Joulutarinan kolmas osa

Tältä sivulta löydät partiolaisten joulutarinan 2021 kolmannen jakson. Vuoden 2022 joulutarinan kolmas jakso julkaistaan 11.12. Uudet jaksot ilmestyvät aina adventtisunnuntaisin. Muista mahdollisuus ilahduttaa ystävää aineettomalla lahjalla, ja lahjoita partioharrastus vähävaraiselle lapselle!

adventtikalenteri 2020 kissa

kirjoittaja: Anna Tommola
lukija: Paavo Kerosuo
kuvitukset: Christel Rönns

kuuntele tarina tästä

OSA 3: Yllätyspaketti

Kaikki tapahtui nopeammin kuin lapset ehtivät tajuta. Hetken aikaa lumilinnassa riehui kullankirjava pyörremyrsky.
Joulupaketilta se sisään loikannut asia tosiaankin ensin näytti: epämääräinen möhkäle pahvia, tähtikuvioista lahjapaperia ja kiiltävänkultaista lahjanauhaa. Joulupaketille epätyypillisesti möhkäle kuitenkin haukkua räksytti ja hyppäsi Leon syliin.

Leo pyllähti nurin. Amina taas oli hetkessä jaloillaan ja valppaana puolustusasemissa. Onerva Orava pelästyi niin että siltä pääsi papana suoraan Aminan pipoon.
Paperia lensi sinne tänne, nauhat viuhuivat ja kasan keskeltä ilmestyi jotain valkoista… ja pörröistä… pikkuinen koira!

Se työnsi heti kuononsa paperipussiin ja nappasi sieltä pullan. Sitten se jäi mutustelemaan herkkupalaa ja katseli pyöreillä silmillään viattomasti Leoon ja Aminaan.
Lumipallo?

Vai olikohan sittenkään, Leo ajatteli heti perään. Tämähän tuli lahjapaketissa, tai ainakin melkein. Nyt ei ollut ihan vielä aatto, mutta jos vaikka joulupukki olisi sittenkin… Jos se olikin…? Voisiko se olla…?

Leo ojensi kätensä ja rapsutti hauvaa. Sen turkki oli pehmeä, ihan tosi pehmeä. Kaikki oli tapahtunut niin yllättäen, ja kuitenkin juuri sopivasti. Hän oli toivonut koiraa, ja sitten sellainen loikkasi kuin tilauksesta hänen syliinsä.

Minä niin haluaisin pitää sen, Leo ajatteli. Poskia alkoi kuumottaa, vaikka oli kylmä. Ensimmäistä kertaa ikinä hän päätti olla kertomatta Aminalle, mitä tiesi. Hän ei varmuuden vuoksi sanoisi mitään alakerran Jaresta tai siivousmoppikoirasta, jota tämä etsi.

”Minä annan sinulle nimeksi Höpö”, hän sanoi koiralle. ”Höpö, sinä saat olla nyt minun ja asua kanssani lumilinnassa. Ainakin tämän yhden yön.”

Amina katsoi ystäväänsä ja kohotti kulmiaan. Hän ei ollut varma, pystyikö tuolla tavalla todella hankkimaan itselleen lemmikkejä. Joka tapauksessa hän lähtisi nyt kotiin. Hänellä oli omia tärkeitä ja salaisia jouluprojekteja vielä vähän kesken.

Amina heilautti kättään Leolle ja ryömi ulos.
”Laita viesti, jos kärsit vilua ja nälkää tai meinaat joutua perikatoon, jooko”, hän huikkasi vielä lumilinnan oviaukolta. Ei hän tiennyt, mitä perikato oikeastaan tarkoitti, mutta se kuulosti sopivan hurjalta.

Ei mennyt kuin puoli tuntia, kun Leon puhelin oli jo hyytynyt. Sää kääntyi iltaa kohti pakkaselle. Leo alkoi miettiä, riittäisikö kaksi takkia, jos tulisi oikein superkylmä. Ehkä hän tosiaan joutuisi perikatoon, mitä se sitten olikaan.

