Toisena adventtisunnuntaina pääsemme tallitonttu Jouhen mukana hoitamaan eläimiä. Kohtaamme myös joulupukin, jolla on varsin erikoinen pyyntö.
Kirjoittaja: Henna Ryynänen
Lukija: Anna Brear
Kuvitukset: Henna Ryynänen
Osa 2: Sadan munan omeletti
Nuotio loimotti lämpimästi. Jossain öhki hirvi ja läheisestä kuusesta kurkki utelias orava. Vekkuli lumikko vipelsi juurakon yli ja puikahti koloonsa piiloon. Illan edetessä tunnelma oli rentoutunut, siitäkin huolimatta, että nuotiolla istui neljä kiireistä tonttua.
– Mikä on tämä tunne, jonka vuoksi minua ei huoleta huomisen, eikä edes ylihuomisen sää?
En murehdi edes joulun lumitilannetta! säätonttu Tyyne huokaisi.
– Sitä kai kutsutaan rentoutumiseksi, digitonttu Beta sanoi ja tunsi erikoista keveyttä hänkin näpytellessään ilmoitusta Tonttulaakson työnvälitykseen. Ehkä uusi assistentti löytyisi jo ennen joulua.
Ihastellessaan viimeisten päivänsäteiden katoamista horisontin taakse kotitonttu Himanenkaan ei voinut muuta kuin hymyillä.
Tontut maistelivat jouluherkkuja ja yrittivät samalla ratkaista salaperäisen kutsujan arvoitusta.
He kaikki olivat saaneet pyynnön tulla nuotiolle, mutta jostain syystä kutsuista puuttui allekirjoitus. Tallitonttu Jouhi tutki vielä kertaalleen kutsuja. Asia oli kuten hän oli epäillytkin, hampaiden jäljet olivat identtiset jokaisessa lapussa. Yhdessä niistä oli lisäksi reikä keskellä, ja sille Jouhella oli selitys.
Hän päätti kertoa oman tarinansa.
– Heräsin tapani mukaan aamuviideltä. Laskeuduin hämärässä haparoiden tallin ylisiltä. Kaikki oli kosteaa yön jäljiltä, myös heinä sukkieni sisällä. Sain raapia tulitikkua monta kertaa ennen kuin se leimahti. Sytytin tallin kaikki 42 lyhtyä reilussa tunnissa ja pääsin vihdoin ruokkimaan eläimet. Hevoset hirnahtelivat huomenia pilttuistaan, ja vuohi kalisutti sarviaan aitauksen seinään.
Poloisella oli taatusti jo nälkä. Tarjoilin hevosille heinää, kanoille jyviä ja kaikille raikasta vettä. Pian possujen ruokintakaukalosta kuului iloinen maiskutus. Niillä oli lanttupäivä.
Eläimet ruokittuani söin itsekin aamupalaa. Murensin osan ruisleivästä tallin edustalla lenteleville pikkulinnuille. Pistin merkille, kuinka paljon maassa oli oravien ja hirvien jälkiä. Yleensä hirvet välttelevät asutusta, mutta nyt ne olivat käyneet ovella asti.
Palatessani hämärään talliin kolautin tapani mukaan otsani kattoparruun. Se kävi kipeää, mutta kauaa en ehtinyt asiaa hirvitellä. Aamupalan jälkeen vuorossa oli lattioiden pesu. Ämpäriä hakiessa kompastuin keskellä käytävää lojuviin keritsimiin. Onneksi Oinas-orhi nappasi kiinni nutustani ennen kuin ehdin kaatua Leinikki-lehmän lantakasaan.
Kaksi täpärää tilannetta puolen tunnin sisään sai verenpaineeni koholle, joten ajattelin rauhoittua hetken himmeleitä tehden. Meillä tallitontuilla on pitkät perinteet olkikoristeiden suunnittelusta, Jouhi sanoi.
Tonttutoverit nyökyttelivät. He eivät muistaneet, oliko vuotuista himmelikisaa koskaan voittanut kukaan muu kuin Jouhi. Palkintopystikin oli sijoitettu puolipysyvästi talliin kanojen juoma-astiaksi.
