Suomen Partiolaiset tekivät yhteistyötä vuoden 2024 ajan Saranda Dedollin ja Yannick Yamajakon kanssa. Somevaikuttajat vierailivat vuoden aikana eri partiotapahtumissa, kuten partiotaitokilpailuissa, perhepartion tapaamisissa ja suurleiri Kimaralla sekä tutustuivat samalla partioon. Havainnoistaan ja tunnelmistaan he raportoivat seuraajilleen. 

Saranda Dedolli
Yannick Yamajako

Nuotion sytyttämisestä johtamistaitojen kehittämiseen

Sarandalla ja Yannickilla oli molemmilla etukäteen jonkinlainen käsitys partiosta, mutta ei käytännön kokemusta partiosta harrastuksena. Molemmilla oli mielikuva, että partioon liittyy luonnossa liikkumista, retkeilyä, suunnistusta ja nuotion sytyttämistä.  

Ennen partioon tutustumista vaikuttajat ajattelivat, että partioon tullessa pitäisi olla valmis eränkävijä ja kokenut retkeilijä. Samoin ajatuksissa oli, että partio saattaa olla vanhanaikainen harrastus. Molemmat vaikuttajat korostavat, että partioon tutustumisen jälkeen ennakkoajatukset ovat osoittautuneet vääriksi ja partio on näyttäytynyt monipuolisena, avoimena ja ajassa kiinni olevana harrastuksena, joka sopii kaikenlaisille ihmisille. Partio nähtiin lämminhenkisenä yhteisönä, joka tarjoaa yhteisöllisyyttä, vastuullisuutta ja johtamistaitojen kehittämisistä. 

”Yllätyin siitä, miten laaja ja monipuolinen harrastus partio on. Vaikka ulkoilu on iso osa toimintaa, se ei ole ainoa asia – partiossa oppii myös esimerkiksi tiimityötä, luovaa ongelmanratkaisua ja uusia taitoja, kuten ruoanlaittoa luonnossa tai ympäristönsuojelua”

Saranda Dedolli

Tunne siitä, että olet tervetullut omana itsenäsi

Vaikuttajat kertoivat, kuinka tärkeää mukaan tulemiseen on, että tuntee olonsa tervetulleeksi ja hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on. On helpottavaa, kun kaikkea ei tarvitse tietää tai osata etukäteen.  

Tärkeänä partioon liittymisessä koettiin myös se, että saa kysyä ja ihmetellä. Saranda kuvaileekin, että hänet sai tuntemaan olonsa tervetulleeksi erityisesti se, että partiolaiset vastasivat kysymyksiin partiosta kannustavasti ja kärsivällisesti ja että perhepartiossa sai seurata, kuinka lapset oppivat uusia taitoja ja nauttivat luonnosta. 

”Yhteistyössämme mieleen jäi erityisesti partiolaisten heittäytymistaito sekä sosiaalinen älykkyys. Myös se miten minut otettiin vastaan ensimmäisessä ”päivä partiossa” -tapahtumassa osoitti, kuinka partio tuo ihmisiä yhteen ja luo positiivista energiaa.”

Yannick Yamajako

Mitä vinkkejä somevaikuttajat antavat partion mainostamiseen?

Saranda vinkkaa, että sosiaalisessa mediassa aitojen kokemusten jakaminen toimii parhaiten. On tärkeää, että näkyvillä on myös tarinoita sellaisilta ihmisiltä, jotka eivät ole olleet mukana partiotoiminnassa koko elämäänsä. Samaistuttavat tarinat, joissa kerrotaan, miten joku löysi partion, tekevät kynnystä osallistua matalammaksi.  

Yannick myös nostaa somen lisäksi hyväksi tavaksi perinteiset lippukuntien mainonnan keinot, kuten koulujen ja julkisten paikkojen ilmoitustaulut, kirjastot ja tapahtumissa vierailun. 

Kiitämme Sarandaa ja Yannickia viime vuodesta ja kannustamme kaikkia tulemaan tutustumaan partioon matalalla kynnyksellä! 

Katso yhteistyövideot

Sarandan videot Instagramissa @saranda.dedolli:

Yannickin videot TikTokissa @yyreagoi:

Partiolainen: tule mukaan lippukuntaverkoston toimintaan!

Partiossa toimii verkosto lippukuntia, jotka haluavat edistää eri kieli- ja kulttuuritaustoista tulevien henkilöiden osallistumista partioon. Lippukuntaverkosto tapaa Teamsin välityksellä neljä kertaa vuodessa ja toiminta on vapaamuotoista. Tavoitteena on, että osallistuja saa jokaisesta tapaamisesta työkaluja ja vinkkejä oman toiminnan edistämiseen. Yhteistä aikaa käytämme myös käytännön asioiden eteenpäin tekemiseen. Lämpimästi tervetuloa mukaan! Lisätietoja ja tulevien tapaamisten kalenterikutsut: petra.valkonen@partio.fi

Kansikuva: Eeva Helle