Lammin Evonkävijöiden lippukunnanjohtaja Marja-Leena Vitie on aloittanut syksyllä 2025 partiokerhon ohjaajana. Vitien mukaan on olennaista, että Lammin kaltaisella pienellä paikkakunnalla partiokerho toimii yhteistyössä lippukunnan kanssa. Näin lippukunta voi luontevasti mainostaa omaa toimintaansa partiokerhon kautta.  

”Koin, että haluan itse kokeneena partiojohtajana olla käynnistämässä partiokerhotoimintaa, jotta se saadaan laadukkaasti käyntiin”, sanoo Vitie.  

Partiokerhot ovat osa Harrastamisen Suomen mallia, jossa pyrkimyksenä on tarjota jokaiselle lapselle maksuton harrastus perheen taloudellisesta asemasta riippumatta.

Partiokerhot ovat harrastustoimintaa koulupäivän yhteydessä. Ne eivät ole kilpaileva toimintamuoto lippukunnille, vaan hyvä tapa tutustuttaa potentiaalisia uusia jäseniä partiomaiseen toimintaan kouluympäristössä. 

Partiotoiminta tutuksi maahanmuuttajille

Marja-Leena Vitie

Vitien mukaan on tärkeää, että yhä useampi lapsi löytää mukaan partiotoimintaan. Partiokerho on hänen mukaansa hyvä keino tehdä partiotoimintaa tunnetuksi koululaisten keskuudessa. Partiokerho tarjoaa mahdollisuuden esitellä partiotoimintaa myös maahanmuuttajataustaisille lapsille. 

”Lammilla olemme tehneet paljon töitä Ukrainan pakolaisten harrastamisen mahdollistamiseksi. Yksi syy, miksi halusin lähteä ohjaamaan partiokerhoa, oli se, että ajattelen partiokerhon olevan hyvä mahdollisuus mainostaa sekä esitellä partiotoimintaa maahanmuuttajataustaisille lapsille”, Vitie sanoo. 

Partiotaustasta on Vitien mukaan ehdottomasti hyötyä partiokerhon vetämisessä. Partiotaidot ovat hallussa ja on helpompi oikaista mahdollisia väärinkäsityksiä partiokerhon ja varsinaisen partiotoiminnan välisestä suhteesta. 

”Partiolainen osaa partiotaitoja, joita kerhossa opetetaan. Hän myös osaa kertoa partiotoiminnasta ja vastata oikein, jos kerholaisilla on kysymyksiä partiotoiminnasta. Partiolainen ymmärtää eron partion ja partiokerhon välillä.”