Neljäs adventti paljastaa salaperäisten kutsujen arvoituksen, ja samalla kuulemme kotitonttu Himasen parhaat reseptit jouluun.
Anna joululahja, joka ei unohdu! Yhdessä rakennamme toiveikkaampaa huomista, jossa jokainen lapsi voi löytää ystäviä, oppia uutta ja kasvaa turvallisen yhteisön tukemana. Tee joululahjoitus, jolla tuet lasten mahdollisuutta harrastaa. Lue lisää: partio.fi/lahjoita
Kirjoittaja: Henna Ryynänen
Lukija: Anna Brear
Kuvitukset: Henna Ryynänen
Osa 4: Pullantuoksuinen sunnuntai
Vielä hetki sitten tontut luulivat selvittäneensä nimettömien kutsujen arvoituksen, mutta kävikin ilmi, ettei joulupukilla, eikä liioin muorilla ollut mitään tekemistä asian kanssa.
Nuotiolla istui nyt neljä hyvin hämmentynyttä tonttua.
– Mikä sai teidät epäilemään meitä? Muori kysyi ja haukkasi pullaa.
Tontut kertasivat listan oudoista asioista: muorin kadonneet antennit ja levoton käytös, joulupukin sadan munan omeletti ja sauvakävely vesisateessa.
Muori laski mukinsa alas ja söi suunsa tyhjäksi.
– Ehkä olemme teille selityksen velkaa, hän sanoi.
– Kun televisio ei toiminut, lähetin digitonttu Betalle tukipyynnön. Jätin kuitenkin kertomatta kotiini tupsahtaneista lumikoista. Ne kertoivat etsivänsä joitain tarvikkeita, mutta vannottivat minua olemaan hiljaa. Yksi jopa piiloutui seinäkelloon Betan saapuessa.
Betan tutkiessa televisiota päästin eläimiä salaa ulos keittiön ikkunasta. Lumikot vipelsivät kohti kotitonttu Himasen tupaa. Betan lähdettyä löysin oman kutsuni olohuoneen lattialta. Soitin heti joulupukille ja kerroin tapahtuneesta. Hän epäili verensokerini olevan liian alhaalla ja kutsui minut aamiaiselle.
Joulupukki rykäisi ja jatkoi siitä mihin muorin kertomus jäi.
– Pian sen jälkeen, kun olin lopettanut puhelun muorin kanssa, oveltani kuului pieni, joskin vaativa koputus. Pukeuduin aamutakkiin, sujautin tohvelit jalkaan ja laahustin avaamaan.
Yhtäkkiä tunsin olevani erittäin hereillä.
Ovella minua odotti taatusti Tonttulaakson joka ikinen siimahäntä ja yksi niistä toimi puhehiirenä.
Se pyysi saada aamupalaa. Kutsuin hiiret sisälle ja yhdessä tutkimme jääkaappia. Ehdotin kaurapuuroa, mutta aika moni nyrpisti idealle kuonoa. Munakkaasta ja marengista kaikki kuitenkin innostuivat, joten lähdin parin hiiren kanssa Jouhen tallille.
– Kyllä, kyllä, mutta miksi ihmeessä laitoit yhden munan myssyysi? Jouhi halusi tietää.
– Ai, siellä nyt vain oli yksi hiiri, joka halusi oman munansa raakana.
Joulupukki nosti myssyään ja harmaa hiirulainen heilutti sieltä kaikille.
– Nyt minun on kysyttävä, Tyyne sanoi. Miksi sinulla oli ja ON hiiri myssyn alla?
– Se tykkää olla siellä, joulupukki sanoi olkiaan kohauttaen.
– No, mutta miten sinä sait oman kutsusi? Beta kysyi.
– Hiiret antoivat sen minulle.
Tontut miettivät, mitä heiltä jäi nyt huomaamatta.
– Entäs sauvakävely? Himanen hoksasi kysyä.
Muori ja Joulupukki naurahtivat ja katsoivat toisiaan.
– Voi, se on jotain todella hauskaa. Me treenaamme muorin kanssa tammikuun hiihtomaratonia varten. Koska ei ole lunta, käytämme vain sauvoja.
Tontut nyökyttelivät.
– Mutta mitä teillä oli niissä repuissa? Tyyne kysyi.
