Jäsenhankinta

Uusi lauma käyntiin näillä vinkeillä

Elokuussa lukuisat vanhemmat etsivät lapsilleen uusia harrastuksia. Olisiko teidänkin lippukunnassa aika perustaa ekstralauma? Ekstralauma on siis sellainen lauma, joka perustetaan olemassa olevien lisäksi, ei niiden tilalle. Uuden lauman perustaminen on helpompaa kuin se ehkä aluksia vaikuttaa. Näistä kätevistä vinkeistä löytyy taatusti myös teidän lippukuntaan sopivat!

Kaava on näennäisen simppeli: pari akelaa + uusia sudareita + oma vuoro kololta 

 Näin perustatte ekstralauman

  • Puhukaa lippukunnan johtajiston kesken ekstralauman perustamisesta ja sopivaa työnjaosta.
  • Pyytäkää mukaan ryhmän vetäjät. Mikäli lippukunnasta ei tunnu heti löytyvän innokkaita akeloita, järjestäkää rekrykampanja. Vinkit löytyvät alta.
  • Nyt tarvitaan vielä sudarit! Markkinoikaa lippukuntaanne ja partiotoimintaa omalla alueella tai tehkää vierailu paikalliseen eskariin/kouluun. Vinkit löytyvät tähänkin alta.
  • Varatkaa uudelle ryhmälle oma vuoro kololta.

Uusien aikuisten rekrytointi

Ekstralauma tarvitsee tietysti myös ekstra-aikuisia vetämään ryhmää. Ja aikuisiahan Suomessa riittää! Tässä vinkit uusien aikuisten löytämiseen.

  •  Lippukuntanne Facebook-sivua todennäköisesti seuraa iso joukko lippukunnan vanhoja jäseniä sekä lasten vanhempia. He ovat oiva joukko, josta aloittaa! Laittakaa lippukunnan Facebook-sivulle kiva kuva ja kertokaa, että tarvitsette lippukunnan toimintaan uusia aikuisia.
  • Lähettäkää kohdan yksi rekryviesti myös lippukuntanne sähköpostilistalle sekä vanhempainlistalle.
  • Pyytäkää lippukunnan johtajiston kokouksessa jokaista soittamaan ainakin kahdelle vanhalle partiokaverille ja kysyä kuulumisten lisäksi, lähtisivätkö he vetämään sudarilaumaa. Älä yhtään mutise siellä – et voi tietää vastausta, ennen kuin kysyt!
  • Järjestäkää aikuisten iltanuotio tai avoin koloilta ja kutsukaa mukaan alueenne aikuisia sekä kaikki omat kaverinne.
  • Lisää vinkkejä aikuisten rekrytointiin

Muistakaa huolehtia siitä, että uudet aikuiset pääsevät heti alusta asti mukaan lippukuntanne sisäpiiriin ja ilmoittautuu esimerkiksi akela- ja Tervetuloa partioon -kursseille.

Eskari- ja kouluvierailut

Esikoulujen Partioviikko ja Koululaisten Partioseikkailu ovat SP:n järjestämiä kampanjoita, joiden tarkoituksena on markkinoida partiotoimintaa sudenpentuikäisille lapsille. Molemmat kampanjat sisältävät aktiviteettipaketin, joita esikoulujen, koulujen ja iltapäiväkerhojen ohjaajat tekevät luokissa ja ryhmissä lasten kanssa.

Kampanjoiden aktiviteetit onnistuvat päiväkoti- ja kouluryhmän henkilökunnan voimin, mutta lippukunnan vierailu sopii mukaan mainiosti! Vierailu on loistava tapa syventää lasten kokemusta partiosta ja markkinoida samalla lippukunnan omaa, syksyllä alkavaa toimintaa. Parhaat tulokset saatte, mikäli uuden ryhmän tulevat johtajat ovat mukana vierailulla. Näin lapset tutustuvat tuleviin ryhmänjohtajiin jo etukäteen ja mukaan tuleminen on paljon helpompaa. Lisätietoa ja ohjelmarunko kouluvierailuihin löytyy partion materiaalipankissa: vinkit lippukunnalle -vihko, PDF.

Tutustu kampanjoihin osoitteissa: 

Esiin omalla alueella

Hyvät suhteet paikallisiin asukkaisiin ja toimijoihin sekä omalla alueella näkyminen ovat tärkeitä asioita lippukunnan jäsenhankinnan kannalta. Ohessa vinkkejä, joiden avulla saatte uusia jäseniä toimintaanne.

  • Printatkaa materiaalipankista siistejä partiojulisteita, ostakaa nastoja ja fillaroikaa toiminta-alueenne kauppojen, seurakuntatilojen, puistojen ja kahviloiden ilmoitustaulut läpi. Julisteista voi tehdä sekä aikuisille että lapsille suunnattuja versioita. Molemmissa tapauksissa kannattaa jo julisteessa esittää selkeä kutsu mukaan, johonkin tapahtumaan tai kololle avoimiin oviin ja kertoa selkeästi, miten mukaan pääsee tai keneen tulee ottaa yhteyttä.
  • Kartoittaa alueenne kevät-, kesä- ja syystempaukset. Löytyykö kyläyhdistykseltä, kouluilta, ostarilta tai vaikka urheilukeskuksesta sopiva tapahtuma, johon voisitte mennä mainostamaan partiota? Pistäkää järjestäjille meiliä ja kysäiskää mahdollisuutta mennä mukaan. Alla vinkit tapahtuman järjestämiseen:
  1. Selvitä milloin ja missä olisi omalla alueellasi sopiva tapahtuma ja ilmoittaudu mukaan.
  2. Varaa piiristä tarvittavat markkinointimateriaalit.
  3. Tee materiaalipankissa lippukunnan käyntikortti jaettavaksi kiinnostuneille.
  4. Listaa tapahtumassa tarvittavat tavarat, kuten lettupannut yms.
  5. Rekryä tarvittava määrä tyyppejä mukaan tapahtumaan.
  6. Huikkaa esimerkiksi paikkakunnan Facebook-ryhmään, että olette kyseisessä tapahtumassa esittelemässä paikallista partiotoimintaa ja toivota ihmiset tervetulleeksi juttelemaan partiosta luoksenne. Muista kertoa mahdollisimman tarkkaan, mistä teidät löytää ja mihin aikaan.

Lue lisävinkkejä hyvän markkinointitapahtuman järjestämiseen.
Vinkkejä siihen, kuinka kertoa partiosta ei-vielä-partiolaisille.

KUVA Anna Enbuske