Ajankohtaista

Metsähallitus ja partio jatkavat hyvin toteutunutta yhteistyötään

9.12.2020

Partio ja Metsähallitus jatkavat yhteistyötä lasten ja nuorten luontosuhteen parantamiseksi. Hyvä yhteistyö jatkuu nyt uuden kumppanuussopimuksen puitteissa, joka on voimassa vuoden 2023 loppuun asti.

Yhteistyön tavoitteena on kehittää lasten ja nuorten vastuullista luontosuhdetta ja luonnonvarojen kestävää käyttöä. Tätä toteutetaan tapahtumien ja yhteisen viestinnän keinoin osallistamalla lapsia ja nuoria sekä soveltaen partiomenetelmää.

”Sekä partion että Metsähallituksen uusissa strategioissa nousee keskiöön ilmastonmuutoksen torjunta. Tätä voidaan tehdä vaikuttavimmin yhteistyössä ja uskomme, että Metsähallitus on tässä meille hyvä kumppani. Partiolaisen ihanteena on rakastaa luontoa ja suojella ympäristöä. Partio kasvattaa nuoria vaikuttamaan omaan elinympäristöönsä ja tapahtumayhteistyön kautta voimme tuoda nuorten näkemyksiä myös Metsähallituksen suuntaan ja oppia toisiltamme. Odotan innolla erilaisia mahdollisuuksia, joita yhteistyö voi tuoda tullessaan”, iloitsee Suomen Partiolaisten toiminnanjohtaja Kaisa Leikola.

“Metsähallituksen tuore “Kasvatamme huomista” -strategia toteutuu parhaiten avoimessa yhteistyössä hyvin kumppaneiden, kuten partiolaisten kanssa. Meitä yhdistää vastuullinen, ylisukupolvinen toimintaa, jonka tavoitteena on luonnon arvon ja yhteisen varallisuuden vastuullinen kehittäminen yli sukupolvien”, sanoo Metsähallituksen pääjohtaja Juha Niemelä.

Tärkeä osa yhteistyötä on Evon leirialueen kehittäminen sekä muiden mahdollisten leirialueiden kartoittaminen. Yhteistyönä perustetulla Evon nuorisoleirialueella on vietetty monia unohtumattomia leirejä ja tapahtumia. Partio tarvitsee jatkossakin paikkoja, joissa järjestää isoja leirejä ja tapahtumia ja toteuttaa vaikuttavaa ympäristökasvatusta.

Partiolaiset kunnostavat puroa
Pääkaupunkiseudun Partiolaisten Kliffa partioleirillä kesällä 2018 toteutettiin osana leiriohjelmaa yhteistyössä Metsähallituksen kanssa tempaus, jossa leiriläiset kunnostivat Luutajoen taimenpuroa Evon retkeilyalueella. Kuvaaja Hanna Kimmonen.