Jouhi jatkoi vielä tarinaansa.
– Hetken askartelu helpotti ja pian menin lampolaan kuulostelemaan Pumpulin vointia.
Katsokaas, sen laskettu aika lähestyy ja haluan ehdottomasti olla paikalla, kun poikiminen käynnistyy. Lampolassa minua kuitenkin odotti melkoinen yllätys ja epäilin saaneeni kolahduksesta aivotärähdyksen. Kaikki lampaat oli keritty!
– Oi, kamalaa, miten ne tarkenevat! Beta huudahti.
– Hyvä kysymys, tallissa voi olla melko vilpoisaa kovemmilla pakkasilla, Jouhi sanoi. – Pumpuli tarjosi minulle heinätuppoa ja kiitollisena pyyhin siihen otsaltani valuvat hikikarpalot.
Siinä samassa kuulin ovelta kolinaa. Joulupukki pöllähti talliin aamutakissaan ja iso kori kädessään. Hän tarvitsi pikaisesti satakunta kananmunaa omelettiinsa. Eihän minulta tuollaista määrää kaapista löytynyt, joten ohjasin joulupukin kanalaan ja autoin häntä keräämään munia.
Keräsimme korin täyteen, ja joulupukki laittoi vielä muutaman munan aamutakkinsa taskuun ja yhden myssynsä sisälle. Tässä vaiheessa epäilin pääni ja näkönikin menneen lopullisesti sekaisin.
Melkoinen omeletti sinulla siinä tulossa, sanoin ja joulupukki selitti jotain yötöistä ja kurnivasta vatsasta.
Enhän minä kehdannut pomoani sen enempää tentata ja tyydyin saamaani vastaukseen. Ehkä hänellä todellakin oli kova nälkä. Palasin lampolaan ja silloin huomasin Juuso-vuohen vasempaan sarveen tökätyn kutsun.
– Joulupukki aamutakissa kananmuna päässään on taatusti näky, joka ei aivan heti katoa verkkokalvolta, Tyyne naurahti.
– Taidan mennä näöntarkastukseen heti maanantaina. Olen niin onnettomuusaltiskin, Jouhi sanoi ja esitteli otsassaan edelleen pullottavaa pattia.
– Tonttu hyvä, et sinä mitään silmälaseja tarvitse vaan talliisi sähköt! Kertomastasi päätellen työpaikkasi on hämärä kuin marraskuinen iltapäivä, Beta huudahti.
– Se selittäisi kaikki kompuroinnit, Jouhi sanoi ja mietti tarkemmin sähkön tuomia mahdollisuuksia. Ei enää huolta kosteista tulitikuista, eikä yllättäviä kattoparruja hämärässä.
– Ja aika, joka sinulta menee lyhtyjen sytyttelyyn, säästyy eläinten rapsutteluun! Himanen ynnäsi.
Jouhi päätti ottaa yhteyttä sähkölaitokseen heti seuraavana arkipäivänä.
Omituisia kohtaamisia löytyi myös Jouhen tarinasta. Niillä ei kuitenkaan selitetty muorin outoa käytöstä, eikä kadonneita antenneja. Eikä tietenkään kutsuja puuttuvine allekirjoituksineen. Hämmennystä lisäsi myös joulupukin ilmestyminen aamutuimaan Jouhen tallille.
Ja kuinka suuri omeletti saadaan sadasta kananmunasta? Beta pohti paistaessaan vaahtokarkkia nuotion hiljaisessa hehkussa.
Pikkuruinen hiiri kipitti viereen istumaan. Beta jakoi rapeaksi paahtuneen herkkupalan sen kanssa
ja pyöritteli vielä mielessään illan arvoituksellisia sattumuksia.
Lue tai kuuntele joulutarinan edellinen osa.
Anna joululahja, joka ei unohdu – lahjoita vähävaraiselle lapselle harrastus
Jokaisella lapsella on oikeus harrastaa ja kuulua joukkoon. Tee joululahjoitus, jolla tuet vähävaraisen lapsen partioharrastusta: Lue lisää partio.fi/lahjoita