– Me veimme samalla tyhjät munankuoret Tonttulaakson suureen kompostiin, muori vastasi.
Kaikki kuulosti edelleen aikalailla järjettömältä.
Himanen ynnäili kuulemaansa, haukkasi samalla pullaa ja maiskautti hämmästyneenä suutaan.
– Hetkinen, tämähän on MINUN sahramipullaani! Tunnistan taikinajuureni pikantin aromin missä vain.
Himanen viittilöi kaikkia hiljenemään, hän halusi vielä kertoa oman versionsa tapahtumista.
– Olin lämmittänyt leivinuunia jo useamman päivän. En uskaltanut poistua kotoani hetkeksikään. Kolmantena päivänä uunin pinta tuntui käteen sopivan lämpimältä, ja tiesin uunin jäähtyneen pullanpaistoon sopivaksi.
Voitelin kohonneet leivonnaiset huolellisesti kananmunalla ja ripottelin päälle runsaasti raesokeria. Työnsin pullapellin uunin uumeniin ja laitoin ajastimen päälle.
Paistumista odotellessani hain kellarista lanttua ja porkkanoita juureslaatikoita varten. Tänä jouluna päätin kokeilla myös bataattilaatikkoa. Siinä touhutessa minulle tuli kova jano ja aivastutti. Etsin hyllyiltä keittämääni puolukkamehua, mutta löysin sitä vain muutaman putelin.
– Joulu ei ole joulu ilman Himasen puolukkamehua! Beta ylisti.
– Totta, mehuani tarjoillaan kaikissa Tonttulaakson tärkeissä tilaisuuksissa, Himanen tuumasi ja päätti keittää sitä lisää heti huomenna.
Hän palasi päivän tapahtumiin ja pullanpaistoon.
– Aikaa oli vielä useita minuutteja, ja päätin viedä keittiön maton ulos ennen kuin ajastin pirahtaisi. Jauho pöllysi ja aivastellen tamppasin mattoa puhtaaksi. Minulla tuli entistä kovempi jano ja tuntui kuin olisin niellyt kaktuksen. Kuulin takaani kimakkaa ääntä, ja huomasin lumikkojen leikkivän tuvan kuistilla kahdella metallipuikolla. Näky oli suloinen ja halusin ikuistaa sen valokuvaan. Ilmassa leijui kuitenkin niin paljon jauhoa, ettei kuvasta saanut mitään selvää, ja lumikot ehtivät kadota ennen pölyn hälvenemistä.
Keittiöstä kuului ajastimen pirahdus. Nostin maton harteilleni ja kiiruhdin sisälle. Silmiini mennyt jauhopöly kirvelsi ja askel tuntui hieman haparoivalta. En vieläkään ollut juonut mitään. Näin sivusilmällä liikettä olohuoneessa ja kurkistin ikkunasta.
– Vannon, että keinutuolissa istui kaksi lumikkoa kutomassa! Himanen sanoi ponnekkaasti.
Menin nopeasti sisälle, laitoin maton lattialle, otin pullat uunista, peitin ne leivinliinalla ja menin olohuoneeseen, mutta ei siellä mitään ollut.
– Epäilin tulleeni mökkihöperöksi tai nähneeni kangastuksen. Tuore pullan tuoksu palautti minut takaisin todellisuuteen. Saatoin ehkä nähdä harhoja temmeltävistä lumikoista, mutta pullat ainakin olivat todellisia.
Yhtäkkiä jauhopussi kaatui pöydällä ja matolle valui iso keko puolikarkeaa vehnäjauhoa.
Ei auttanut muu kuin kääriä matto taas rullalle ja viedä se ulos. Jatkuva maton kantelu uuvutti, ja istahdin pöydän ääreen levähtämään. Ehkä pullan katselu veisi väsymyksen mennessään. Nostin leivinliinaa ja vedin syvään henkeä.
Pullat olivat kadonneet!
Liinan alla oli vain yksinäinen kutsu.
Nuotion ääreltä kuului miettivää mutinaa, kun tontut, joulupukki ja muori pohtivat kuulemaansa.
– Yksinäisyydestä puheenollen, jos kaipaat kaveria niin minun kanssani saa tulla tarkkailemaan säätä, Tyyne sanoi.
– Ja tallini eläimet kaipaavat aina rapsutusta, Jouhi lisäsi.
