Suomen Partiolaisten hallitus esittää partiomenetelmän päivittämistä osana Ohjelmauudistus 2028 -projektia. Päivitys perustuu partiolaisilta muun muassa kyselyillä, tapahtumissa ja raadeissa kerättyyn palautteeseen sekä analyysiin partiokasvatuksen kehittämisestä entistäkin houkuttelevammaksi ja vaikuttavammaksi.
Tämä teksti kertoo päivityksen taustoista. Se alkaa perustiedoilla partiomenetelmästä ja jatkuu ehdotuksen valmistelulla. Tekstin keskiosissa käydään läpi menetelmäehdotus perusteluineen. Lopuksi vastataan muutamaan usein kysyttyyn kysymykseen. Luethan myös uutisen aiheesta.
Perustietoa partiomenetelmästä
Partiomenetelmä kertoo, miten lapset ja nuoret kasvavat partiossa. Toisaalta partiomenetelmä on myös työkalu kasvattamiseen partiossa. Partiomenetelmä vastaa kysymykseen, miten saavutamme partion päämäärän ja kasvatustavoitteet, jotka konkretisoivat partion päämäärää. Partiomenetelmää sovelletaan kaikkeen lasten ja nuorten toimintaan partiossa, oltiinpa sitten kololla, vaelluksella, iltanuotiolla, JOTI:lla, varainkeruukampanjassa, ROK:ssa tai partiopurjehduksella. Partio-ohjelman aktiviteetit huomioivat osaltaan partiomenetelmän, mutta valtaosa sen toteuttamisesta on ryhmänjohtajien, luotsien ja lippukunnan muiden johtajien vastuulla. Partiomenetelmää voi ja kannattaakin käyttää myös aikuisten partiolaisten toiminnan tukena, mutta se on ensisijaisesti tarkoitettu kohderyhmäikäisten toiminnan työkaluksi.
Partion maailmanjärjestöt eli Partiotyttöjen Maailmanliitto (WAGGGS) ja Partioliikkeen Maailmanjärjestö (WOSM) edellyttävät, että Suomen Partiolaisilla on kasvatuksellinen menetelmä (eli partiomenetelmä) ja että se on linjassa niiden menetelmien kanssa:
Tämän vuoksi partiomenetelmä määritellään Suomen Partiolaisten peruskirjassa, josta päättää Suomen Partiolaisten jäsenkokous. Maailmanjärjestöt hyväksyvät partiomenetelmän muutokset.
Nykyinen Suomen Partiolaisten partiomenetelmä on otettu käyttöön Ohjelmauudistus 2010:n yhteydessä, jossa luotiin myös nykyinen partio-ohjelma. Ennen Ohjelmauudistus 2010 -projektin myötä julkaistua partiomenetelmäkuvausta oli käytössä partiotoiminnan ydinasiat ja ominaispiirteet kuvaava malli.
Miksi partiomenetelmää halutaan päivittää?
Suomen Partiolaisilla on käynnissä Ohjelmauudistus 2028 -projekti. Tavoitteena projektin aikana on päivittää, ajantasaistaa ja tarvittaessa uudistaa koko partiokasvatuksen perusta, partio-ohjelma ja ryhmän johtaminen.
Partiokasvatuksen perustan, kuten partiomenetelmän, uudistamisessa keskeistä on, että muutokset ovat perusteltuja. Muutokset eivät kuitenkaan ole itsetarkoitus. Projekti pyrkii luomaan pohjaa partio-ohjelmalle, joka tekisi partiosta entistäkin houkuttelevamman harrastuksen, josta lapset ja nuoret saisivat enemmän irti. Toisaalta partio-ohjelmasta yritetään tehdä selkeämpi ja toimivampi myös ikäkausitoimintaa lippukunnissa pyörittäville nuorille ja aikuisille. Partiomenetelmä on esimerkiksi partioihanteiden ja partiolupauksen ohella asia, jonka haluamme partiolaisten tuntevan kautta linjan.
Miten partiomenetelmän päivittämistä on valmisteltu?
Ohjelmauudistusprojekti käynnistyi vuonna 2023. Tämän jälkeen on muun muassa:
- Vertailtu Suomen Partiolaisten menetelmää maailmanjärjestöjen ja useiden kansallisten järjestöjen partiomenetelmiin.
- Tehty kaksi jäsenkyselyä partiolaisille, joista kevään 2024 kysely keskittyi partiomenetelmään. Kevään 2024 kyselyyn vastasi 1 212 partiolaista.
