Jäsenhankinta

Pikavinkit johtajarekryyn

Kesälomalle on mukavampi jäädä, kun tulevan syksyn alkavat ja jatkavat ryhmät sekä johtajaresurssit ovat edes suunnilleen tiedossa. Jos ryhmiltä puuttuu vielä johtajia, tartu toimeen nyt ja valitse listalta ne toimenpiteet, jotka lippukuntasi tarpeisiin ja kalenteriisi parhaiten istuvat. 

Kymmenessä minuutissa ehdit tehdä jonkun näistä 

  • Julkaista lippukunnan FB-sivulla ja/tai Instagramissa kivalla kuvalla höystetyn postauksen, jossa toivotat uudet johtajaikäiset mukaan toimintaan. Jos lippukunnan omasta toiminnasta ei ole sopivia kuvia saatavilla, hyödynnä partion materiaalipankin valmiita kuvia
  • Julkaista asuinalueen Facebook-ryhmissä postauksen siitä, että myös aikuiset ovat tervetulleita partioon ja kertoa, miten mukaan pääsee
  • Naputella johtajiston Whatsapp-listalle kehotuksen houkutella yksi evp-kaveri mukaan toimintaan

 Puolessa tunnissa ehdit tehdä jonkun näistä 

  • Soittaa ainakin kahdelle vanhalle partiokaverille ja kuulumisten lisäksi kysyä, lähtisivätkö he vetämään sudenpentulaumaa – tai ainakin syksyn ajaksi auttamaan uuden ryhmän käyntiin (vanhempia on helpompi houkutella ryhmänjohtajiksi, kun rinnalle kulkemaan on tiedossa joku kokeneempi partiolainen) 
  • Laittaa sähköpostilla kaikille huoltajille tiedon avoimista pesteistä ja kutsun tulla mukaan toimintaan. Hyödynnä vinkit ja viestipohjat! 

Tunnissa ehdit tehdä jonkun näistä 

  • Laittaa jonossa olevien vanhemmille viestin, jossa kerrot, että mikäli vanhempi lähtee ryhmänjohtajaksi, löytyy lapsellekin samalla paikka lippukunnasta. Muista, että joka viides suomalainen on joskus ollut partiossa. Todennäköisesti entisiä partiolaisia löytyy siis myös vanhemmista! Eikä tähänkään tarvitse keksiä viestiä alusta saakka itse: mallikirjettä on tarjolla!
  • Laittaa paikallislehden toimitukselle juttuvinkin toiminnastanne. (Piirin toimistolta lähtee johtokolmikoille elokuun alussa valmis mediatiedotepohja, jonka voi täydentää oman lippukuntasi tiedoilla ja lähettää lehteen. Tässä kannattaa tehdä yhteistyötä alueen muiden lippukuntien kanssa ja tehdä yhteinen tiedote!) 

Kolmessa tunnissa ehdit jonkun näistä 

  • Listata lippukunnan nettisivuille avoinna olevat pestit pestikuvauksineen ja tiedon siitä, keneltä voi kysyä lisätietoa (listaus kannattaa jakaa myös somessa tai sähköpostitse huoltajille/jonossa olevien vanhemmille)
  • Printata partion materiaalipankista (www.partio.fi/materiaalipankki) siistejä partiojulisteita, ostaa nastoja ja fillaroida toiminta-alueenne kauppojen, seurakuntatilojen, puistojen ja kahviloiden ilmoitustaulut läpi. Julisteista voi tehdä sekä aikuisille että lapsille suunnattuja versioita. Molemmissa tapauksissa kannattaa jo julisteessa esittää selkeä kutsu mukaan, johonkin tapahtumaan tai kololle avoimiin oviin. Tai ainakin kertoa, keneltä kiinnostunut saa lisätietoa toiminnastanne. 
  • Pyytää hyvän ei-vielä-partiolaisen kaverisi kahville ja kertoa partiomeiningeistäsi niin houkuttelevasti, että hän suostuu mielellään aloittamaan kanssasi laumanjohtajana jo ensi viikolla. Huolehdi myös siitä, että uusi partiolainen pääsee alusta asti mukaan lippukuntanne sisäpiiriin ja ilmoittautuu esimerkiksi Akela- ja Tervetuloa partioon -kursseille. 
  • Kartoittaa alueenne kesä- ja syystempaukset. Löytyykö kyläyhdistykseltä, kouluilta, ostarilta tai vaikka urheilukeskuksesta sopiva tapahtuma, johon voisitte mennä mainostamaan partiota? Pistä järjestäjille meiliä ja kysäise mahdollisuutta mennä mukaan. Varaa piirin toimistolta markkinointipaketti ja buukkaa päivä johtajiston kalenteriin.

Viidessä tunnissa ehdit tehdä jonkun näistä 

  • Suunnitella syksyn alkuun Tutustu lippukuntaan -illan partiosta kiinnostuneille ja markkinoida sitä sähköpostitse, lippukunnan nettisivuilla ja somekanavissa. Parin tunnin mittaisessa tapahtumassa ehditte hyvin kertoa partiotoiminnasta ylipäänsä, omasta lippukunnastanne, lippukunnan parhaista puolista ja sen tarjoamista harrastamisen ja vapaaehtoistyön mahdollisuuksista aikuisväestölle – ja kertoa myös, millaisia tehtäviä uudelle aikuiselle lippukunnassa olisi tarjolla
  • Suunnitella syksyn alkuun Kolon avoimet ovet -tapahtuman partiosta kiinnostuneille ja markkinoida sitä sähköpostitse, lippukunnan nettisivuilla ja somekanavissa. Lettuja, pihapelejä, jutustelua partiosta ja mahdollisuus ilmoittautua mukaan. Ei se muuta vaadi!