Olet täällä

Lippukuntien tuen avoimet pestit

Hae pestiä ottamalla yhteyttä ilmoituksessa mainittuun henkilöön. Pestit ovat haettavissa 26.5. saakka ellei ilmoituksessa toisin mainita.

Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry on Suomen suurin nuorten vapaaehtoisjärjestö, jolla on 65.000 jäsentä. Partiossa lapset ja nuoret kasvavat aktiivisiksi, itseensä ja tulevaisuuteen luottaviksi maailmankansalaisiksi. Tämän mahdollistavat noin 25 000 aktiivista vapaaehtoista. Suomen Partiolaisten keskusjärjestöpestissä pääset antamaan panoksesi muiden vapaaehtoisten työn tukemiseen, kehittämään itseäsi, hankkimaan osaamista ja ennen kaikkea nauttimaan yhdessä tekemisestä partiohengessä.


 

Laatutyökalun rakentaja         

Pestin sijainti organisaatiossa:

Lippukuntien laatukriteerit -projekti, aluevaliokunta

Pestaaja ja pestaajan yhteystiedot: Sonja Miettinen, sonja.miettinen@partio.fi, 040 722 37 11

Pestin kesto: Syksy 2018        

Pestin kuvaus: Rakennat työryhmän kanssa lippukuntien laatutyökalun, jota lähes jokainen valmentaja ja johtokolmikko jatkossa käyttää! Laatukriteerit on jo tehty aiemmassa projektissa, joten nyt muotoillaan niiden perusteella valmis käytettävä tuote.                   

Pestin vaatimukset: Kipinöit kehittämisestä ja sydämesi läikähtää lippukuntatoiminnasta. Kokemus laatutyöstä plussaa, mutta ei vaatimus. Olet valmis tekemään projektin tiiviissä aikataulussa ja käyttämään siihen aikaa n. illan viikossa ja ehkä yhden-pari viikonloppua syksyn mittaan.


 

Lippukunnanjohtajatapaamisen staabin jäsen (2-3 kpl)

Pestin sijainti organisaatiossa: Lippukunnanjohtajatapaaminen 2018

Pestin pituus: n. 1,5 vuotta

Johdettavien määrä: 6

Pestaajan yhteystiedot: Tuija Kautto, tuija.kautto@partio.fi, 0405032953

Pestin kuvaus: Lippukunnanjohtajatapaaminen järjestetään Lappeenrannassa 16.-18.11.2018. Pestissä olet tapahtuman staabin jäsen ja vastaat tapahtuman suunnittelusta ja toteutuksesta yhdessä muiden staabin jäsenten kanssa. Staabin jäsenten tarkempi työnjako tehdään, kun tiimi on kasassa.

Lippukuntien johtajat ovat partion tärkeimmät johtajat. He ratkaisevat partion menestyksen. Tässä pestissä pääset kannustamaan heitä tekemään partiosta vielä parempaa. Staabissa olet näköalapaikalla lippukuntatoimintaan ja pääset tekemään vuoden 2018 innostavinta partiotapahtumaa.

Pestissä tarvittavat taidot tai kokemus: Toimit tai olet toiminut lippukuntapestissä tai lippukuntatuen pestissä ja sinulla on näkemystä siitä, millaista tukea lippukuntien johtajat kaipaavat. Sinulla on kokemusta isoista projekteista ja kykenet hallitsemaan kokonaisuuksia. Olet tiimipelaaja, mutta uskallat myös ottaa vastuuta ja johtaa.

Pestissä pääsee oppimaan: Tässä pestissä on mahdollisuus kehittää omia projektijohtamis- ja tiimityötaitoja. Pestissä opit lisäksi organisoimista, tapahtuman tuottamista ja viestintää. Harjoittelet pestissä vuorovaikutus- ja viestintätaitoja, motivointia sekä ohjaustaitoja. Pestiä on mahdollista muokata siten, että pääset harjoittelemaan haluamiasi johtamistaitoja.

