Polut

Aikaisemmissa Roverway -tapahtumissa polkuja on ollut erilaisia: osa poluista on ollut vaelluksia, osa esimerkiksi leirikeskuksesta käsin päiväretkien tekemistä. Yhdelle polulle osallistuu useampia vartioita eri maista. Nuoret pääsevät polkujen aikana tutustumaan muiden maiden partiolaisiin, oppivat kulttuureista ja saavat hienoja kokemuksia. Suomen joukkueen leiriläiset toimivat koko leirimatkan ajan omassa suomalaisessa vartiossaan, jonka kanssa yhdessä valitaan polkutoiveet.

Myös Roverwayllä 2024 polkuja tulee olemaan kymmeniä erilaisia ja ne sijaitsevat pääosin ympäri eteläistä Norjaa. Polulla johtajina toimivat Roverwayn puolesta vähintään kaksi yli 18-vuotiasta henkilöä. 

Roverway julkaisee varsinaiset polkukohteet joulukuussa, mutta olemme saaneet pienen maistiaisen tulevista poluista. Tässä muutamia esimerkkejä: 

  • Norjalainen Jamboree – Pääset kokemaan aidon norjalaisen partioleirin tunnelmaa. 
  • YWCA/YMCA Global – Perehdyt yhteiskunnallisiin aiheisiin (esim. köyhyys, epäoikeudenmukaisuus, ilmasto) ja pääset kokemaan Oslon kuin paikallinen.  
  • Sunnmøre Alps – Koet luoteis-Norjan luonnon vaelluksilla vuorilla ja vuonoilla. 
  • Melonta etelässä tarjoaa mahdollisuuden yöpymisille pienissä saarissa ja uusien melontatekniikoiden opettelulle.  

Poluilta kokoonnutaan tapahtuman puolessa välissä kaikkien osallistujien yhteiselle leiriosalle Norjan Stavangeriin.