Koira sentään oli lämpöinen. He voisivat käpertyä toisiaan vasten, hän ja Höpö. Hän voisi vaikka rakentaa vielä erillisen lumikuopan. Hän oli oppinut talvileirillä, että vaikka lumi oli kylmää, se eristi lämpöä.

Mutta jo hetken päästä suunnitelma meni pahasti mönkään.
Leon kaivaessa naapurin Essin lapiolla kuoppaa linnan perimmäiseen nurkkaan Höpö – tai siis ehkä sittenkin Lumipallo – äkkiä höräytti korviaan, nosti päänsä ja alkoi heiluttaa häntäänsä. Se aisti jotain.

Haukkalan Jare oli tullut uudestaan pihaan. Kuului hiljainen vihellys, sitten vähän kovempi.
Lumipallo katosi salamana linnan ikkuna-aukosta ulos, räksytti innoissaan ja hyppi vasten isäntäänsä. Leo kuuli muurin takaa haukahduksia ja lempeitä toruja.

”Olitko sinä höpsö piski mennyt piiloon muuttolaatikkoon? Ja vielä siihen, missä olivat kaikki meidän joulupaperit ja koristeet. Saitpa kyllä aikaan melkoisen sotkun, tyttöseni.”
Jare lässytti koiralle, rapsutteli sitä ja nosti sen syliinsä.
”Nyt mennään putsaamaan sinun turkkisi, muru.”

Rapun ovi kolahti heidän perässään. Pihalla oli taas ihan hiljaista. Aika kului. Se tuntui pitkältä, koska Leo oli yksin. Hänen yllätyslahjansa oli poissa. Eikä se koskaan ollutkaan hänen.

Leosta alkoi tuntua hirveän kurjalta. Hän oli salannut asioita vanhimmalta ystävältään. Ja hän oli melkein ollut valmis ottamaan toisen ihmisen lemmikin ilman lupaa. Joulukin vielä, piti olla hyvä tahto.

”Senkin hölmö”, Leo ärähti ääneen. ”Kamoon kaveri, tuo nyt oli turhan epäkohteliasta”, raakkuva ääni sanoi yllättäen hänen takaansa.

Leo kääntyi. Lumimuurilla kökki pahastunut varis.
”Hei, enhän minä sinua…”, Leo yritti.

Varis ei kuunnellut vaan jatkoi nokka tanassa:
”Minusta meidän eläinten pitäisi pitää yhtä eikä arvottaa toisiamme älykkyyden perusteella. Kaikille ei näet ole suotu samoja lahjoja…”

”Lahjoja ja lahjoja”, Leo parkaisi. ”En halua ajatella mitään tyhmiä lahjoja nyt. Sitä paitsi minulla on kylmä.”

”Eihän tämä nyt vielä mitään”, Vilppu Varis aloitti viisastelevaan sävyyn. ”Tietäisitpä, millaisia talvet olivat vanhaan hyvään aikaan. Kauan sitten, kun minun isoisoisoisoisoisoisäni oli vasta munassa…”

Linnun jaaritellessa omiaan Leo kiersi kätensä jalkojensa ympärille ja painoi leuan polviin. Hytisytti. Naama oli jäässä, huppu ja takinkaulukset täynnä lunta ja koristenauhaa.

Äkkiä jokin suuri hahmo peitti pihavalon. Varis vaikeni ja pyrähti pikaisesti takavasemmalle. Sitten valtava varjo jo kurottuikin lumilinnan muurin yli – suoraan Leoa kohti.

Joulutarinan viimeinen osa julkaistaan neljäntenä adventtisunnuntaina 19.12. tällä sivustolla.


Ilahduta ystävää aineettomalla lahjalla

Kuvitus: Christel Rönns

Onko ystävälläsi jo kaikkea? Anna lahjaksi aineeton joululahja, jolla mahdollistetaan vähävaraisen lapsen harrastus.

SIIRRY JOULULAHJAKAUPPAAN