Lisätietoja: Tuija Kautto, Lippukunnanjohtajatapaamisen johtaja, tuija.kautto@partio.fi tai Sonja Miettinen, Aluetyöstä vastaava hallituksen jäsen, sonja.miettinen@partio.fi


  

Lippukuntien hallinnon asiantuntija

Pestin sijainti organisaatiossa: Aluevaliokunta

Pestin pituus: 2 vuotta tai sopimuksen mukaan

Johdettavien määrä: 1

Pestaajan yhteystiedot: Sonja Miettinen, -, sonja.miettinen@partio.fi, 0407223711

Pestin kuvaus: Saavatko hallintohimmelit sydämesi sykkimään? Pestissä koordinoit lippukuntien hallinnon tukea SP:ssä. Viet eri toiminnanalojen viestiä lippukunnanjohtajille ja lippukuntavalmentajille. Luot ohjeita ja materiaaleja, jotka tukevat lippukunnan johtamista. 

Helpottamalla lippukuntia hallintohimmeleissä olet mukana rakentamassa parempia lippukuntia. Pääset tekemään yhteistyötä erilaisten piirien ja lippukuntien kanssa. Saat rakentaa pestin mieleiseksesi ja liityt osaksi aluevaliokunnan hauskaa porukkaa!

Pestissä tarvittavat taidot tai kokemus: Hahmotat kokonaisuuksia ja olet kokenut hallintohaukka. Tunnet lippukuntien arkea, ehkä myös aluetyötä. Sinulla on myös jonkin verran kokemusta viestinnästä, ja näppäimistö pysyy sormiesi alla. Tärkeintä on kuitenkin innostus!

Pestissä pääsee oppimaan:

Opit pestissä yhdistyshallinnon kiemuroista ja järjestön johtamisesta eri tasoilla keskusjärjestössä, piireissä ja lippukunnissa. Saat kattavan kuvan SP:n toiminnasta ja lippukuntatuen kokonaisuudesta. Pestiin ei varsinaisesti kuulu johtamistehtäviä, mutta toiminnanalojen välisen ja piiriyhteistyön kautta saa harjoitella mm. Viestintä- ja koordinointitaitoja.

Lisätietoja: Sonja Miettinen, Aluetyöstä vastaava hallituksen jäsen, sonja.miettinen@partio.fi


 

Aluetyön kasvuagentti

Pestin sijainti organisaatiossa: Aluevaliokunta

Pestin pituus: 2 vuotta tai sopimuksen mukaan

Johdettavien määrä: 1

Pestaajan yhteystiedot: Sonja Miettinen,  sonja.miettinen@partio.fi, 0407223711

Pestin kuvaus: Haluatko tehdä isommin, enemmän ja paremmin? Kasvumoottorina tuet piirien aluetyötä ja lippukuntia kasvussa. Luot malleja ja materiaaleja, joiden avulla valmentajat voivat auttaa lippukuntia kasvamaan. Olet valmis kiertämään piirejä ympäri Suomen kasvun asialla mm. Koulutuksissa, lippukuntapäivissä ja luottisseminaareissa.

Olet mukana turvaamassa partion jatkuvuutta ja kattavuutta, ja edistät partion strategian toteutumista. Saat monipuolista kokemusta aluetyöstä ja pääset näkemään piirien ja lippukuntien erilaisia toimintatapoja. Saat rakentaa pestin mieleiseksesi ja liityt osaksi aluevaliokunnan hauskaa porukkaa!

Pestissä tarvittavat taidot tai kokemus: Toivottavasti olet tehnyt kasvua ennenkin. Sinulla on myös jonkin verran kokemusta viestinnästä, ja näppäimistö pysyy sormiesi alla. Kokemus lippukunnan johtamisesta, aluetyöstä tai valmentamisesta on eduksi. Pestissä tärkeämpää on kuitenkin innostus ja kiinnostus näitä teemoja kohtaan, joten kaiken muun voi oppia!

Pestissä pääsee oppimaan: Pestissä oppii ainakin kasvun johtamisesta, valmentamisesta ja lippukuntatuen kokonaisuudesta. Lisäksi kartutat tärkeitä työelämätaitoja, kuten yhteistyö- ja viestintäosaamista.  estiin ei varsinaisesti kuulu johtamistehtäviä, mutta piiriyhteistyön kautta saa harjoitella mm. Viestintätaitoja, koordinointitaitoja ja valmentamista.

