Säätonttu Tyyne ennustaa, että kolmas adventti tuo tullessaan vesisadetta ja pilkahduksen toivoa.
Anna joululahja, joka ei unohdu! Yhdessä rakennamme toiveikkaampaa huomista, jossa jokainen lapsi voi löytää ystäviä, oppia uutta ja kasvaa turvallisen yhteisön tukemana. Tee joululahjoitus, jolla tuet lasten mahdollisuutta harrastaa. Lue lisää: partio.fi/lahjoita
Kirjoittaja: Henna Ryynänen
Lukija: Anna Brear
Kuvitukset: Henna Ryynänen
Osa 3: Myöhäiset tulijat
Yksi, kaksi, kolme – JOULU!
Nyt on aika joulun, JOO!
Tontut lauloivat vuoden suurinta hittibiisiä ja tanssivat hilpeästi nuotion ympärillä. Joulukiireet eivät ainakaan sillä hetkellä painaneet yhdenkään tontun mieltä. Metsän eläimet tarkkailivat piiloistaan neljää, silminnähden rentoutunutta tonttua.
Digitonttu Betan puhelin oli vihdoin äänettömällä, ja tallitonttu Jouhi oli unohtanut patin päässään. Kotitonttu Himanen hörppi mehua, joka maistui miltei yhtä hyvältä kuin hänen oma puolukkamehunsa. Säätonttu Tyyne huomasi, että hyvässä seurassa huonokin sää unohtui.
Hän päätti kertoa seuraavaksi oman versionsa kutsun löytymisestä.
– Lupasin säätiedotuksessa pikku pakkasta ja poutaa, mutta satoikin vettä. Minulla ei tietenkään ollut sateenvarjoa mukanani ja kastuin litimäräksi ennen kuin pääsin sääasemalle. Olisin vihdoin halunnut kertoa Tonttulaakson sääkanavalla hyviä uutisia, mutten voinut luvata vieläkään lumisadetta. Pelkkää matalapainetta, puuskittaista tuulta ja tihkusadetta. Varsinainen joulu tulossa!
Tyyne puuskahti muistellessaan, miten aamu oli alkanut.
Vaihdoin kuivaa ylleni ja kiipesin portaat torniin. Kiikaroin taivaalle nähdäkseni paremmin pilvien liikkeet. Samalla etsin katseellani variksia, halusin kuulla linnuilta päivän raportin taivaanrannan takaa. Näin pikkulintuparven pyrähtävän lentoon tallin suunnalta, ja Beta kulki pitkin Tonttulaakson pääpolkua vetäen isoa televisiota pulkassaan. Variksia ei kuitenkaan sillä hetkellä näkynyt.
Ne kulkevat oman aikataulunsa mukaan, ja joskus saattaa kulua päiviä, etten kuule niistä mitään.
– Anteeksi, olen hieman yllättynyt, kuinka iso rooli linnuilla on sään ennustuksessa, Beta keskeytti.
– Voi, varikset ovat tuiki tärkeitä, mutta tietenkin hieman arvaamattomia, Tyyne hymähti.
Tontut kuuntelivat keskittyneesti, kun Tyyne jatkoi.
– Joki virtasi vielä sulana ja tuskin näillä ilmoilla aivan heti jäätyisikään. Suustani pääsi pitkä vihellys. Joella oli hirviä – tungokseen asti hirviä! Laskin ainakin viisi sarvipäätä joen matalimmassa kohdassa. Ne polkivat jaloillaan vettä ja näyttivät pyörittelevän jaloissaan jotain valkoista, ihan kuin ne olisivat pesseet pyykkiä. Lisää hirviä seisoi joen molemmilla penkoilla.
Ja sitten homma muuttui vieläkin oudommaksi!
– Kaikki hirvet menivät jonoon ja muodostivat sillan joen yli. Kuin tyhjästä toiselle rannalle ilmestyi paljon hiiriä, ainakin SATA! Hirvet nostelivat vedestä huuhtomiaan rättejä, ja hiiret kuljettivat ne siltaa pitkin vastarannalla odottaville oraville. Kurret puolestaan hyppelivät märät kantamukset mukanaan metsään, Tyyne kertoi tohkeissaan.
– Oletko nyt varma ettet SINÄ tarvitse silmälaseja? Jouhi kysyi.
– Kiikarini ovat todella tehokkaat, en voinut nähdä väärin, Tyyne vakuutteli.
Olin niin keskittynyt seuraamaan eläinten puuhia, että ihan säikähdin puhelimeni pirahdusta. Rekipajalta tiedusteltiin tarkempaa ennustetta jouluaaton säästä. Tiedolla alkoi olla kiire, koska rekeen pitäisi asentaa oikeanlaiset jalakset: lumessa puiset olisivat tietenkin parhaat, liukkaalla kelillä alle laitettiin nastajalakset, ja jos sää jatkuisi näin vetisenä, rekeen jouduttaisiin asentamaan kellukkeet. Lupasin antaa tarkan vastauksen keskiviikkoon mennessä. Puhelun loputtua kiikaroin vielä joelle, mutta siellä ei näkynyt enää mitään.