- Vierailtu 2024 yli kymmenessä tapahtumassa joka puolella Suomea keskustelemassa etenkin lippukunnissa toimivien partiolaisten kanssa.
- Keskusteltu vaeltajaraadin ja nuorten (15–22-vuotiaat) ohjelmauudistusvartion kanssa partiomenetelmästä.
- Keskusteltu menetelmästä kasvatusvaliokunnan ja partioneuvoston kanssa.
- Käyty lukuisia taustakeskusteluja asiaan perehtyneiden partiolaisten kanssa.
Ohjelmauudistus 2028 -projekti teki esityksensä Suomen Partiolaisten hallitukselle kevään 2024 lopulla, jonka jälkeen olemme käyneet dialogia ja saaneet positiivisen viestin maailmanjärjestöiltä partiomenetelmästä. Valmistelussa on painotettu nuorten mielipiteitä, koska partio on nuorten liike.
Mitä seuraavaksi tapahtuu?
Esitys on nyt julki ja keskustelu voi alkaa. Järjestämme mm. Instagram Live -tilaisuuden partion kanavalla 17.9. kello 20. Keskustelua tulee varmasti riittämään myös esim. laajennetuissa valiokunnissa.
Partioneuvosto lausuu partiomenetelmästä lokakuussa osana peruskirjan muutoksia (peruskirjassa ehdotetaan muutettavaksi myös partion kohderyhmäikää 7–25-vuotiaisiin ja tehdään jonkin verran muutoksia esim. kasvatustavoitteisiin, joista tiedotamme myöhemmin). Lopullisesti asiasta päättää Suomen Partiolaisten jäsenkokous 16.–17.11.2024.
Partiomenetelmä 2024 -ehdotus
Tällä hetkellä partiomenetelmä koostuu kahdeksasta osasta. Jatkossa osia olisi yhdeksän.
Partiolaisen lupaus, tunnus ja ihanteet kuvaavat partion arvoja. Partiolainen pyrkii toimimaan näiden arvojen mukaisesti.
- Mikä muuttuu? Osan nykyinen nimi on ”Sitoutuminen partion arvoihin”.
- Miksi? Osan nimeä halutaan konkretisoida, koska partion arvot näkyvät partiolaisille nimenomaan partiolupauksen, -tunnuksen ja -ihanteiden kautta. Sitoutuminen partion arvoihin on enemmän tavoitteellista kuin menetelmällistä. Partiolupauksen antaminen, partioihanteisiin tutustuminen ja partiotunnuksen käyttö on nimenomaan tapa kasvaa partion arvot omaksuen.
Partion symboliikka muodostuu yhteisesti merkityksellisiksi koettujen toimintatapojen ja tunnusten kokonaisuudesta. Symboliikka tukee oman, ryhmän ja yhteisön identiteetin kehittymistä.
- Mikä muuttuu? Osan kuvausta yksinkertaistetaan hieman.
- Miksi? Osassa palautetta osan kuvaus koettiin hieman vaikeasti ymmärrettäviksi. Yhteisön identiteetin kehittyminen (esim. lippukunnan) on lisätty oman ja ryhmän identiteetin rinnalle, koska kuulemisissa monet korostivat yhteisöllisyyden olevan heille tärkeä osa partiota. Yhteisöllisyys tukee yksilön hyvinvointia, kasvua ja kiinnittymistä partioon harrastuksena.
Innostava ja sopivan haastava toiminta auttaa kasvamaan ja kehittymään omalla partiopolulla. Partiossa opitaan yksin ja yhdessä taitoja elämää varten.
- Mikä muuttuu? Osan nykyistä nimeä ”Nousujohteisuus” ja kuvausta muutetaan.
- Miksi? Nousujohteisuus-sana sai vahvaa kritiikkiä partiolaisten kuulemisessa. Monet pitivät sitä esimerkiksi liian ”työelämään kuuluvana sanana”. Omalla partiopolulla halutaan tuoda esiin, että jokaisen partiomatka etenee, mutta polku voi välillä edetä ylös ja välillä sivulle. Toiminnan pitää kuitenkin olla sopivan haastavaa, jotta partiossa opitaan uusia taitoja elämää varten. Partiossa opittavia taitoja on tarkoitus tuoda vahvemmin esiin jatkossa myös partio-ohjelman rakenteessa. Kevään jäsenkyselyyn vastanneista 73 %:a vastanneista piti nimeä ”Oma partiopolku” mieluisampana kuin nimeä ”Nousujohteisuus”.
