Olet täällä

Partiolukioon opiskelijaryntäys

Pihtiputaan lukion partio- ja johtajalinja tulee vuosi vuodelta suositummaksi. Kevään yhteishaussa partiolinjalle haki 17 opiskelijaa, joista tusinan verran oli ulkopaikkakuntalaisia. Tulevana syksynä 8.8.2018 alkava partiolinjan vuosikurssi tulee olemaan tähänastisista suurin, koska kaikki linjalle hakeneet 17 opiskelijaa otetaan mukaan sisään. Myös kesän lisähaun kautta on vielä mahdollista ilmoittautua partiolinjalle.

Linjalle hakenut 16-vuotias kotkalainen Milla Paavilainen kertoo valinneensa partiolukion sen erityisyyden vuoksi.

”Koin, että lukion ohella partio saattaisi jäädä vähemmälle, joten sen kuuluminen lukioon oli minulle sopivin ja mieluisin ratkaisu. Ja partiolukio kuulosti hauskalta kokemukselta!”, kertoo Paavilainen. Paavilainen toimii lippukunnassaan Merituikuissa tarpojavartion johtajana sekä omassa ikäkaudessaan samoajana.

”Pidän johtamisesta ja haluan jatkaa sitä aikuisenakin. Partiolukion käyneenä tulisin olemaan kokemusta rikkaampi.”

Partiolinja on ollut aktiviisesti esillä partiomedioissa, piireissä ja lippukunnissakin. Linjalaiset olivat mukana myös SamoajaEXPLOissa vuosina 2015 ja 2017. Tällä hetkellä ensimmäisellä ja toisella vuosikurssilla opiskelee yhteensä kymmenen opiskelijaa. Ensimmäiset ylioppilaat valmistuvat linjalta tulevana lakkiaispäivänä. 

”Partio- ja johtajalinja on ainoa laatuaan Suomessa. Partioharrastuksen yhdistäminen lukio-opintoihin on täällä mahdollista. Opiskelijamme ovat viihtyneet linjalla. Toimintatavat ja sisällöt ovat sopineet myös ei-partiolaisille”, kertoo partio- ja johtajalinjan vetäjä Taina Asikainen Pihtiputaan lukiosta.

Lisätietoja lukion nettisivuilta tai Instagramista: @partiolukio

 

Teksti: Jaana Hopeakoski

Kuvat: Jura Nurminen ja partiolukion kuva-arkisto