Ajankohtaista

Lahjoitukset keräsi lähes 300 000 euroa vähävaraisten lasten ja nuorten leirimaksuihin

14.6.2022

Suurleiri Kajo kokoaa 13 500 partiolaista Evolle heinäkuussa. Suomen Partiolaiset on myöntänyt stipendejä leirimaksun kattamiseksi vähävaraisille lapsille ja nuorille. Lahjoituksia tekivät niin yritykset, säätiöt, yleishyödylliset organisaatiot kuin yksityishenkilöt. Lahjoituksilla mahdollistettiin leiristipendi 1300 osallistujalle.

Kajon leirikokemus on haluttu tarjota myös kaikille heille, joiden oma elämäntilanne ei olisi mahdollistanut leirimaksun maksamista. Stipendejä varten kerättiin yhteensä huikeat 290 000 euroa. Summa saatiin kokoon lukuisten yritysten, säätiöiden ja yksityisten lahjoittajien ansiosta.

– Olemme hurjan kiitollisia kaikille lahjoittajille. Ilman teitä ikimuistoinen leirikokemus olisi jäänyt monelta kokematta, Suomen Partiolaisten toiminnanjohtaja Kaisa Leikola toteaa.

Stipendejä myönnettiin kattamaan koko leirimaksu tai puolet leirimaksusta. Pääsääntöisesti stipendit on myönnetty partion kohderyhmäikäisille, 7–22-vuotiaille partiolaisille.

–  Joissain tapauksissa stipendien avulla on tuettu myös kohderyhmäiän ylittäneitä vähävaraisia partiolaisia, jotka toimivat leirillä palvelutehtävässä ja mahdollistavat näin leirin toteutusta lapsille ja nuorille, Leikola kertoo.

Yhteensä stipendejä haki noin 1 800 osallistujaa. Stipendit on myönnetty perheen tulojen ja sosiaalisen tilanteen perusteella. Stipendihakemukset käsitellyt työryhmä koostui ammattinsa puolesta sosiaali- tai vastaavalla alalla työskentelevistä partion vapaaehtoisista.

Partiossa saadut kokemukset kantavat pitkälle

Stipendikassan keräämisestä vastasi Partiosäätiö, jonka tehtävänä on tukea laadukkaan partiotoiminnan edellytyksiä. Säätiö on jo yli 60 vuotta tukenut taloudellisesti suomalaista partioliikettä.

–  Haluamme olla mukana varmistamassa, että perheen taloudellinen tilanne ei ole este yhdenkään lapsen tai nuoren partioharrastukselle, Partiosäätiön neuvottelukunnan puheenjohtaja Leena Niemistö kertoo.

Kuuden vuoden välein järjestettävät suurleirit ovat partioarjen kohokohtia, jotka antavat ainutlaatuisia kokemuksia ja elämyksiä.

–  Erityisen tärkeää on, että partiossa saadut kokemukset, ystävät ja taidot auttavat nuorta löytämään oman paikkansa yhteiskunnassa. Partiossa muodostuvat tiiviit ystävyyksien tukiverkot kantavat vaikeidenkin elämänvaiheiden läpi, Partiosäätiön hallituksen puheenjohtaja Kalle Virtanen muistuttaa.

Stipendirahastoa ovat olleet tukemassa

Hämeen Partiopiiri
Kirkkohallitus
Lounais-Suomen Partiosäätiö
LähiTapiola
Neste
OLVI-säätiö
Paikalliset Lionsklubit
Pääkaupunkiseudun Partiosäätiö
Ragnar Ekbergin Säätiö
Rantapolku-säätiö
Satakunnan Partiosäätiö
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra
Telia Finland
Turun Metsänkävijät
Turvallisuuden tukisäätiö

Osa lahjoittajista ei halunnut nimeään julkaistavan.

Lisäksi stipendirahastoa ovat kartuttaneet Kajolle osallistuvien vapaaehtoiset lahjoitukset.