Partion uuden strategian valmistelu on alkanut!

Partiolla on valtakunnallinen strategia. Strategia on talouden ja toiminnan johtamisen sekä kehittämisen työväline, joka ohjaa meitä valinnoissamme. Partiotoiminnan vaikuttavuutta arvioidaan mittaamalla toiminnan kasvua ja kehitystä partion strategian mittarein. Nykyinen strategiakausi osuu vuosille 2021–2026. Tutustu partion nykyiseen strategiaan täällä.

Vuosien 2025 ja 2026 aikana valmistelemme yhdessä partion uuden strategian, joka ohjaa meitä valinnoissamme vuodesta 2027 alkaen.

Strategiaprosessi jakautuu kolmeen vaiheeseen: tilannekuvan muodostaminen, strategisten valintojen tekeminen ja strategian toimeenpanon suunnittelu.

Ensimmäisessä vaiheessa olemme muodostaneet tilannekuvan: hallitus ja järjestön johto on laatinut toimintaympäristön analyysin, syventänyt ymmärrystä partion nykytilasta ja sidosryhmien odotuksista sekä arvioinut nykyisen strategian heikkouksia ja vahvuuksia. Ensimmäinen vaihe on toteutettu loppukevään 2025 ja alkusyksyn 2025 aikana.

Toisessa vaiheessa teemme strategisia valintoja: tunnistamme yhdessä ne kysymykset, joihin partion strategian tulee vastata, hahmottelemme strategisia tavoitteita, muotoilemme partion tulevaisuudenkuvaa avaavan vision sekä sanoitamme partiotoiminnan tarkoitusta mission kautta. Toinen vaihe ajoittuu loppusyksyyn 2025 ja alkukeväälle 2026.

Kolmannessa vaiheessa suunnittelemme strategian toimeenpanon: määrittelemme innostavat, kunnianhimoiset ja vaikuttavuutta kuvaavat mittarit sekä laadimme toimeenpanosuunnitelman. Kolmas vaihe ajoittuu syksyyn 2026.

Strategia hyväksytään Suomen Partiolaisten 19. varsinaisessa jäsenkokouksessa marraskuussa 2026.

Strategiaprosessin vaiheita ja jo nyt aikaansaatua voit seurata tältä sivulta.

Mikäli strategiaprosessi herättää kysymyksiä, voit matalalla kynnyksellä olla yhteydessä hallituksen varapuheenjohtaja Jennaan (jenna.kankaanpaa@partio.fi).

Osallistu strategian alkuvaiheen työskentelyyn!

Strategiaa työstetään yhdessä vuosien 2025 ja 2026 aikana. Tutustu alta erilaisiin mahdollisuuksiin, jossa voit osallistua strategiatyöhön!

Osana strategiaprosessin alkuvaihetta järjestämme Suomen Partiolaisten vapaaehtoisille eli keskusjärjestön pesteissä toimiville suunnattuja avoimia Teams-iltoja. Tule mukaan antamaan näkökulmia strategiatyöhön! Teams-illat järjestetään saman sisältöisinä:

12.11.2025 klo 18–20.

27.11.2025 klo 18–20

Partioneuvosto käsittelee strategiaan liittyviä aiheita seuraavasti:

  • Järjestön johdon tapahtuma, Partion Tulevaisuusseminaari 4.10.-5.10.2025

Partion Tulevaisuusseminaarissa työstettiin toimintaympäristön analyysiä, keskusteltiin ympäröivässä yhteiskunnassa vallitsevista muutosvoimista ja hahmoteltiin vastauksia strategisiin kysymyksiin – tunnistettiin sellaisia tärkeitä kysymyksiä, joihin meidän tulee yhdessä löytää vastaukset strategiaprosessin aikana. Voit tutustua Tulevaisuusseminaarissa työstettyyn materiaaliin Jemmassa, Järjestön johto-kansiossa (alakansio Partion Tulevaisuusseminaarit).

  • Partioneuvoston syyskokous PN III/2025 29.11.-30.11.2025

Partioneuvoston syyskokous käsitteli uuden strategian rakennetta ja päätti uuden strategian kauden pituudesta.

