Olet täällä

Partiolaiset ympäri Suomen valtaavat Salon kadut

Suomen Partiolaisten nuoret vapaaehtoiset järjestävät 15-17-vuotiaiden partiolaisten valtakunnallisen ohjelmatapahtuma Explon 20.–22.10.2017. Explo kokoaa Saloon 1200 osallistujaa ja 200 vapaaehtoista tekijää ympäri Suomea. Viikonlopun ohjelma koostuu erilaisista ohjelmapoluista, iltaohjelmista sekä sunnuntaina pidettävistä messuista.

Monet suuret partiotapahtumat sijoittuvat tyypillisesti metsään, mutta Explossa otetaan haltuun niin luonto- kuin kaupunkiympäristökin. Majoittuminen tapahtuu keskusta-alueen kouluilla ja lisäksi ohjelmia järjestetään muun muassa Salohallilla ja Salon uimahallissa. Toki metsääkään ei unohdeta, ja esimerkiksi valinnainen Mennään metsään -ohjelma järjestetään Teijon kansallispuiston maisemissa.

Lauantaina 21.10. järjestettävillä ohjelmapoluilla on jokaisella oma teemansa, joista osallistujat ovat saaneet itse valita mieluisensa.  

SETUP-ohjelmapolku esimerkiksi vie nuoret katsomaan maailmaa VR-lasien läpi sekä pohtimaan tulevaisuuden teknologiaa ja tiedettä. Oletko valmis? -ohjelmapolulla osallistujat pääsevät simulaatioon, jossa koko Suomen sähköt katkeavat kokonaan. Jännittäviä tilanteita ja itsensä ylittämistä on luvassa, kun sähkölämmityksestä tai puhelimen lataamisesta ei ole tietoakaan.

Mennään metsään! -ohjelmapolku taas tutkii luonnossa liikkumista kansallispuistojen ylläpidon näkökulmasta. Lisäksi tutustutaan siihen, miten itse voi saada metsässä liikkumisesta vähän enemmän irti. Eksynyt Salossa? -ohjelmapolulla sen sijaan tutustutaan uusimpiin kaupunkisuunnistuksen trendeihin.  

Vetäviä ohjelmanumeroita ovat myös lauantai-illan partiobileet Salohallilla klo 20-24 sekä sunnuntaina järjestettävät, yli 30 partioaiheisen näytteilleasettajan messut niin ikään Salohallilla sunnuntaina klo 10-12.

Lue lisää: explo.partio.fi

Kuva: Otto Virtanen