Pinnalla
Partio kuuluu kaikille – lompakkoon katsomatta?
Lapsiperheiden köyhyys on kasvussa. Tämä vaikuttaa merkittävästi lasten mahdollisuuksiin harrastaa esimerkiksi partiota....
Pinnalla
Kova osaaminen näkyviin ja kiertoon
Partion Nuorisoalan osaamiskeskus on nostanut jo ensimmäisen kahden toimintavuotensa aikana harrastus- ja...
Pinnalla
Työtä yhä moninaisemman partion puolesta
Unelmoimme siitä, että jokainen lapsi ja nuori voisi halutessaan tulla mukaan partiotoimintaan....
Pinnalla
Korona sai partiolaiset tarttumaan toimeen – etäpartiota innovoidaan nyt vauhdilla
WHO:n pandemiaksi julistama koronavirusepidemia rajoittaa partiotoimintaa ympäri maailman. Myös Suomessa kasvokkain tapahtuva...
Kansainvälisyys on avain georgialaisen partion kehittämiseen
Johtajuuskurssilla Rustavin partiokeskuksessa suomalaisille kävi ilmi, että georgialainen partiotoiminta kulkee vielä lapsenkengissä. Kansainvälinen...
Pinnalla
Uupuvatko partiolaiset muita helpommin? Omaan jaksamiseen kannattaa kiinnittää huomiota
Uupumus on vakava ongelma, joka johtaa pahimmillaan syrjäytymiseen. Partiolaisen kannattaa kiinnittää huomiota, että...
Pinnalla
Yhteistyön voimalla vuosituhannen loppuun – tältä partio näytti kasarilla ja ysärillä
Selvittyään uudistushenkisestä 1970-luvusta partioliike pääsi nauttimaan 80- ja 90-luvuilla nopeasti kasvaneesta suosiosta....
Pinnalla
Kestositeillä ja faktoilla menkkatabuja vastaan
Ugandassa tyttöjen koulunkäynti vaikeutuu kuukautisten takia. Suomen Partiolaisten #NoMissedSchoolDays-kehityshankkeen tavoitteena on puuttua...
Pinnalla
Onko mukavuusalueelta pakko aina poistua?
Parhaat ideat syntyvät mukavuusalueen ulkopuolella, meille kerrotaan usein. Mutta entä jos mukavuusalueella...
Pinnalla
Kumpi myy enemmän adventtikalentereita, ammattifeissari vai 10-vuotias seikkailija?
Sujuuko adventtikalenterikauppa paremmin feissarina työskennelleeltä Partio-lehden toimittajalta Antilta vai 10-vuotiaalta seikkailijalta Aamokselta?...
Pinnalla
Partioliikkeen hullut vuodet
1960- ja 1970-luvuilla yhteiskunnassa puhkuneet muutoksen tuulet eivät jättäneet partiotakaan ravistelematta. Kukoistavan...
Pinnalla
Onko harrastuksemme sama, vaikka se on joka maassa niin erilainen?
Ugandassa partiossa opetellaan toimimaan hyväksi omalle yhteisölle ja pesemään käsiä. Yhdysvalloissa partiomerkkien...