Jäsenhankinta

Partiosyksy alkaa, vain ryhmänjohtajat puuttuvat?

Kesätyöt, kesälomat, kesäleiri ja kaikki muut kivat kesäasiat alkavat olla muisto vain ja on taas aika siirtää katseet alkavaan partiokauteen. Syksyn suunnittelu on parhaimmillaan hauskaa, mutta pahimmillaan se saa kylmän hien kihoamaan pintaan, kun kaikille partiosta kiinnostuneille lapsille ei ole tarjota paikkaa ryhmässä. Etenkin jos niitä ryhmiä vetäviä johtajia ei tunnu löytyvän mistään.

Älä hätäänny. Äläkä huokaa, että ”joo joo, taas noi samat vanhat vinkit, plää”. Niissä samoissa vanhoissa vinkeissä on viisautensa: ne eivät ole keksittyjä, vaan oikeita esimerkkejä lippukunnilta. Anna niille mahdollisuus. Kutsu johtajakaveri kylään, keitä kahvit ja istukaa yhdessä miettimään, millä keinoilla just teidän lippukuntaan löytyisi ne pari puuttuvaa johtajaa.

Oman asuinalueen tapahtumat

Osallistukaa oman alueenne kaupunginosatapahtumaan. Valmistautukaa erityisesti kertomaan tapahtumaan osallistuvalle nuorisolais- ja aikuisväestölle, millaista toimintaa teillä olisi juuri heille tarjota. Lasten vanhempia kannattaa näissä tilanteissa houkutella aloittamaan yhteinen harrastus oman lapsen kanssa!

Sosiaalisen median voima

Kertokaa nettisivuillanne, että teillä on pulaa aikuisista (ottakaa mallia vaikka Mankkaan Eräsusilta). Toivottakaa uudet vapaaehtoiset lämpimästi mukaan, kertokaa elävien esimerkkien kautta siitä, millaista vapaaehtoistoiminta partiossa on (esimerkiksi jonkun johtajan haastattelu).

Listatkaa avoinna olevat pestit lippukunnan nettisivuille. Kirjoittakaa pestien alle kuvaus siitä, mitä pesti sisältää ja mitä se antaa tekijälleen. Ja kertokaa, keneltä voi kysyä lisätietoja. (Viikin Vesikot on toteuttanut homman näin.)

Jakakaa nettijuttua ja/tai listaa avoimista pesteistä lippukunnan some-kanavissa, oman asuinalueenne Facebook-ryhmissä ja omissa henkilökohtaisissa kanavissanne.

Kannattaa myös hyödyntää lippukunnan omilla saatesanoilla höystetyt valmiit rekrytointia tukevat kuvat, ne löytyvät osoitteesta bit.ly/liitypartioon.

Lasten vanhemmat mukaan toimintaan

Kysykää suoraan jonossa olevien lasten vanhemmilta, kiinnostaisiko akelana tai sampona toimiminen. Akela kun saa luonnollisesti oman lapsensa jonon ohi mukaan toimintaan, vaikka olisi ollut siellä jonon häntäpäässä. Kertokaa siitä, miten hauskaa lasten kanssa partion harrastaminen on ja mitä kaikkea siitä myös aikuinen saa itselleen. Ja kertokaa, että uutta johtajaa ei jätetä yksin: piirin järjestämän akela- tai sampokurssin lisäksi perehdytystä ja tukea on varmasti saatavilla myös lippukunnasta. Tässä isona apuna voisi olla esimerkiksi joku lippukunnan jäsenenä olevista vanhoista johtajista, joka ei toimi ryhmänjohtajana tällä hetkellä. Voisiko joku vanhoista johtajista olla mukana käynnistämässä uuden ryhmän toimintaa ja olla mukana kokouksissa vaikka pari ensimmäistä kuukautta?

Kypsytelkää hitaasti
(Tämä vinkki ei ole ensiapu akuuttiin johtajapulaan)

Kaikki eivät lämpene hetkessä. Joillain innostuksen syttyminen ottaa pidemmän ajan. Houkutelkaa nykyisten partiolaisten vanhempia mukaan lippukunnan retkille ja muihin tapahtumiin. Antakaa makoisia maistiaisia partiotoiminnasta. Muistakaa kiittää tehdystä työstä ja kutsukaa uudestaan mukaan. Kertokaa, mitä kaikkea muuta lippukunnassa olisi mahdollista tehdä. Kertomisen voi aloittaa vaikka lippukunnan vanhempainillassa, täältä löydät tuunattavan pohjan vanhempainillan pitämistä varten.

Tulevien vuosien johtajapulaa voi ennaltaehkäistä myös perhepartiotoiminnan avulla. Houkutelkaa joku pikkulapsiaikaa elävä johtajanne perhepartion pääjehuksi. Perhepartiossa kasvaa tulevien sudenpentujen lisäksi myös tulevaisuuden akeloita. Infoa perhepartiosta ja vinkit toimintakerroille löydät täältä.

Vai ammottaako lapsijono tyhjyyttään?

Hyödyntäkää Koululaisten Partioseikkailu ja valtakunnallinen Koulujen harrastusviikko! Mainostakaa toimintaanne vanhemmille asuinalueenne Facebook-ryhmissä, laittakaa mainosjulisteita kirjaston tai kaupan ilmoitustaululle ja kutsukaa alueen lapset kololle tutustumaan toimintaan joko erillisen tapahtuman tai avoimen koloillan merkeissä. Uusien ryhmien perustamisen lisäksi kannattaa täydentää myös vanhoja.


Teksti: Johanna Junkkari, Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry

Kuva: Atte Kesti