Partio-ohjelma

Siirtymä ikäkaudesta toiseen on merkittävä askel partiopolulla

Uuteen ikäkauteen siirtyminen on partiolaisen taipaleella merkittävä asia; vanhat kokemukset jäävät taakse ja uusi seikkailu alkaa. Monessa lippukunnassa siirtymään liittyy myös vanhojen johtajien vaihtuminen uusiin ja uudenlaisten kokemusten karttuminen esimerkiksi aiempaa haastavimmilla retkillä.

Siirtymätapahtuman tehtävänä on selventää uuteen ikäkauteen siirtyvälle partiolaiselle se, että vanha ikäkausi päättyy ja uusi ikäkausi alkaa. Siirtymän toteuttamiseen on tapoja lähes yhtä paljon kuin lippukuntia. Se voi olla vartion viikonlopun retki, lippukunnan syysretken osa tai erillinen koloilta. Pääasia on, että siirtymä järjestetään. Lippukunnan kannattaa rohkeasti luoda omia perinteitä siirtymiin, jos niitä ei vielä ole olemassa.

Siirtymän tavoitteena on tehdä tulevaan uuden ikäkauden edustajaan vaikutus, jotta hän kokee aidosti olevansa siirtymän jälkeen vanhempi partiolaisena. Siirtymä antaa mahdollisuuden tarkastella partiotaivalta taaksepäin: mitä olen jo oppinut ja kokenut partiossa. Samalla katse suunnataan tulevaan: mitä kaikkea pääsenkään vielä tekemään ja miltä uuden ikäkauden ohjelma näyttää. Siirtymä on myös hyvä mahdollisuus pohtia lippukunnassa tulevien vartioiden kokoonpanoa ja tehdä niihin tarvittaessa muutoksia. Siirtymään pystyy yhdistämään myös esimerkiksi uuteen johtajaan sekä uuden ikäkauden muihin jäseniin tutustumista, edellisen ikäkauden opittujen asioiden kertausta, uuden ikäkauden aloitusvaiheen aktiviteetteja tai vaikka lupauksenannon. Tärkeintä kuitenkin on, että siirtyjä tiedostaa siirtymän avulla kuuluvansa uuteen ikäkauteen ja innostuu siitä.

Ideoita joka ikäkauden siirtymien järjestämiseen löytyy partio-ohjelmasta. Jokaisen siirtymän kohdalla on myös mahdollisuus lisätä mukaan uusia ideoita siirtymien toteuttamiseen, kerrohan siis juuri sinun lippukuntasi parhaimmat jutut myös muille lippukunnille!


Yläkuva: Noora Qvick