Partiolaisten joulutarinan 2023 kolmas jakso on julkaistu. Korkeimman kuusen latvasta näkee pitkälle. Näkeekö sieltä myös leppäkerttujen kotikiven? Uudet jaksot ilmestyvät aina adventtisunnuntaisin. Muista mahdollisuus ilahduttaa ystävää aineettomalla lahjalla, ja lahjoita partioharrastus vähävaraiselle lapselle!
Kirjoittaja: Ninka Reittu
Lukija: Anna Brear
Kuvitukset: Ninka Reittu
Leppäkerttu, joka halusi nähdä joulun, osa 3: Kurren tähystyspaikka
Leppäkerttu Keijo piti tiukasti kiinni, kun se matkusti oravan selässä puunrunkoa ylöspäin kohti kuusen latvaa. Kuusen oksisto kätki sisäänsä taianomaisen maailman. Metsänväki oli liikkeellä talvellakin. Ja kukapa olisi uskonut, että puiden oksilla oli lukematon määrä pikkuruisia taloja! Talojen ikkunoista kurkisteli kaikenlaisia pikku ötököitä, jotka tiirailivat heidän menoaan kummissaan.
-En tiennyt, että näin monet pienet eläimet ovat talvella valveilla, leppäkerttu sanoi. Se oli kuvitellut olevansa ainoa. Mutta muutamia sinnikkäitä ötököitä oli todellakin valveilla myös talvella. Ne olivat kankeita ja hitaita, mutta touhusivat pieniä talviaskareitaan ja sytyttelivät pieniä kynttilöitä talojensa ikkunoihin valaisemaan pimeää. Silti suurin osa hyönteisistä oli horrostamassa koloissaan tai maan alla, ja metsäluonto oli kesään verrattuna hyvin hiljainen.
Kun Kurre ja pikku Keijo viimein saapuivat metsän korkeimman kuusen latvaan, oli taivas jo täyttynyt miljoonista tähdistä. Keijo istui oksalle ja katseli ympärilleen ihmeissään. Maisema oli sanoin kuvaamattoman kaunis ja henki joulun taikaa. Jos katseli ja kuunteli oikein tarkkaan, saattoi miltei kuulla tähtien helisevän hiljaa. Yöllä oli oma musiikkinsa.
Sitten Keijo tunsi, miten oravan pörröinen häntä kietoutui sen ympärille. Olipa mukavaa, että tästä kylmästä paikasta oli löytynyt ystävä, jolla oli suuri pörröinen häntä ja lämmin hymy.
Ja samaan aikaan Kurre mietti mielessään, miten hauskaa oli, että metsästä oli löytynyt tuollainen pieni ystävä, jolle hän sai esitellä talvista metsää ja jota saattoi myös auttaa tiukan paikan tullen.
-Ollaanko aina ystäviä, myös talven jälkeen? kysyi Keijo.
-Totta kai, olipa sitten mikä vuodenaika tai vuosi tahansa. Vastasi Kurre. Molemmat huokasivat tyytyväisinä.
Keijo katseli maisemaa oikein tarkasti. Täältä näki laaksoon ja lähitaloihin myös hyvin. Aiemmin kiven päältä näkynyt punainen tupa erottui täältä vielä paremmin. Talosta kuului iloista musiikkia ja ihmisten naurua, kun siinä asuva perhe asettui jouluaattoillan viettoon.
He näkivät, kuinka lapset kantoivat tupaan kuusen ja asettivat sen keskelle tuvan lattiaa. Pian he alkoivat koristella kuusta kiiltävillä palloilla ja kultanauhoilla.
-Ne ovat joulukoristeita, tiesi Kurre kertoa. Keijo ei halunnut räpäyttää silmäänsäkään, että siltä ei vain menisi ohi mitään joulusta.
Aikuiset laittoivat punaisen tuvan pöytään kaikenlaista syötävää niin paljon, että pöytä näytti notkuvan niiden painosta.
-Ihmisillä on sitten hassuja tapoja! Jos ne eivät jaksa syödä kaikkea, niin kai niillä on talvivarasto, johon laittaa loput talteen? Kurre sanoi. Se ei millään voinut uskoa, että neljä ihmistä voisi syödä peräkärryllisen ruokaa.
Eläinlapsia koko touhu hiukan huvitti.
Silloin Keijo näki punanuttuisen hahmon tallustelevan metsästä. Sen perässä seurasi poro, joka veti raskaan näköistä kuormaa.
Orava oli nähnyt saman ja henkäisi syvään. -Mitä minun oravansilmäni näkevätkään! se hihkaisi.
-Joulupukki!
-Mikä se on? Keijo kysyi hiukan huolissaan. Joulusta se oli kuullut, mutta Joulupukki oli sille täysin käsittämätön asia.
-Tuo on sellainen setä, joka tuntee kaikki maailman lapset ja tuo heille jouluna lahjoja.
-Ei kukaan voi tuntea kaikkia maailman lapsia, Keijo sanoi uskomatta korviaan.
Silloin punanuttuinen hahmo pysähtyi, kääntyi ja katsoi heihin. Hän nosti punaista hiippalakkiaan ja tokaisi – Katsopas vain, Keijo ja Kurrekos ne siellä?
Ilahduta ystävää aineettomalla lahjalla
Onko ystävälläsi jo kaikkea? Anna lahjaksi aineeton joululahja, jolla mahdollistetaan vähävaraisen lapsen harrastus.