Partiossa toimitaan vertaisryhmissä, joissa tehdään päätöksiä ja kannetaan vastuuta yhdessä. Oma ryhmä on turvallinen ympäristö harjoitella johtajuutta ja vuorovaikutusta.
- Mikä muuttuu? Osan nykyistä nimeä ”Vartiojärjestelmä” muutetaan ja kuvausta muutetaan.
- Miksi? Nimestä halutaan tehdä helpommin ymmärrettävä. Vartio ei ole yleiskielinen sana. Kaikki partioryhmät eivät toimi vartioissa tälläkään hetkellä. Jäsenkyselyssä vaihtoehtoa ”Ryhmässä toimiminen” piti parhaana vaihtoehtona 63 %:a, vaihtoehtoa ”Vartiojärjestelmä” 30 prosenttia ja ”Toimintaa pienryhmissä” 7 prosenttia. Kuten kuvauksessa korostetaan, erilaiset vertaisryhmät ovat erittäin tärkeä osa partiossa toimimista. Maailmanjärjestöjen ja esimerkiksi UK Scouts -järjestön menetelmissä puhutaan myös ryhmistä.
- Mikä ei muutu? Muutos ei tarkoita, etteikö tiettyjä ryhmiä voitaisi jatkossakin kutsua vartioiksi tai vertaisjohtajuutta soveltaa jo B-P:n kuvaamin tavoin.
Partiossa opitaan yhdessä kokemalla ja tekemällä. Etukäteen suunnittelu ja jälkikäteen reflektointi tukevat oppimista.
- Mikä muuttuu? Osan kuvausta muutetaan.
- Miksi? Tekemällä oppiminen on partion ydinasioita. Kuvausteksti korostaa nimenomaan yhdessä tekemistä, sillä yhteisöllisyys nousi partiolaisille tärkeänä asiana esiin kuulemisissa. Lisäksi tuodaan esiin, että tekemällä oppiminen ei ole vain tekemistä vaan myös yhdessä suunnittelua ja reflektointia. Esimerkiksi tarpojavartio voi suunnitella yhdessä laavuretken muonitusta, sitten muonittaa retken ja retken jälkeen kololla miettiä, miten muonitus sujui.
Partio on nuorten liike, mitä aikuiset tukevat. Aikuinen tukee lapsen ja nuoren yksilöllistä kasvua, osallistumista sekä vaikuttamismahdollisuuksia kuunnellen ja auttaen.
- Mikä muuttuu? Osan kuvausta muutetaan.
- Miksi? Aikuisen tuen lisääminen partiomenetelmään oli yksi nykyisen partiomenetelmän tärkeimmistä muutoksista. Aikuisten ja lasten sekä nuorten yhteistyö on keskeinen partiokasvatuksen osa, joka vaatii vielä kehitystä käytännön toiminnassa etenkin muiden kuin nuorimpien ikäkausien osalta. Kuvauksen ensimmäisellä virkkeellä halutaan korostaa, että partio on nuorten liike ja on aikuisten tehtävä tukea tätä. Toisessa virkkeessä kerrotaan, että tuki on yksilöllistä eli tuen laatu riippuu esimerkiksi iästä tai yksilön ja ryhmän piirteistä. Lisäksi painotetaan, että aikuisen rooli on etenkin tukea ja auttaa eikä viedä nuorilta tilaa toimia.
Partiossa opitaan kantamaan vastuuta itsestä ja muista. Partiolainen rakentaa parempaa maailmaa, on aktiivinen kansalainen ja toimii yhdessä muiden kanssa yhteisöjensä hyväksi.
- Mikä muuttuu? Osan nykyistä nimeä ”Päivän hyvä työ” muutetaan.
- Miksi? Osan nimen muotoilu on viety lähemmäs WOSM:in Community Involvement -osiota. Päivän hyvä työ on koettu nykyisen menetelmän osista haastavimmaksi toteuttaa, joten uudella nimellä halutaan selventää osion merkitystä. Hyvän tekeminen partiossa ei ole vain hyvän tekemistä, se on myös tapa kasvaa kohti partion päämäärää (kuten muukin partiomenetelmä). Uusi osan nimi tuo myös esille, että hyvän tekeminen partiokasvatuksessa on päivän hyvää työtä laajempaa, vaikka päivän hyvä työ onkin yksi tapa toteuttaa sitä.
- Mikä ei muutu? Mikään ei estä tekemästä päivän hyviä töitä jatkossakin.
