavan palautteen tilanteiden ja toiminnan olisi hyvä olla henkilökohtaisesti koettua. Sen sijaan, että annat kaverien puolesta palautetta, anna tukea kavereillesi, jotta he pystyvät antamaan palautteen suoraan.
Vahvistavaa palautetta ei tule kuitenkaan sekoittaa kiitokseen, mutta ne voidaan yhdistää. Hyvin kohdennettu kiitos kruunaa niin pienen kuin isonkin projektin. Kiitos piristää tekijän mieltä ja hän saa tuntea olleensa arvokas ja tärkeä. Muista, että kiitoksen ei tarvitse myöskään tulla johtajalta tai vaikka leiriä järjestävältä taholta. Jokainen meistä voi antaa kiitosta ihan jokaiselle.
Aktiviteetti: Kiittäminen rutiiniksi
Kiittäminen on yksinkertainen juttu mutta unohtuu helposti. Tässä muutama vinkki, miten kiittämisen voi ottaa tavaksi. Keväällä kauden päättyessä on hyvä hetki kiittämiseen.
Harjoitus itselle: Ota puhelin käteen ja jaa kiitokset saman tien lippukuntakavereille! Kirjoita henkilökohtainen viesti tai julkisempi somepäivitys tai soita ja kiitä.
Harjoitus ryhmälle: Jaa jokaiselle kortti, johon merkitään oma nimi. Kortit kiertävät porukassa ja jokainen kirjoittaa jokaisen korttiin jonkun kivan palautteen. Saman harjoituksen voi tehdä myös niin, että kiitokset kerätään nimikoituihin kirjekuoriin.
Muistilista lippukunnan joka johtajalle
- Kiitä! Älä panttaa kiitosta, tai se unohtuu. Ota tavaksi kiittää tekijöitä heti tapahtuman, kokouksen tai retken jälkeen.
- Kehu! Ota tavaksi kehua, julkisesti ja välittömästi.
- Juhli! Mikä on teidän tapanne juhlia onnistumisia? Olisiko tänä keväänä aihetta pieneen juhlahetkeen jonkun onnistumisen kunniaksi?
- Muista pestikeskustelut! Pestikeskustelujen säännöllinen pitäminen kannattaa todellakin ottaa lippukunnassa tavaksi! Välipestikeskustelu on hyvä hetki tuumailla hetki taaksepäin mennyttä, kiittää ja tuumata sitä, mikä meni hyvin, mikä tosi hyvin ja mikä tehdään ensi kerralla vielä paremmin. Myös päätöspestikeskustelussa kiittäminen kuuluu asiaan!
- Lue lisää vinkkejä kiittämiseen täältä. Lippukunnan toiminnan reflektointia varten on koottu paljon materiaalia tänne.
Teksti julkaistu ensimmäisen kerran vuoden 2020 Minäkin johdan! -ohjelmapainotuksen materiaaleissa.