Partiokerhot

Partiokerhot ovat Leirikesän ja Suomen Partiolaisten toteuttamia harrastuskerhoja, joita järjestetään osana Harrastamisen Suomen mallia. Partiokerhoja järjestetään peruskouluissa eri puolilla Suomea.

Partiokerho on osallistujille ilmaista, eikä se edellytä partion jäsenmaksun maksamista. Kerhossa pääsee tutustumaan partioon ja innostus voi kantaa aina harrastukseen asti!

Partiokerhotoiminta tukee lapsen kasvua ja kannustaa kehittymiseen omana itsenään ja osana ryhmää. Lapsi oppii ympäristön ja toisten ihmisten huomioimista, erilaisia taitoja, ongelmanratkaisukykyä sekä vastuunottamista. Partio on kaikille avoin, mukaan voi tulla kieleen, kulttuuriin, uskontoon ja taustaan katsomatta.

Partiokerhot ovat täynnä ystävyyttä, naurua, seikkailua, yhdessä tekemistä, luonnosta nauttimista sekä unohtumattomia elämyksiä.

Kuva: Lauri Hytti / Leirikesä

Mitä partiokerhossa tehdään?

Kuten partiossakin, myös partiokerhossa, on tärkeässä osassa yhdessä tekeminen ja turvallisessa ympäristössä uusien taitojen oppiminen.

Kerhossa voidaan esimerkiksi tutustua jokaisenoikeuksiin, vahvistaa lapsen itsetuntoa harjoituksilla tai tehdä päivän hyvä työ. Erona varsinaiseen toimintaan on se, että partiokerhoon ei kuulu partion symboliikkaa, retkiä tai leirejä, eikä siinä toteuteta varsinaista kasvattavaa partio-ohjelmaa.

Partion periaatteiden mukaisesti myöskään partiokerhoissa ei ole olemassa parasta partiokerholaista, vaan jokainen pääsee tasapuolisesti osallistumaan ja oppimaan uutta.

Kenelle partiokerho on suunnattu?

Partiokerhoa järjestetään kaikenikäisille peruskoululaisille. Tyypillisesti toimintaa on alakoululaisilla.

Miten partiokerhoon pääsee mukaan?

Partiokerhoa järjestetään peruskouluissa eri puolilla Suomea. Kysy lisää koululta tai kunnalta!

Jos paikkakunnallasi ei ole partiokerhoa, mutta haluaisit sen mukaan tarjontaan, ota yhteyttä Petra Valkoseen, petra.valkonen@partio.fi.

Valmista ohjelmaa partiokerhojen ohjaajien tueksi

Partiokerhojen ohjaajien tueksi on tehty valmista materiaalia ja ohjelmaa, mutta ohjaajat voivat myös osallistaa ohjelman suunnitteluun kerholaisia heidän kiinnostuksenkohteidensa mukaisesti.

Partiokerhojen paikkakunnat ja koulut

Partiokerhoja järjestetään eri paikkakunnilla ympäri Suomea. Katso tästä paikkakunnat ja koulut, joilla kerhoja järjestetään lukuvuonna 2025–2026.

Kerholistaus päivittyy vielä syksyn 2025 aikana ja tietoihin saattaa tulla muutoksia. Tarkista viimeisin tieto partiokerhoista koulultasi. Kerhoista ilmoitetaan syyskauden alussa koulun Wilmassa.

  • Crusellin peruskoulu
  • Hertsikan ala-aste
  • Laakavuoren ala-aste
  • Maatullin ala-aste
  • Poikkilaakson ala-aste
  • Puistopolun peruskoulu
  • Roihuvuoren ala-aste
  • Sakarinmäen ala-aste
  • Strömbergin ala-aste
  • Suutarilan ala-aste

Kerholistausta päivitetään syksyn 2025 aikana.

  • Eestinkallion koulu
  • Kilon koulu
  • Postipuun koulu
  • Jalavapuiston koulu
  • Espoo International School
  • Matinlahden koulu

Kerholistausta päivitetään syksyn 2025 aikana.

  • Hämeenkylän koulu
  • Lehtikuusen koulu
  • Mikkolan koulu
  • Rekolanmäen koulu

Kerholistausta päivitetään syksyn 2025 aikana.

  • Hämeenkadun koulu

Kerholistausta päivitetään syksyn 2025 aikana.

  • Heinävaaran koulu
  • Karhunmäen koulu

Kerholistausta päivitetään syksyn 2025 aikana.

  • Otsolan koulu

Kerholistausta päivitetään syksyn 2025 aikana.

Syksyllä 2025 järjestettävät partiokerhot päivitetään tähän syksyn aikana.

  • Lähteen koulu
  • Alasenjärven koulu

Kerholistausta päivitetään syksyn 2025 aikana.

Syksyllä 2025 järjestettävät partiokerhot päivitetään tähän syksyn aikana.

Syksyllä 2025 järjestettävät partiokerhot päivitetään tähän syksyn aikana.

  • Viholan koulu
  • Kankaantaan koulu

Kerholistausta päivitetään syksyn 2025 aikana.

  • Isoniityn koulu

Kerholistausta päivitetään syksyn 2025 aikana.

Syksyllä 2025 järjestettävät partiokerhot päivitetään tähän syksyn aikana.

Syksyllä 2025 järjestettävät partiokerhot päivitetään tähän syksyn aikana.

  • Harkkari
  • Ounasjoki
  • Ounasvaara
  • Ylikylä

Kerholistausta päivitetään syksyn 2025 aikana.

  • Sammon koulu
  • Vuoreksen koulu

Kerholistausta päivitetään syksyn 2025 aikana.

  • Suvilahden koulu
  • Vasa Övningsskola

Kerholistausta päivitetään syksyn 2025 aikana.

  • Jokikunnan koulu

Kerholistausta päivitetään syksyn 2025 aikana.

Syksyllä 2025 järjestettävät partiokerhot päivitetään tähän syksyn aikana.

  • Koulunmäen yhtenäiskoulu

Kerholistausta päivitetään syksyn 2025 aikana.

Lisätietoja

Kansikuva: Filip Eller