Beta ehdotti elokuvailtaa muorin luona, tällä kun oli nyt Tonttulaakson hienoin televisio ja surround-ääni.
Muori suositteli vielä juomareppua – kätevä pitkillä lenkeillä tai pullaurakan keskellä!
Beta lupasi lisäksi tuoda Himaselle robotti-imurin helpottamaan jauhopölyn kanssa.
Himanen kiitteli nuotiotovereitaan hyvistä ideoista. Ongelmat tuntuivat ratkeavan kuin itsestään, kun ne vain lausui ääneen.
Silloin Himanen huomasi nuotion ympärille kerääntyneet metsän eläimet: hirvet, jänikset, ketut, oravat ja pikkulinnut. Yksi teerikin kiepsahti kiepistään ulos, ja kaikista pienin lumikko kipitti isompien eläinten takaa esiin. Sillä oli päässään kaunis villapipo.
Kaikki hiljenivät, kun se puhui.
– Niin, tuota niin, juttuhan on niin, että me eläimet olemme sumplineet tämän nuotioillan.
– Mutta miksi ja miten? tontut kysyivät.
– Te olette meille eläimille aina niin kovin kilttejä kiireistänne huolimatta. Ja näin joulun lähestyessä olette hurjan streksaantuneita ja taidatte olla vähän yksinäisiäkin, lumikko totesi.
Harmaa hiirulainen kurkisti joulupukin myssyn alta ja lisäsi perään.
– No, kattokaas. Hommahan meni niin, että oravat keritsivät lampaat, hirvet pesivät villan ja jänikset värjäsivät sen. Me hiiret karstasimme ja kehräsimme villan langaksi.
– Ja me lumikot kudoimme villapaidat muorin luota löytyneillä hommaan sopivilla metallitikuilla. Jämälangoista teimme vielä lampaillekin neuleet, lumikko sanoi ylpeänä.
Nuotiolla istuva tonttujoukko oli päästään pyörällä.
Tyyne tokeni ensimmäisenä.
– Mutta nyt haluan tietää asian, jota olemme koko illan pohtineet. Miksi kaikista kutsuista puuttuu palanen?
Joulupukin myssyhiiri tirskahti.
– No, noin, ensinnäkin me hiiret saimme tehtäväksi kutsujen kirjoittamisen. Osaamme kymmenkäpäläjärjestelmän, joten kirjoittamiseen ei mennyt kuin yksi yö. Aamulla sitten olikin aikas kova nälkä. Olimme juuri jättäneet muorin kutsun, kun kuulimme, että joulupukin luona olisi aamupalaa. Ja yksi hiirenpoika, se se vasta olikin niin nälkäinen ja malttamaton, että oli haukannut palan kutsunipusta ennen kuin ehdimme toimittaa niitä perille.
Hihittäen hiiret vielä kertoivat, kuinka niillä oli käynyt hyvä tuuri toimittaessaan Himasen kutsua. Jauhopussiin kompastunut hiiri oli paljastanut liinan alta ison keon hylättyjä pullia. – Poimimme leivonnaiset ja kellarista aiemmin löytämämme niin ikään hylätyt puolukkamehupullot mukaamme.
Tonttuja hymyilytti. Eläimet olivat onnistuneet järjestämään heille melkoisen illan arvoituksineen ja herkkuineen. Eläimiltä tontut myös oppivat, mitä hyvällä yhteistyöllä voi saada aikaan. Kaikkia nauratti eikä stressistä ollut enää tietoakaan.
Nyt nuotiolla istui neljä iloista tonttua vailla huolen häivää. Vuoden viimeinen adventtisunnuntai jatkui vielä pitkälle iltaan ja herkkuja riitti kaikille halukkaille. Korkeapaine hiipi pohjoisesta ja alkoi sataa lunta.
Rentouttavaa joulua!
Anna joululahja, joka ei unohdu – lahjoita vähävaraiselle lapselle harrastus
Jokaisella lapsella on oikeus harrastaa ja kuulua joukkoon. Tee joululahjoitus, jolla tuet vähävaraisen lapsen partioharrastusta: Lue lisää partio.fi/lahjoita
- 30 euroa: Retkielämää ja nuotion räiskettä
- 70 euroa: Elämyksellinen harrastus vuodeksi
- 140 euroa: Ystävyyttä ja uuden oppimista
- Vapaavalintainen summa
