Partio-ohjelma

Partio-ohjelmavinkkejä samoajaluotsin syksyyn

Partio-ohjelma on monipuolisuudessaan yllättävä ja erilaisia ohjelmateemoja voi rakentaa monista aiheista. Jos luotsina et vielä tunne ikäkautesi ohjelmaa kunnolla, kannattaa käyttää muutama hetki sen lukemiseen erityisesti partiosyksyn alettua. Kun tunnet samoajaryhmäsi tyypit ja tarpeet, osaat suositella heille sopivia aktiviteetteja. Samoajaohjelmaa tehdään vuosittain useista eri taskuista oman suunnitelman mukaan. Seuraavassa esitellään yksi esimerkki samoajaryhmän ohjelmasta tulevalle talvikaudelle.

Samoajille työnhakutaitoja partio-ohjelmasta

Samoajien työnhakutaitoja kehittävä ohjelmateema on kooste samoajien aktiviteeteista, jotka kehittävät nuoren työnhakutaitoja. Ohjelman alussa samoajat pohtivat omaa osaamistaan ja unelmoivat tulevasta kesätyöpaikasta. Seuraavaksi samoajat miettivät, millaista osaamista työtehtävissä vaaditaan ja suunnittelevat millä tavoin he voivat hankkia itselleen puuttuvan osaamisen. Talvella, kun ensimmäiset kesätyöpaikkailmoitukset julkaistaan, on viimeistään aika harjoitella hakemuksen ja CV:n kirjoittamista ja lähettämistä. Kevään edetessä tulee eteen työhaastattelut ja esiintymisharjoitukset niitä varten. Samoajien ryhmänohjaajakoulutus sisältää paljon työelämässä hyödyllisiä taitoja. Jos ROK-kurssi on vielä käymättä tai tulevan talven ohjelmassa, kannattaa koulutus ottaa tosissaan ja tehdä harjoittelu kunnolla. Koulutuksesta saatava opintopisteytetty todistus voi vauhdittaa opintoja lukiossa tai ammatillisessa toisen asteen oppilaitoksessa.

Samoajien työnhakutaitoja kehittävä ohjelmateema löytyy osoitteesta www.partio-ohjelma.fi/duuni

Partio työelämätaitojen opettajana

Partiossa nuoret samoajaikäisistä aikuisiin asti saavat hurjan määrän osaamista tekemällä partio-ohjelman aktiviteetteja tai toimiessaan erilaisissa pesteissä. Sosiaaliset taidot, projektitaidot, vuorovaikutus- ja viestintätaidot, ongelmanratkaisutaidot ja johtamistaidot ovat samoja taitoja, joita tarvitaan työelämässä ja joita työnantajat arvostavat. Oman osaamisen sanoittamisen taito on myös tärkeää, koska näistä taidoista harvoin saa virallista todistusta. Katso videot ja mieti hetki kaikkea sitä mitä olet partiossa oppinut!

Pääkaupunkiseudun Partiolaisten Kliffa2018 leirillä kuvattiin TAT:n ja partion yhteistyönä videoita nuorten harrastustoiminnassa hankkimista työelämätaidoista. Näillä vidoilla kerrotaan esim. miten partiossa hankitulla osaamisella voi saada kesätyöpaikan, kuinka oma ammattiura voi löytyä harrastuksen kautta, millaisia ongelmanratkaisutaitoja partiolaisilla on ja miksi oman osaamisen tunnistaminen on tärkeää. Videolla kerrotaan myös partiotoiminnassa syntyvistä sosiaalisista taidoista sekä siitä mitä itseohjautuvuus on. #kovaaosaamista

#kovaaosaamista: Partio työelämätaitojen opettajana -soittolista (videoihin saa myös englanninkielisen tekstityksen)

Moikka! Tämä video ei näy, koska et ole sallinut tarvittavien evästeiden käyttöä.

YouTube-videot edellyttävät kaikkien evästeiden sallimista. Voit muuttaa evästeasetuksia ja lukea lisää käyttämistämme evästeistä. Muuta evästeasetuksia.