Luonto on partiossa keskeisin kasvamisympäristö. Luonnossa toimiminen rakentaa henkilökohtaista luontosuhdetta.
- Mikä muuttuu? Kuvausta muutetaan.
- Miksi? Luonto on aina ollut olennainen osa partiota ja erottaa partiota monesta muusta harrastuksesta. Kuvauksessa korostetaan luonnon keskeisyyttä partion kasvamisympäristönä. Luonnossa liikkuminen myös tukee lasten ja nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Partiossa koetaan pieniä ja suuria elämyksiä sekä seikkailuja erilaisissa ympäristöissä. Partio tarjoaa mahdollisuuden pitää hauskaa yhdessä.
- Mikä muuttuu? Osa on uusi, tosin lähellä vuotta 2010 edeltänyttä osiota ”Elämykset ja seikkailut”.
- Miksi? Partio on harrastus, jossa pitää olla kivaa. Partiossa kasvaminenkin on elämys. Elämys voi olla pieni, kuten ensimmäisen nuotion sytyttäminen, tai suuri, kuten tunturin huiputtaminen vaelluksella. Elämyksellisyys ei tarkoita viihteellisyyttä. Elämyksellisyys tuo lapsille ja nuorille intoa toimia partiossa ja luo aikuisikään asti kantavia muistoja.
Usein kysytyt kysymykset
Milloin uusi partiomenetelmä tulee käyttöön?
- Peruskirjalla ei ole siirtymäaikaa eli uusi partiomenetelmä tulee käyttöön, kun Suomen Partiolaisten jäsenkokous on hyväksynyt maailmanjärjestöjen puoltaman peruskirjan.
Vaikuttaako uusi partiomenetelmä koulutuksiin ja oppaisiin sekä uusin materiaaleihin?
- Kyllä, koulutukset ja ohjeistava materiaali päivitetään Ohjelmauudistus 2028 -projektin myötä. Uudet sisällöt tulevat käyttöön sitä mukaan, kun ne valmistuvat.
Uudistetaanko koko partio-ohjelma? Miksi taas?
- Kyllä, ohjelma uudistetaan perusteiltaan ja sisällöltään. Nykyisen ja uuden partio-ohjelman käyttöönoton väliin jää noin 18 vuotta. Tässä ajassa lasten ja nuorten kasvuympäristö on muuttunut Suomessa ja maailmassa merkittävästi. Toisaalta tässä uudistuksessa esimerkiksi muutokset ikäkausiin ovat pieniä verrattuna 2010-uudistukseen ja monia aktiviteetteja voidaan siirtää uuteen ohjelmaan sellaisenaan.
Tuleeko uudesta partiomenetelmästä uusi hieno kuva (nykyisen palapelin tilalle)?
- Kyllä tulee! Se julkistetaan myöhemmin syksyllä.
Miksi peruskirjaa päivitetään taas?
- Vuoden 2020 peruskirjauudistus oli laaja ja keskittyi muun muassa partion arvopohjan päivittämiseen. Tämän vuoden rajattu päivitys keskittyy partiokasvatuksen asioihin eli kohderyhmään, kasvatustavoitteisiin ja partiomenetelmään. Lisäksi WAGGGS:in toiveesta määritellään, että Suomen Partiolaisten tunnuksessa pitää olla elementteinä kolmiapila ja lilja (kuten nytkin). Esimerkiksi partiolupaukseen tai -ihanteisiin ei tehdä muutoksia.
Haluan vaikuttaa ohjelmauudistukseen. Miten voin päästä mukaan?
- Ohjelmauudistuksen kakkosvaiheelle eli partio-ohjelman aktiviteettikokonaisuuksien uudistusprojektille etsitään parhaillaan johtajia. Kun johtajat ovat löytyneet, avoimeksi tulee erilaisia eri pestejä päivitysryhmissä. Niistä löytyy aikanaan lisää tietoa partio.fi/pestihaku -sivustolta.
Haluan antaa palautetta tai kommentoida uutta partiomenetelmäehdotusta. Miten toimia?
- Peruskirjasta lausuu ensinnä Partioneuvosto lokakuussa ja siitä päättää jäsenkokous marraskuussa. Oman piirin partioneuvos tai jäsenkokousedustaja on oikea taho, jonka kautta tuoda näissä keskusteluissa näkökulmia kuuluville. Myös Ohjelmauudistus 2028 -projektin ykkösvaiheen johtajiin Pauli Engblomiin ja Kaisa Johtoon voi myös aina olla yhteyksissä (etunimi.sukunimi@partio.fi).