Uudistunut retkiruokaopas houkuttelee luontoon syömään

Partiolaisten retkiruokaoppaan uudistunut versio antaa eväät lähteä ulos nauttimaan yhteisistä ruokahetkistä ja opastaa retkeilijää kestäviin valintoihin. Ahlmanin sekä partiolippukunta Vesilahden Valkohäntien yhteistyössä päivittämän oppaan retkiruokailuvinkit ja reseptit löytyvät jatkossa retkeilijöiden suosimalta Metsähallituksen Luontoon.fi-sivustolta.

Alun perin vuonna 2002 paperisena tuotettu Retkiruokaopas julkaistiin nyt sisällöltään uudistettuna verkkoversiona. Ohjeet on nivottu osaksi retkeilijöiden suosimaa Luontoon.fi-verkkopalvelun Retkeilijän ABC –osiota www.luontoon.fi/retkeilynabc/retkiruoka, josta oppaan voi myös halutessaan tulostaa mukaan kahdessa osassa: retkiruoan yleisohjeet ja retkiruokaohjeita.

– Luontoon.fi-sivustosta löytyi hyvä uusi koti partiolaisten retkiruokaoppaalle. Näin opas on suuremman yleisön ulottuvilla ja työ hyödyttää useampia retkeilijöitä ja tuo samalla näkyvyyttä myös partiolaisten hienolle toiminnalle, iloitsee oppaan uudistamishanketta koordinoinut Eeva Ylinen Ahlmanilta.

Retkiruokaoppaan uudistamisesta vastasi Ahlman ja mukaan suunnitteluun saatiin Suomen Partiolaiset. Agronomi ja kotitalousopettaja Niina Mayer tuotti oppaan sisällöt ja partiolippukunta Vesilahden Valkohännät Jaana Marttilan johdolla osallistui reseptien testaamiseen käytännössä. Oppaan uudistamistyön rahoitti maa- ja metsätalousministeriö.

Retkiruokaopas neuvoo kestäviin valintoihin

Uudistetussa oppaassa on aikaisempaa vahvemmin huomioitu kestävän kehityksen näkökulma ja satokausiajattelu, sekä tuotu esille ruoan alkuperään ja reittiin liittyvää tietoa.

– Olemme Parasta pöytään Pirkanmaalta -hankkeessa tehneet yhteistyötä Vesilahden Valkohännät -lippukunnan kanssa, jotta lähiruokaa saataisiin enemmän mukaan ja esille partiotoimintaan, kertoo Ylinen.

Retkiruokaoppaan resepteissä suositaankin nyt mahdollisuuksien mukaan lähellä tuotettuja raaka-aineita ja vinkataan, kuinka retkeilijä voi valinnoillaan kuormittaa mahdollisimman vähän ympäristöä.

– Halusimme tuoda oppaaseen myös enemmän perustietoa kuivaamisesta ja muusta säilönnästä. Taidot auttavat retkeilijää ottamaan itse huomioon tulevien retkien ruokailut jo sesonkien aikana, jolloin lähellä tuotettuja raaka-aineita on tarjolla ja ne ovat myös edullisimmillaan. Näin retkelläkin voidaan syödä itse puhtaista kotimaisista raaka-aineista valmistettua ruokaa, kertoo Ylinen.

Uudessa oppaassa on reseptejä aikaisempaa runsaammin, noin 30 sivun verran. Lisäksi oppaassa on

paljon tietoa retkiruoan suunnittelusta, ateriarytmistä ja energiantarpeesta sekä hygieniasta, juomavedestä, välineistä, jätehuollosta ja luonnonantimien hyödyntämisestä.

Partiolaisten Retkiruokaopas Luontoon.fi-sivustolla www.luontoon.fi/retkeilynabc/retkiruoka