Anni Toivola oli lokakuun 2024 alussa TET-harjoittelussa Suomen Partiolaisilla. Anni tutustui partiotöihin viikon ajan Helsingin Partioasemalla. Kurkkaa, mitä hänen viikkoonsa kuului.

Olin syksyllä 2024 viikon TET-harjoittelussa Suomen Partiolaisilla. Maanantaiaamu alkoi partiotoimiston esittelykierroksella. Tutustuin toimiston työntekijöihin ja sain kuulla, mitä he tekevät työkseen.

TET-harjoittelun aikana pääsin tekemään paljon erilaisia töitä: muun muassa postitin paketteja ja kirjeitä. Lisäksi pelasin kahta erilaista pakohuonepeliä ja selvitin, minkä ikäisille pelit ovat, mikä niiden teema on ja täytyykö niihin hankkia lisää jotain tavaraa. Järjestelin varastoa ja kokoustiloja sekä leikkasin äänestyslappuja jäsenkokoukseen.

Tutustuin viikon aikana myös partiokämppiin. Tutkin kämppien nettisivuja ja turvallisuussuunnitelmia, joka oli tosi kiinnostavaa. Nettisivuilta katsoin mitä kaikkea tietoa siellä on ja onko jotain mitä pitäisi lisätä. Turvallisuussuunnitelmiin etsin kämppien koordinaatteja.

Tietokone ja TET-harjoittelijan viikon työt.
Kuva: Anni Toivola

Kivointa viikossa oli, kun pääsin tekemään unelmakarttaa meripartioleiri Satahangasta. Kirjoitin, minkälainen olisi minun unelmieni Satahanka ja mitä aktiviteetteja haluisin kokea leirillä. Päivällä käytiin keittämässä kahvia kahvitauolle valmiiksi. Ennen kahvitaukoa oli aina keppijumppa, joka oli hauska. Pääsin myös kuuntelemaan palvelutiimin kuukausikokousta, joka oli mielestäni kiinnostavaa.

Viikon lopuksi kävimme työnantajani kanssa syömässä, joka oli kivaa ja kirjoitin TET-viikosta artikkelin.

Suomen Partiolaisten toimisto oli TET-paikkana super kiva. Kaikki työkaverit olivat tosi kivoja ja oli mielenkiintoista kuulla ja nähdä, mitä kaikkia eri töitä partiotoimistolla tehdään. Oli myös kivaa, kun pääsen tekemään niin paljon kaikenlaisia eri töitä.