Yleinen Ohjelmauudistus

Uusi partio-ohjelma rakentuu taidoista

Ohjelmauudistuksessa on määritelty yhdeksän taitoaluetta, jotka tulevat muodostamaan pohjan uudelle partio-ohjelmalle. Nykyisessä ohjelmassa jokaisella ikäkaudella on erilainen rakenne ja termistö. Uudessa, vuonna 2027 käyttöön otettavassa ohjelmassa pyritään selkeyteen niin rakenteen kuin termistönkin suhteen.

Taitoalueet, sisällöt ja taidot

Yhdeksän taitoaluetta ovat:

  • Ihmissuhteet 
  • Itsensä johtaminen
  • Johtaminen ja ryhmätoiminta
  • Kestävä elämä
  • Kädentaidot ja tekniikka
  • Luonto
  • Maailma ja katsomus
  • Turvallisuus
  • Viestintä ja vaikuttaminen

Taitoalueet ovat tarkoituksella laajoja, jotta kokonaisuudet ovat keskenään saman laajuisia ja että niistä voidaan viestiä fiksusti. Ohjelmauudistus 2028 -projekti on edennyt vaiheeseen, jossa taitotiimit työskentelevät omien taitoalueittensa tarkempien määrittelyjen kanssa. Taitoalueitten alle ollaan kevään aikana tarkentamassa sisältöjä ja taitoja. Taitoalue koostuu useammasta sisällöstä ja taito on pienempi ja konkreettinen. Esimerkiksi luonto -taitoalueessa yhtenä sisältönä voisi olla retkeily, jonka alle määritellään erilaisia retkeilytaitoja, kuten tulenteko ja suunnistus. Kädentaidoissa ja tekniikassa taas yhtenä sisältönä voisi olla rakentaminen ja sen taitona leirirakentaminen.

Määrittelyjä tehdään kevään 2025 aikana ja samalla tunnistetaan rajapintoja taitoalueiden välillä. Niitä tulee olemaan paljonkin. Esimerkiksi leipominen voisi olla sisältönä joko kestävän elämän tai kädentaitojen alla. Joka tapauksessa tulee olemaan niin, että yhtä aktiviteettia tekemällä opitaan useampaa taitoa. Leivonta-aktiviteetin aikana voi oppia ainakin ryhmässä toimimista, johtamista, itsensä johtamista, kestävän elämän taitoja sekä kädentaitoja.

Taitoalueitten painopisteet voivat vaihdella eri ikäkausissa

Kaikissa ikäkausissa tullaan oppimaan kaikkia taitoalueita, mutta niitten painopiste voi vaihdella. Tärkeää on, että lapset ja nuoret kokevat partion mielekkääksi harrastukseksi ja että samalla partion kasvatustavoitteet tulevat huomioiduiksi. Jotkut aktiviteetit ovat tälläkin hetkillä suositumpia kuin toiset. Se voi johtua paitsi itse aktiviteetin sisällöstä, myös siitä, kuinka hyvin aktiviteetti on kuvattu ja ohjeistettu johtajalle. Ryhmänjohtaja valitsee koloiltaan helpommin niitä aktiviteetteja, jotka ovat helposti ymmärrettävissä ja toteutettavissa eivätkä vaadi kovin paljoa ennakkovalmisteluita.

Partiomenetelmä tullaan myös huomioimaan aktiviteettejä luodessa. Nykyistä ohjelmaa ja erityisesti tarpoja- ja samoajaohjelmia on kritisoitu siitä, että niissä on paljon pohtimista ja keskustelua ja liian vähän toimintaa. Oli taitoalue ja sisältö tai ikäkausi mikä tahansa, tekemällä oppimista ei saa unohtaa. Nuoret haluavat koulupäivän jälkeen mukavaa ja konkreettista tekemistä vastapainoksi koulussa istumiselle ja opetuksen seuraamiselle.

Partio-ohjelma elää ajassa

Kun taitoalueitten sisällöt ja taidot on määritelty sekä päätetty ohjelman rakenteesta ja johtamisjärjestelmästä, alkaa syksyllä 2025 aktiviteettien luominen. Se tullaan tekemään ikäkausittain aloittaen sudenpennuista. Kaikkea ei tehdä uusiksi. Uudessa ohjelmassa tullaan säilyttämään nykyisestä ohjelmasta ne aktiviteetit, jotka ovat hyviä ja toimivia. Nykyisessä partio-ohjelmassa on paljon hyvää, joka kestää edelleen aikaa. Tässä kohtaa on kuitenkin hyvä tehdä myös olemassa olevien aktiviteettien tsekkaus ja tehdä tarvittavat muokkaukset, poistaa joitakin ja lisätä joitakin, jotta uusi ohjelma kestää taas ainakin seuraavat 15 vuotta ja tarjoaa partiolaiselle taidot elämään. Maailma muuttuu ja partio-ohjelma elää ajassa.  

Haluaisitko päästä mukaan projektiin luomaan uutta partio-ohjelmaa? Hienoa, taitotiimeihin otetaan vielä lisää jäseniä!

Ole yhteydessä Ohjelmauudistus 2028 -projektin johtajiin:

Henna Heikkilä, henna.heikkila@partio.fi

Pinja Söderholm, pinja.soderholm@partio.fi