En ehtinyt asiaa sen enempää ihmettelemään. Olihan minulla vielä joulusääkin selvittämättä.
Päätin tutkia vanhoja sääpäiväkirjoja. Niitä selatessa huomasin, että lunta oli satanut usein jo marraskuussa tai viimeistään joulukuun alkupuolella. Edellinen näin märkä joulukuu nähtiin vuonna 1923, joka oli myös mittaushistorian lämpimin joulu. Reessä oli tuolloin puiset rattaat, Tyyne muisteli historiallista tapahtumaa.
Kyllähän tontut vuoden -23 suuren lumipulan tiesivät. Siitä kerrottiin jo Tonttulaakson alakoulussa.
– Vihdoin taivaalta kuului tuttua raakuntaa, kun varikset lähestyivät sääasemaa, Tyyne jatkoi. Kiiruhdin ylimmälle parvekkeelle kirjaamaan ylös lintujen kuulumiset. Harmikseni niillä ei ollut juuri mitään uutta kerrottavaa. Sadepilviä idässä, sadepilviä etelässä ja sadepilviä lounaassa. Ehkä jotain korkeapaineen tapaista pohjoisessa, mutta hyvin pienellä todennäköisyydellä saisimme lumisadetta. Annoin variksille palkkioksi jyviä, ja syötyään parvi lehahti tiehensä. Toivottavasti ne palaavat ennen keskiviikkoa, Tyyne huokaisi.
Silloin Jouhen kasvoille nousi tietäväinen ilme.
– Saatoin keksiä ratkaisun helpottamaan työtäsi. Minähän voisin rakentaa sinulle ruokinta-automaatin.
– Ja minä voisin asentaa siihen nauhurin, Beta hoksasi. – Vastineeksi sääraporteista linnut saisivat jyviä, vaikka et olisikaan paikalla.
– Linnut ovat kyllä persoja kauralle, Tyyne innostui. – Ehkä pysyvä ruokintapiste saisi ne tulemaan säännöllisemmin.
Tyyne, Beta ja Jouhi päättivät toteuttaa suunnitelman pikaisella aikataululla.
He antoivat toisilleen läpyt ja silloin Tyynellä välähti.
– Hyvät hyssykät, taisin juuri ratkaista kutsujen arvoituksen!
Tontut katsoivat uteliaina säätonttua ja metsässä eläimetkin höristivät korviaan.
– Huomasin jotain outoa hyvästeltyäni varikset. Näin joulupukin ja muorin sauvakävelevän sääasemalle johtavaa tietä pitkin.
– Milloin he ovat alkaneet kuntoilla? Himanen ihmetteli.
– En tiedä, mutta molemmilla oli selässään painavan näköiset reput. Menin pihalle vastaan, mutta he kävelivät sääaseman ohi. Sanoivat askeleen kulkevan kevyesti hyvin syödyn aamupalan jäljiltä. Katselin hetken heidän loittonevia selkiään, ja kun käännyin lähteäkseni takaisin sisälle, huomasin kutsun maassa jalkojeni vieressä. Se kellui lammikossa.
– Huomaatteko kuinka joulupukin ja muorin käytös on ollut omituista jokaisen tontun tarinassa. Kadonneet antennit, jättiomeletti ja sauvakävely se vasta epäilyttävää onkin! Tyyne selvensi.
Tontut valpastuivat.
– Tavalla tai toisella kutsu on aina ilmestynyt heidän tapaamisensa jälkeen, Beta hihkaisi.
– No, mutta asiahan on kirkas kuin lähdevesi, Himanen huudahti.
– Aivan! Joulupukki ja muori ovat järjestäneet meille tämän upean nuotioillan, Jouhi vahvisti.
Niin hyvät pomot tekevät.
Tyytyväisinä mysteerin selviämisestä tontut kaatoivat kaikille lisää mehua.
– Onnistuneelle ratkaisulle kaverit!
Kauempaa metsästä kuului lähestyvää puheensorinaa, ja hetken kuluttua joulupukki ja muori astelivat paikalle.
– Ho-ho-ho, pukki huuteli ja muori kiiruhti halaamaan jokaista tonttua.
– Anteeksi, kun olemme hieman myöhässä ja kiitos vain kutsusta, muori sanoi.
– Mitä! Ettekö te olekaan tämän rentoretken takana? Jouhi sopersi. Hänen pääpattiaan alkoi taas kummasti jomottaa.
Tontut katsoivat ymmällään toisiaan ja riemu arvoituksen ratkaisemisesta katosi tuhkana tuuleen. Joulupukki ja muori ottivat omat kutsunsa esille, eikä yksikään tonttu yllättynyt, kun niistäkin puuttui palanen.
Anna joululahja, joka ei unohdu – lahjoita vähävaraiselle lapselle harrastus
Jokaisella lapsella on oikeus harrastaa ja kuulua joukkoon. Tee joululahjoitus, jolla tuet vähävaraisen lapsen partioharrastusta: Lue lisää partio.fi/lahjoita
- 30 euroa: Retkielämää ja nuotion räiskettä
- 70 euroa: Elämyksellinen harrastus vuodeksi
- 140 euroa: Ystävyyttä ja uuden oppimista
- Vapaavalintainen summa
