Ajankohtaista

Onko kaikilla varaa ikimuistoiseen leirielämykseen?

3.12.2021

Finnjamboree Kajo kokoaa tuhannet partiolaiset Evolle ensi kesänä. Luvassa on ikimuistoinen, kuuden vuoden välein järjestettävä kaikkien Suomen partiolaisten yhteinen leirielämys, mutta onko kaikilla varaa leirimaksuun? Jotta raha ei olisi este leirille osallistumiseen, myönnämme leiristipendejä taloudellisin perustein.

Partion harrastaminen on yleisesti varsin edullista – vuotuinen jäsenmaksu on noin 65 euroa. Monille perheille pienikin maksu on kuitenkin taloudellisesti liikaa. Kaikki lapset eivät sen vuoksi pääse kavereidensa kanssa mukaan itselleen mukavaan harrastukseen, retkille ja leireille. Haluamme partiossa varmistaa ettei raha ole este kenenkään harrastukselle ja myönnämmekin jäsenmaksuvapautuksia taloudellisin ja sosiaalisin perustein vuosittain yli tuhannelle partiolaiselle.

Harrastuksen jatkuvuuden kannalta on hyvin tärkeää, että partiolaisella on mahdollisuus osallistua myös tapahtumiin yhdessä partiokaveriensa kanssa. Yhdessä voimme auttaa.

Leiri ihan jokaiselle – tukijoiden ja lahjoittajien avulla

Nykyaikaisen, laadukkaan ja turvallisen suurleirin toteuttaminen vaatii paljon resursseja, joiden vuoksi Kajo on ymmärrettävästi pientä lippukuntaleiriä kalliimpi: osallistumismaksu on 250 euroa. Aiempien suurleirien perusteella olemme arvioineet, että Kajon stipendejä varten tullaan tarvitsemaan noin 250 000 euroa, josta noin viidesosa on vielä keräämättä. Toivoisimmekin, että mahdollisimman moni lähtisi mukaan tukemaan lasten yhdenvertaista mahdollisuutta päästä mukaan ikimuistoiselle leirille.

Rahastoa ovat tähän mennessä olleet tukemassa yksityislahjoittajien lisäksi mm. Lähi-Tapiola, Neste Oyj, Kirkkohallitus, Olvi-säätiö sekä Pääkaupunkiseudun, Lounais-Suomen ja Hämeen partiosäätiöt.

Aineettomalla lahjalla mahdollistat leirielämyksen

Partion ystävien aineettomien joululahjojen myynnillä kerätään varoja leiristipendejä varten: ostamalla Partion ystävien aineettoman lahjan olet mahdollistamassa ikimuistoisia leirielämyksiä yhä useammille partiolaisille. Heti ostoksen jälkeen pääset tulostamaan tai tallentamaan kiitoskortin annettavaksi lahjan saajalle.

Lahjasta onkin näin kaksinkertaisesti iloa: sinä saat kiitoskortin annettavaksi ystävällesi merkiksi aineettomasta lahjasta ja lahjoittamallasi summalla tuetaan vähävaraisen partiolaisen leirielämystä.

Aineettomien lahjojen avulla kerätyt varat ohjataan leirin stipendirahastoon ja sieltä eniten tarvitseville vähävaraisille lapsille.

Partio on ollut minulle aina harrastus, jossa viihdyn ja saan olla oma itseni; jossa tapaan uusia ystäviä ja saan rentoutua ja pitää hauskaa. Olen kuitenkin useinkin joutunut jäämään leireiltä ja tästä partiofiiliksestä pois, kun perheemme sen hetkinen rahatilanne ei yksinkertaisesti riitä leirimaksuun.

Auta vähävaraista lasta pääsemään leirille – osta aineeton lahja