Lisätietoja: Sonja Miettinen, Aluetyöstä vastaava hallituksen jäsen, Sonja.miettinen@partio.fi


 

Sisuryhmän projektipäällikkö

Pestin sijainti organisaatiossa: Aluetyö

Pestin pituus: Vuosi 2018

Johdettavien määrä: 4

Pestaajan yhteystiedot: Sonja Miettinen, Sonja.Miettinen@partio.fi

Pestin kuvaus: Sisuryhmä vastaa sisupartion edistämisestä Suomen Partiolaisissa. Vuonna 2018 sisuryhmä kehittää Sisujohtajakoulutusta eli laatii verkkokoulutuksen sisujohtajina toimiville ja sisujohtajiksi aikoville. Projektipäällikkönä pestaat tukijoukkosi ja vastaat tehtävän loppuunsaattamisesta.

Tyhjästä ei tarvitse nyhjäistä, vaan käytettävissäsi on Järvi-Suomessa kehitetty sisujohtajakurssi ja KoGi-työnä laadittu runko verkkokoulutukseen. Sisuryhmän jäsenenä pääset vaikuttamaan vammaisten ja muiden erityistä tukea tarvitsevien partiolaisten yhdenvertaisiin harrastusmahdollisuuksiin.

Pestissä tarvittavat taidot tai kokemus: Sisupartion tuntemus antaa sinulle kuvan siitä, millaisia valmiuksia koulutuksesta tulisi saada. Pestissä on hyötyä kasvatus- ja koulutusosaamisesta sekä projekteista ja verkostoyhteistyöstä. Pestiä hakevalta odotetaan tahtoa edistää sisupartiota.

Pestissä pääsee oppimaan: Projektihallinnan taitoja, sparrausta, sisupartiosta eri puolilla Suomea, verkostoitumisesta. Verkko-oppimisympäristö tulee sinulle tutuksi ja opit suunnittelemaan koulutuskokonaisuuden. Sisuryhmään kuuluu tällä hetkellä 3 jäsentä, jotka todennäköisesti jatkavat tukenasi. Vastaat heidän johtamisestaan.

Lisätietoja: Pesti soveltuu erinomaisesti KoGi-työksi tai vaikkapa opinnäytetyöksi. Sisukoordinaatioryhmä tukee sinua tehtävässäsi.


 

Sisutoiminnan piiriyhteyshenkilö

Pestin sijainti organisaatiossa: moninaisuusryhmä

Pestin pituus: 2 vuotta

Johdettavien määrä: 1

Pestaajan yhteystiedot: Robert Sundman, robert.sundman@partio.fi,

Pestin kuvaus: Sisutoiminnan piiriyhteyshenkilö toimii piirien ja keskusjärjestön välisen sisukoordinaatioryhmän koollekutsujana ja osallistuu moninaisuusryhmän työskentelyyn. Saat olla mukana kehittämässä sisupartiotoimintaa monipuolisesti lippukunta-, piiri- ja keskusjärjestötasolla ja sitä kautta pääset vaikuttamaan vammaisten ja muiden erityistä tukea tarvitsevien partiolaisten yhdenvertaisiin harrastusmahdollisuuksiin.

Pääset toimimaan sisupertion ytimessä ja voit omalla toiminnallasi parantaa sisupartiotoiminnan valtakunnallista tasalaatuisuutta.

Pestissä tarvittavat taidot tai kokemus: Pestissä eduksi on kokemus sisupartiosta. Pestissä on hyötyä piirien ja keskusjärjestön organisaatioiden toiminnan tuntemisesta sekä projekteista ja verkostoyhteistyöstä. Pestiä hakevalta odotetaan tahtoa edistää sisupartiota.

Pestissä pääsee oppimaan: Opit keskusjärjestön kokous- ja päätöksentekokäytännöt ja päätettyjen asioiden jalakuttamiseen liittyviä käytännön toimia. Sisutoiminnan piiriyhteyshenkilö tukee sisujohtajapäivien järjestäjää yhdessä toimiston työntekijän kanssa. Myös sisukoordinaatioryhmän kokoonpanon hallinta yhdessä piirien ja keskusjärjestön työntekijöiden kanssa opettaa organisointitaitoja.


