Olet täällä

Suomen Partiolaiset käynnistää valtakunnallisen osaamiskeskustoiminnan

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Suomen Partiolaisille valtionapukelpoisuuden valtakunnallisen nuorisoalan osaamiskeskuksen toimintaan vuoden 2018 alusta. Partion osaamiskeskustoiminnan päätehtävänä on kehittää työkaluja, menetelmiä ja toimintamalleja osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamiseen oppilaitoksissa, työelämässä ja vapaaehtoistoiminnassa. Käytännössä osaamiskeskus jatkaa ja laajentaa partiolaisten jo vuonna 2013 aloittamaa työtä vapaaehtoistoiminnassa ja harrastuksissa hankitun osaamisen näkyväksi tekemiseen.

Suomen Partiolaisten osaamiskeskus on yksi kolmesta nuorisotyön palvelujen, laadun ja menetelmien kehittämiseen keskittyvästä osaamiskeskuksesta. Kaikkiaan erilaisia nuorisoalan osaamiskeskuksia perustetaan 12. Niiden toimintaa toteuttavat erilaiset järjestöt ja kunnat sekä niiden yhteenliittymät.

Osaamiskeskustyötä johtaa Suomen Partiolaisten kasvatusjohtaja Timo Sinivuori. Yksi osa osaamiskeskustoimintaa on vuoden 2018 alusta käynnistetty partion Työelämätaitojen ohjelma, jonka projektipäällikkönä toimii Laura Kalervo. Lisäksi osaamiskeskustiimiin tullaan mahdollisesti rekrytoimaan osa-aikainen työntekijä. Partion luottamushenkilöt, Osaamisverkosto ja muut verkostot ovat keskeisessä roolissa osaamiskeskustoiminnassa.

Osaamiskeskus on tunnustus ja jatkoa #kovaaosaamista-projektille

Euroopan unioni antoi vuonna 2013 suosituksen, jonka mukaan kaikilla mailla pitää olla ohjeistus, miten oppilaitosten ulkopuolella hankittua osaamista voidaan tunnustaa. Siitä alkaen partiossa on tehty pitkäjänteistä työtä harrastus- ja vapaaehtoistoiminnassa hankitun osaamisen tunnistamiseksi ja tunnustamiseksi.

 - Jo noin 80 prosenttia yli 25-vuotiaista suomalaisista partiolaisista hyödyntää partioharrastuksen kautta oppimiaan taitoja työelämässä. Systematiikka opitun tunnustamiseen ja näyttämiseen on kuitenkin vielä kehitteillä. Osaamiskeskuksen avulla voimme kehittyä itse lisää ja jakaa näitä malleja myös muiden hyötykäyttöön, kasvatusjohtaja Timo Sinivuori uskoo.

Sinivuoren mukaan partiokurssien hyväksyminen osaksi opintoja sekä harrastuksessa hankittujen taitojen hyödyntäminen nopeuttaa valmistumista, ehkäisee syrjäytymistä ja kannustaa nuoria aktiivisuuteen. Harva osaa kuitenkaan hyödyntää mahdollisuuksia täysimääräisesti.

- Osaamiskeskuksen tavoitteena on muun muassa rakentaa virtuaalinen tulkintatyökalu, joka auttaa niin nuoria, järjestötoimijoita, nuorisotyöntekijöitä kuin opettajia ymmärtämään ja tunnistamaan entistä paremmin, miten muualla opittu palvelee osana opintoja. Kyseessä on täysin uusi työkalu nuorisotyön toimijoille, Sinivuori kertoo.

Lisäksi suunnitelmissa on esimerkiksi testata uudenlaista vertaisarviointimallia sekä tuottaa uusia digitaalisia osaamismerkkejä ja laajentaa niiden käyttöä.

Osaamiskeskusten tehtävänä on kehittää ja edistää nuorisoalan osaamista, asiantuntijuutta ja tiedonkulkua nuorisolain mukaisesti. Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää osaamiskeskuksille valtionapukelpoisuuden  kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Partiolaisten osaamiskeskuksen osana toteutettava partion Työelämätaitojen ohjelma rahoitetaan Punainen Sulka -keräyksen tuotoilla.

 

Lisätietoja osaamiskeskuksesta: Timo Sinivuori, puh. 0400 511 534, timo.sinivuori@partio.fi