Partioneuvosto päätti, että partiolla on yhteinen strategia, jonka kausi on 2027-2023. Partioneuvosto päätti myös partion strategian rakenteesta.

  • Partioneuvoston kevätkokous PN I/2026 11.4.-12.4.2026 ja ylimääräisen kokous PN II/2026 8.6.2026

Partioneuvoston kevätkokous käsitteli uuden strategian sisältöjä ja vahvisti osaltaan uuden strategian tavoitteet, jotka toimivat pohjana strategian toimeenpanon suunnittelulle. Partion uudessa strategiassa on kolme tavoitetta: 1) Olemme kestävän harrastamisen edelläkävijä ja jokaisen oman luontosuhteen vahvistaja, 2) Kasvatamme uuden sukupolven rohkeita ja taitavia rauhanrakentajia ja 3) Vahvistamme lasten ja nuorten hyvinvointia ja osallisuutta turvallisessa harrastusyhteisössä. Strategian kaikkia sisältöjä ohjaavat kolme periaatetta: yhdenvertaisuus ja turvallinen toimintakulttuuri, lasten ja nuorten osallisuus ja toimijuus sekä kasvu ja elinvoima.

Partioneuvoston ylimääräinen kokous käsitteli uuden strategian sisältöjä ja vahvisti osaltaan uuden strategian vision, joka toimii pohjana strategian toimeenpanon suunnittelulle. Partion uuden strategian visio on: ”Partio – jokaiselle nuorelle rohkeutta ja taitoja muuttaa maailmaa”.

Tutustu partion uuden strategian tavoitteisiin ja visioon tarkemmin täällä.

  • Partioneuvoston ylimääräinen kokous PN II/2026 3.-4.10.2026

Partioneuvoston ylimääräinen kokous antaa lausunnon jäsenkokoukselle partion uudesta strategiasta. Partioneuvoston kokousmateriaalit päivitetään partion verkkosivuille, osoitteeseen www.partio.fi/partioneuvosto.

  • Partioneuvoston syyskokous PN III/2026 28.11.-29.11.2026

Partioneuvoston syyskokous käsittelee uuden strategian toimeenpanoa ja päättää strategian toimeenpanosuunnitelmista sekä strategian mittareista. Partioneuvoston kokousmateriaalit päivitetään partion verkkosivuille, osoitteeseen www.partio.fi/partioneuvosto.

Partiopiirit ja Finlands Svenska Scouter (FiSSc) järjestävät tapahtumissaan strategia-aiheisia työpajoja. Osallistumalla partiopiirin tai FiSSc:n tapahtumiin, pääset vaikuttamaan partion uuteen strategiaan!

Tiedossa olevat tapahtumat:

  • Uudenmaan Partiopiirin lippukuntapäivä 25.10.2025
  • Finlands Svenska Scouterin syyskokous 1.11.2025
  • Lapin Partiolaisten syyskokous 1.11.2025
  • Pääkaupunkiseudun Partiolaisten piirineuvoston iltakoulu 10.11.2025
  • Järvi-Suomen Partiolaisten syyskokous 15.11.2025
  • Etelä-Karjalan Partiolaisten syyskokous 16.11.2025
  • Pohjanmaan Partiolaisten syyskokous 16.11.2025
  • Hämeen Partiopiirin syyskokous 22.11.2025
  • Kymenlaakson Partiopiirin syyskokous 23.11.2025
  • Lounais-Suomen Partiopiirin lippukuntapäivä 31.1.2026

Vuoden 2026 Kevätpäivillä keskityttiin partion uuden strategian valmisteluun, ja työstettiin strategiaa eriaiheisissa työpajoissa. Kevätpäivillä työskenneltiin partion erottautumistekiijöiden parissa, ja muodostettiin yhdessä n. 50 erottautumistekijää. Lisäksi Kevätpäivillä vastattiin strategiaan liittyviin erityisiin kysymyksiin.

Suomen Partiolaisten puheenjohtaja Eero Kivistö kutsuu samoajat ja vaeltajat keskustelemaan partion strategiasta!

Haemme Suomen Partiolaisten Tulevaisuusseminaari-tapahtumaan 50 samoja- tai vaeltajaikäistä nuorta osallistujaa, jotka haluavat ottaa osaa partion strategian toteuttamisen suunnitteluun. Oletko sinä kiinnostunut partioliikkeen tulevaisuudesta ja haluat vaikuttaa? Hae mukaan!