  

Aluevaliokunnan viestintävastaava

Pestin sijainti organisaatiossa: Aluevaliokunta

Pestin pituus: 2 vuotta

Vapaaehtoisen rooli pestissä: Osaaja (Tarjoaa partion käyttöön aikaansa ja osaamistaan. Jokaisella on osaamista)

Johdettavien määrä: 0

Pestin vaatima ajankäyttö: Pesti sisältää noin 10 aluevaliokunnan kokousta ja viestintävastaavien kokoukset.

Työtehtävät ja vastuut pestissä: Aluevaliokunnan viestintävastaavan tehtävänä on koota viestinnän kannalta oleelliset asiat ja rakentaa yhdessä muiden valiokuntien viestintävastaavien ja puheenjohtajistojen kanssa lippukuntatyön kokonaisuutta. Huolehdit yhdessä muiden vapaaehtoisten ja toimiston kanssa siitä, että piireille ja lippukunnille on selvää, mitä tukea heillä on käytössään keskusjärjestön toimesta. Seuraat valiokunnan työskentelyä ja varmistat, että tekeillä oleville asioille sovitaan viestintä-, jalkautus-ja yhteistyökuviot. Autat tehtävässäsi myös valiokunnan jäsenten ja ryhmien viestinnässä.

Pestissä tarvittavat taidot tai kokemus: Aikaisempi kokemus viestinnän tehtävistä on pestissä eduksi. Piirin aluetyön sekä lippukunnan perusarjen tunteminen helpottaa pestin hoitamista.

Pestissä pääsee oppimaan: Verkostoitumista, piirien tuntemista, lippukuntien tukemisen kokonaisuutta

Pestissä pääsee harjoittelemaan seuraavia johtamistaitoja:itsensä johtamista, organisointikykyjä, monipuolisen organisaation viestinnän hallintaa

Pestaajan yhteystiedot:Sonja Miettinen, p. 0407223711, sähköposti: Sonja.Miettinen@partio.fi

Hakuaika pestiin päättyy: 10.9.2017

 


 

Sisutoiminnan asiantuntija

Pestin sijainti organisaatiossa: Aluevaliokunta

Pestin pituus:  1-2 vuotta

Johdettavien määrä: 0

Pestiesimiehen yhteystiedot: Robert Sundman, robert.sundman@partio.fi

Pestin kuvaus: Sisuryhmä vastaa sisupartion edistämisestä Suomen Partiolaisissa. Tänä vuonna sisuryhmä tukee piirejä, jotka kehittävät uusia tapoja tehdä partiota. Sisuryhmän jäsenenä tuet sinulle nimettyä piiriä sisuaiheisissa projekteissa. Tehtävänäsi on sparrata ja toimia yhteyshenkilönä SP:n ja piirin välillä. Vastaat aikataulujen sopimisesta piirin kanssa ja tuet aikataulussa pysymistä. Työ on osa 100 tapaa tehdä partiota -hankkeita.

Pestissä tarvittavat taidot tai kokemus: Pestissä eduksi on kokemus sisupartiosta, mutta se ei ole välttämätöntä. Pestissä on hyötyä kasvatus- ja koulutusosaamisesta sekä projekteista ja verkostoyhteistyöstä. Pestiä hakevalta odotetaan tahtoa edistää sisupartiota. Keskeistä on ajanhallinnan osaaminen.

Sisuryhmän jäsenenä pääset vaikuttamaan vammaisten ja muiden erityistä tukea tarvitsevien partiolaisten yhdenvertaisiin harrastusmahdollisuuksiin.

Pestissä saat mahdollisuuden oppia: Projektihallinnan taitoja, sparrausta, sisupartiosta eri puolilla Suomea, verkostoitumisesta

Pestissä saat mahdollisuuden harjoitella seuraavia johtamistaitoja:Itsensä johtamista ja ryhmän vetäjänä toki myös muiden ryhmäläisten motivointia ja projektin vetämistä.