Joulutarinan ensimmäinen osa

Täältä löydät partiolaisten joulutarinan 2023 ensimmäisen jakson. Leppäkerttuäiti kertoo lapsilleen joulusta ja pieni Keijo-leppäkerttu tekee päätöksen, joka vie sen seikkailuun. Uudet jaksot ilmestyvät aina adventtisunnuntaisin. Muista mahdollisuus ilahduttaa ystävää aineettomalla lahjalla, ja lahjoita partioharrastus vähävaraiselle lapselle!

kirjoittaja: Ninka Reittu

lukija: Anna Brear

kuvitukset: Ninka Reittu


Leppäkerttu, joka halusi nähdä joulun, osa 1: Ihmeellinen talven juhla 

Olipa kerran pieni Leppäkerttu Keijo. Keijo oli ihan ihan pieni, niin pieni, että kun se lentää suristeli ilmassa, sen olemassaolon tiesi vain äänestä.

Sehän on selvää, että leppäkertut tykkäävät kesästä. Silloin kotimetsä kuhisee elämää ja ötököiden surinaa. Kun kesän jälkeen ilmat viilenevät, leppäkerttuperhe alkaa valmistautua käymään talvihorrokseen.

Eräänä syysiltana leppäkerttujen pesässä äitileppäkerttu kertoi Keijolle Joulusta.

-Se on ihmeellinen talven juhla, jota vietetään kaikkein pimeimpään aikaan vuodesta. Sen jälkeen aurinko palaa hiljalleen takaisin valaisemaan, äiti kertoi. Se kertoi herkuista ja lahjoista ja kaikesta, minkä se joulusta tiesi.

Keijo kuunteli silmät suurina ja päätti, että tänä vuonna se ei aikoisi nukkua koko talvea tuon kaiken ihmeellisen ohi niin kuin tavallisesti, vaan haluaisi nähdä oikean joulun. Se ei menisi kivenkoloon horrokseen nukkumaan muiden leppisten kanssa.

 Leppäkerttuperhe oli suuri. Siihen kuului äiti ja isä sekä viisitoista pientä leppäkerttua, joista Keijo oli kaikista pienin. Tavallisesti leppäkertut tekivät pesään suuren siskonpedin, johon kaikki he mahtuivat hyvin nukkumaan. Mutta nyt Keijo kökötti sitkeästi valveilla, kun kaikki muut tuhisivat sikeästi.

Pikku Keijo odotti koko syksyn talven ja joulun tuloa. Viimein satoi ensilumi, joka peitti koko metsän kauniiseen valkoiseen vaippaansa. Keijo tiesi, että nyt joulu oli lähellä.

Leppäkerttu Keijo oli kuvitellut olevansa ainoa pikku otus, joka oli jalkeilla talviaikaan, vaan siinäpä se oli väärässä.

Kun ensilumi satoi, se paljasti metsän pienet kulkijat. Kun Keijo aamulla ensimmäisen kerran kömpi pesästä talviseen ilmaan, se huomasi lumipeitteisen maan täyttyneen pienistä jalanjäljistä.

-Voi miten jännää! se hihkaisi. Yhtään sen enempää ajattelematta Keijo loikkasi pieniin huopatossuihinsa, kiskoi kaulahuivin kaulaansa ja säntäsi ulos.  

Keijo lähti kulkemaan jälkiä seuraillen, se oli niin innoissaan, että unohti kokonaan katsoa ympärilleen. Pienet tuntosarvet vain vipattivat, kun se meni pitkin mantuja nenä melkein maata viistäen. Huomaamattaan se ajautui hyvin kauas kotikivestä, joka pian katosi kokonaan näkyvistä.

Silloin pieni leppäkerttu havahtui katselemaan ympärilleen. Metsä oli muuttunut täysin, se oli kauniin sininen ja hämärä, mutta samaan aikaan vieras ja jännittävä. Keijo ei ollut koskaan nähnyt kotimetsää sellaisena.

Kaikki tuttu oli kadonnut, eikä se tunnistanut puita eikä kiviä, ja kaiken kukkuraksi metsästä olivat kadonneet äänet. Linnut eivät laulaneet, eivätkä puiden lehvät havisseet, jokainen heinänkorsi oli peittynyt lumivaippaan tai jäätynyt liikkumattomaksi.


Ilahduta ystävää aineettomalla lahjalla

Osta partiolaisten aineeton lahja
Kuvitus: Ninka Reittu

Onko ystävälläsi jo kaikkea? Anna lahjaksi aineeton joululahja, jolla mahdollistetaan vähävaraisen lapsen harrastus.