Pestien tuki

Partiokoulutuksen uusi normaali? Case: Ko-Gi 138 nopeasti etäkoulutukseksi

Partiotoiminta on siirtynyt koronaepidemian myötä suurelta osin etämoodiin, isoja ja pienempiä tapahtumia on peruttu. Lippukunnissa on jouduttu tai paremmin päästy luomaan uusia toiminnan muotoja, joista osa jää pysyvämmin rikastuttamaan partiotoiminnan mahdollisuuksia sen eri muodoissaan.

Nykyiset monipuoliset sähköiset työkalut luovat paljon erilaisia mahdollisuuksia. Kokoukset, koulutukset ja seminaarit voidaan hoitaa lähes kaikissa tilanteissa myös sähköisin välinein. Zoom , Microsoft Teams , Google Meet  ja monet muut palvelut antavat erilaisia ja osin ilmaisia mahdollisuuksia myös yhteiseen luovaan työstämiseen ja pienryhmätyöskentelyyn. Palautetta voi kysellä reaaliaikaisesti tai jälkikäteen esimerkiksi Flingalla , Googlen Forms  tai Microsoftin  Forms -työkalulla tai Kahootilla . Reaaliaikaiseen ryhmäviestintään on tarjolla monia hyviä ratkaisuja.

Vaellus Ko-Gi 138, joutui maaliskuun alussa miettimään nopeasti, miten muutaman viikon päähän suunniteltu johdanto-osa toteutetaan uudessa tilanteessa. Päädyimme nopeasti siihen, että suunnitelmat pidetään – toteutuksen muotoa muutetaan, ryhdyimme valmistelemaan kahden päivän etäjohdantoa. Mitään hyvää mallia ei ollut käytettävissä, joten kurssikokonaisuuden rakentamisessa päästiin miettimään montaa luovaa ratkaisua, useita myös hylättiin. 26 hengen kurssilaisista ja staabista muodostuvan kokonaisuuden valmistautuminen oli jo oma lukunsa, mikä parasta yksikään kurssilainen ei tässä vaiheessa muuttanut mieltään kurssiosallistumisen suhteen.

Itse koulutustapahtuma onnistui olosuhteisiin nähden erinomaisesti – ainakin staabin näkökulmasta. Koulutuksen toteuttamiseen käytimme Zoomia, joka mahdollisti myös pienryhmätyöskentelyn ja nopeat kyselyt tai äänestämiset. Rinnalla käytimme viestintään Whatsappia ja Facebookkia. Palautetta kerättiin Flingalla ja Googlen Formsilla. Eduksi toteutuksessa oli, että yksi eri välineille oli myös omat vastuuhenkilönsä, jotka varmistivat sujuvan toiminnan. Ajoittaisia tietoliikenneyhteyksistä johtuvia pieniä ongelmia oli, niistä päästiin yli melko nopeasti.

Parin päivän rupeamakokonaisuus oli vaativa toteuttaa ja osallistua, silti päivien aikana alkoi syntymään jo ryhmäytymistä ja ajoittaista innostumista rupeamien ryhmäporinoissa ja vartioiden keskinäisessä jutustelussa. Parasta olisi toki ollut, että olisimme päässeet näkemään toisemme samassa tilassa, etätoteutus oli toiseksi paras vaihtoehto, peruuttaminen ei käynyt mielessämme.


Kurssilainen Sari Kuusto kertoo

”Ensimmäinen ajatus johdanto-osan peruuntumisesta ja muuttumiseksi etäjohdannoksi tuntui hieman pettymykseltä, koska kun olen jo itse kurssista vuosia haaveillut ja nyt kun vihdoin uskaltauduin, muuttui se heti. Onneksi tuli kuitenkin tieto, ettei kurssia peruuteta.

Alkuhämmennyksen jälkeen alkoi tämäkin vanha partiolainen innostumaan etäajatuksesta – koskaan aiemmin en ollut kokenut vastaavaa muutamaa lippukunnan hallituksen google hangouts -kokousta lukuun ottamatta. Valmistautumisvaiheessa koulutuksissa käytettävien ohjelmien ja linjojen testaukset vahvistivat oloa – tämähän toimii.

Kun vihdoin koitti etäviikonloppu, pakkasin itse tavarani ja lähdin vanhempien luo (kahden teini-ikäisen äitinä koin tämän rauhallisemmaksi vaihtoehdoksi), jotta saisin oikeasti keskittyä koulutuksiin enkä vain ympärilläni pyörivään perheeseen. Tämä toimi loistavasti. Itse koulutus ja sen toteutus toimi todella hienosti ja kouluttajat olivat hyvin perillä siitä, miten hommat toimivat -hyvin tehdyt alkuvalmistelut kannattivat. Ja vaikka muutama ”linjoilta putoaminen” tapahtui, se ei suuresti haitannut. Lisäksi haluan mainita, että kun ruudulla näkyi myös henkilön nimi koko ajan, toimi tämä ”tutustumisena” jopa paremmin kuin livenä.  Zoom toimi alustana hienosti mahdollistaen erilaiset ryhmäkokoukset eri kokoonpanoissa. Tämä ensimmäinen etäkoulutukseni ikinä loi mielikuvan, että tämähän voisi toimia myös tulevaisuudessa, vaikka tilanne ei sitä vaatisikaan.

Kaiken kaikkiaan koko etäkoulutusosuudesta jäi erittäin positiivinen mielikuva. Nyt vaan odotan innolla seuraavaa toista live johdanto-osaa ja elokuun vaellusosaa.”

Tarkemman kuvauksen viikonlopun järjestelyistä saat Harrilta harri.lansipuro@partio.fi

Teksti: Harri Länsipuro ja Sari Kuusto
Kuvat: Harri Länsipuro