Tulevaisuusseminaari järjestetään 3.10.2026 n. klo 10.00-19.00 Hotelli Nuuksiossa osoitteessa Naruportintie 68, 02860 Espoo. Osallistuminen tapahtumaan on maksutonta, ja matkakulut tapahtumaan korvataan. 

Pyydämme innokkaita hakemaan osallistujiksi tämän lomakkeen kautta. Valitsemme hakijoiden joukosta 50 eri puolelta Suomea tulevaa nuorta. Priorisoimme valinnoissa sellaisia henkilöitä, jotka eivät toimi keskusjärjestön valiokuntien tai ryhmien johtotehtävissä tai partiopiirien hallitustehtävissä. Valituille osallistujille ilmoitetaan valinnasta hakuajan jälkeen.

Hakuaika osallistujaksi Tulevaisuusseminaariin on 10.8.-31.8.2026. Hakulomake löytyy täältä: Hakulomake: osallistujaksi Suomen Partiolaisten Tulevaisuusseminaariin – Täytä lomake .

Kutsua saa vapaasti välittää eteenpäin partion tulevaisuudesta ja strategiatyöstä innostuville samoajille tai vaeltajille!


Strategiaprosessin aikana työstettyjä materiaaleja

Uuden strategian rakenne

Katso kuvaus partion uuden strategian rakenteesta.

Muutosvoimat

Tutustu muutosvoimiin, joiden pohjalta uutta strategiaa valmistellaan.

Strategiset valinnat

Jotta pystymme muodostamaan partiolle uuden strategian, etsimme vastuksia joukkoon erityisiä kysymyksiä. Tutustu kysymyksiin ja niihin yhdistettyihin tavoiteteemoihin.

Kysymyksiin vastattiin Partion Kevätpäivillä. Tutustu koontiin.

Partion Kevätpäivillä esitetty materiaali

Partion Kevätpäivillä käytiin läpi strategiaprosessin kulkua sekä syksyn tapahtumien osallistamisen kautta kerättyä aineistoa. Tutustu materiaaliin.

Partion erottautumistekijät

Mikä tekee partiosta juuri partion? Mikä erottaa meidät muista järjestöistä ja harrastuksista? Kevätpäivillä työskenneltiin aiheen parissa, ja muodostettiin yhdessä n. 50 erottautumistekijää. Tutustu erottautumistekijöihin ja yhteenvetoon täällä.

Uuden strategian tavoitteet, visio ja missio

Hallitus teki esityksen jäsenkokoukselle partion strategiasta kokouksessaan 9.9.2026. Hallitus esittää jäsenkokoukselle partion strategiaksi vuosille 2027-2023 seuraavaa:

Partion uuden strategian visio on ”Partio – jokaiselle nuorelle rohkeutta ja taitoja muuttaa maailmaa”.

Partion uuden strategian missio eli toiminnan tarkoitus on poimittu suoraan partion peruskirjasta. Missio on: ”Partio on kasvatustoimintaa, jonka tavoitteena on tukea lasten ja nuorten kasvua heidän yksilölliset ominaispiirteensä huomioon ottaen. Päämääränä on persoonallisuudeltaan ja elämäntavoiltaan tasapainoinen, vastuuntuntoinen, aktiivinen sekä itsenäisesti ajatteleva paikallisen, kansallisen ja kansainvälisen yhteisön jäsen.”

Partion uudessa strategiassa on kolme tavoitetta:

  1. Olemme kestävän harrastamisen edelläkävijä ja jokaisen oman luontosuhteen vahvistaja.
  2. Kasvatamme uuden sukupolven rohkeita ja taitavia rauhanrakentajia.
  3. Vahvistamme lasten ja nuorten hyvinvointia ja osallisuutta turvallisessa harrastusyhteisössä.

Strategian kaikkia sisältöjä ohjaavat kolme periaatetta:

  • Kasvu ja elinvoima
  • Osaavat ja hyvinvoivat vapaaehtoiset
  • Yhteinen arvopohja

Tutustu hallituks esitykseen partion uudesta strategiasta.